Helsingin seudulta löytyi eilen peräti neljä ruumista

Helsingin seudulta löytyi eilen peräti neljä ruumista, joista kaksi löydettiin samasta järvestä. Poliisi on ilmoittanut tutkivansa kaikkia tapauksia kuolemansyyntutkintoina, eikä mihinkään kuolemantapaukseen epäillä liittyvän rikosta. Poliisin mukaan on silkkaa sattumaa, että samana päivänä löytyi julkisilta paikoilta tai vedestä useita ruumiita.

Tuusulanjärvestä Uudeltamaalta löytyneet vainajat olivat keski-ikäinen ja iäkäs mies. Iäkäs mies löytyi eilen iltapäivällä järven eteläpäästä Tuusulasta. Muutama tunti myöhemmin Järvenpään Vanhankylänniemen rantakaislikosta löytyi kuollut keski-ikäinen mies. Tapaukset eivät kuitenkaan liity toisiinsa.

– Se on vain omituinen sattuma, että kaksi vainajaa löytyy saman päivän aikana samasta järvestä. Toki Tuusulanjärvi on kohtuullisen kokoinen järvi ja ruumiit olivat eri puolilla järveä, selvitti komisario Virpi Nättiaho Itä-Uudenmaan poliisista MTV:lle.

Poliisin tiedossa ei vielä ole, kuinka kauan ruumiit olivat olleet vedessä.

– Se selviää aikanaan oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa. Käsitykseni mukaan ruumiit eivät ole kuitenkaan olleet vedessä kovin pitkään. Kyse ei ole kuukausista, Nättiaho kertoo.

Pelastuslaitos arvioi, että Tuusulasta rantavedestä löydetty mies oli joutunut veteen viime päivien aikana. Järvenpäästä löytynyt ruumis oli palomestarin mukaan puolestaan ollut vedessä päiviä, kenties viikon.

Poliisi ei ota kantaa siihen, miten miehet olivat joutuneet veteen, koska kumpaankaan tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Lisää ruumiita meressä ja Alepan lähellä

Tuusulanjärven ruumiiden lisäksi Helsingin Hakaniemenrannasta merestä löytyi kuollut mies eilen aamupäivällä. Pelastuslaitos sai ilmoituksen meressä olevasta vainajasta aamupäivällä yhdentoista aikoihin ja kävi nostamassa ruumiin ylös. Miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Tähänkään tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Vedestä löytyneiden ruumiiden lisäksi nainen löytyi kuolleena ja mies heikkokuntoisena eilen alkuillasta Vantaan Koivukylän Alepan läheisyydestä. Ilmoituksen hätäkeskukseen naisesta ja miehestä teki ohikulkija.

Poliisin ja pelastuslaitoksen saavuttua paikalle todettiin keski-ikäinen nainen kuolleeksi. Huonokuntoinen mies vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Asiaa tutkitaan kuolemansyytutkintana ja tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Lähde: MTV

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.