Valtava taideväärennösvyyhti syyteharkintaan – 220 väärennökseksi epäiltyä taulua

Keskusrikospoliisi on tutkinut useamman vuoden laajaa ja ammattimaista väärennetyn taiteen rikosvyyhtiä. Asiassa on jo aiemmin valmistunut tutkinnan ensimmäinen vaihe, jota on käsitelty Helsingin käräjäoikeudessa vuoden alusta lähtien. Tämän kokonaisuuden ja siihen läheisesti liittyvien rikosasioiden osalta on Kansallisgalleriaan toimitettu aitoustutkimuksiin noin 220 väärennetyksi epäiltyä maalausta. Kansallisgallerian tutkimusten mukaan pääosa tutkintaan toimitetuista maalauksista on todettu väärennöksiksi ja epäiltyjen rikosten kokonaisvahingot ovat useita miljoonia euroja. Tämän ensimmäisen osion käsittely kestää marraskuulle 2017.

Nyt valmistunut esitutkintakokonaisuus on aiemmin uutisoitu tutkintakokonaisuuden niin sanottuna Sisä-Suomen haarana. Kyseessä on 27 esitutkintapöytäkirjasta koostuva rikoskokonaisuus. Rikoksesta epäillyn asemassa on yhdeksän henkilöä. Heistä yhden epäillään maalanneen suuren osan tämän ja jo oikeuskäsittelyssä olevan jutun teoksista. Asianomistajia kokonaisuudessa on 30.

Esitutkinnan mukaan väärennettyä taidetta on väitetty aidoiksi teoksiksi ja myyty ammattimaisesti useiden vuosien ajan. Asianomistajien hallusta on takavarikoitu 132 taulua, joista 114 on todennettu väärennetyiksi. Lisäksi epäiltyjen hallusta on takavarikoitu 52 taulua, joista 51 on todennettu väärennetyksi.

Kaiken kaikkiaan tutkinnan aikana noin 180 taululle on tehty aitoustutkimukset. Edellä mainitun lisäksi takavarikossa on yli 800 taulua, joiden osalta tultaneen esittämään käräjäoikeudessa menettämisvaatimus.

Esitutkinnan mukaan asiassa on aiheutettu noin 1,4 miljoonan euron rikosvahingot. Poliisin esittämiä ja käräjäoikeuden määräämiä turvaamistoimia on voimassa yli 700 000 euron arvosta. Omaisuutta on saatu jäljitettyä ja turvaamistoimien kohteeksi lähes koko käräjäoikeuden määräämän summan mukaisesti.

Asia on siirretty syyteharkintaan Sisä-Suomen syyttäjänvirastoon.

Lähde: Poliisi

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.