Helsingin poliisin tutkima Rivotril-tutkintakokonaisuus on valmistunut ja saatettu syyteharkintaan

Helsingin poliisin törkeinä huumausainerikoksina tutkiman Rivotril-lääkepillerien maahantuonnin ja levittämisen tutkintakokonaisuus on valmistunut ja saatettu syyteharkintaan.

Helsingin poliisi on aiemmin tiedottanut, että se on takavarikoinut erittäin suuren määrän Rivotril-tabletteja ja että toukokuussa aloitetun tutkinnan yhteydessä on ollut vangittuna yli 20 henkilöä. Aiempia osakokonaisuuksia on jo käsitelty käräjäoikeudessa syyskuun alkupuolella. Edelleen vangittuina olevien pääepäiltyjen ja suurimman takavarikon tutkinnan osalta pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 3.10.2017.

Tutkinnassa paljastui useita pillereiden salakuljetuksia ja levityksiä. Yhteensä Suomeen tehtyjä salakuljetusmatkoja paljastui kuusi. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2017 maaliskuun alun ja heinäkuun puolenvälin välisenä aikana.

– Suurin yksittäinen salakuljetustapahtuma oli kesäkuun lopussa. Tuolloin Unkarista Tornion kautta Suomeen saapuneesta usean ajoneuvon muodostamasta kolonnasta takavarikoitiin yhteensä noin 350 000 pilleriä, jotka oli kätketty ajoneuvojen rakenteisiin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toni Uusikivi Helsingin poliisilaitokselta.

– Suurin osa Suomeen tuoduista pillereistä on tutkinnan mukaan päätynyt eteläiseen Suomeen. Pillereitä on myyty sadan kappaleen purkeissa, ja yhden purkin hinta on ollut katukaupassa 50–100 euroa.

Helsingin poliisilaitos on puuttunut kadulla tapahtuvaan lääkepillereiden myyntiin ja jatkaa edelleen Helsingin kaupungin alueella yleisillä paikoilla tapahtuvaa huumeiden katutason myynnin ja käytön valvontaa.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.