Mieheltä löytyi 25 000 euron edestä lounas- ja virikeseteleitä ‒ Epäillään törkeästä varkaudesta

Helsingin poliisi sai sunnuntaina 17.9. ilmoituksen, jonka mukaan Kalliossa sijaitsevassa ravintolassa on mies, jolla on mukanaan tuhansia lounasseteleitä. Paikalle saapunut poliisipartio löysi miehen hallusta noin 2 600 lounasseteliä ja noin 130 virikeseteliä, joiden yhteisarvo on lähes 25 000 euroa.

Epäilty kertoi ensin poliisille ostaneensa setelit toiselta mieheltä Hakaniemen torilla ja että hän aikoi myydä niitä eteenpäin. Poliisi otti miehen kiinni ja kuljetti hänet Pasilan poliisivankilaan.

Esitutkinnan edetessä epäilty myönsi, että hän oli varastanut lounas- ja virikesetelit Kampissa sijaitsevasta toimistotilasta. Setelit on palautettu poliisin toimesta.

Anastettua omaisuutta on myös löytynyt lisää epäillyn osoittamasta paikasta. Miestä epäillään törkeästä varkaudesta.

Poliisi muistuttaa: Toimistojen arvokas omaisuus on syytä säilyttää lukkojen takana

Epäilty pääsi mitä ilmeisimmin toimistotilaan joko avoimista ovista tai piiloutumalla. Murrosta ei ollut merkkejä.

Tutkinnanjohtaja Juha Holopainen kehottaa kiinnittämään huomiota toimistotilojen säilytysturvallisuuteen.

‒ Tällaisia lounas- tai virikeseteleitä ei välttämättä mielletä rahanarvoiseksi tavaraksi, mutta sehän on aivan sama asia kuin jättäisi käteistä rahaa lojumaan. Omaisuus kannattaa pitää lukittujen ovien takana siten, ettei se lähde kenenkään matkaan vähällä vaivalla, rikoskomisario Juha Holopainen toteaa.

Tutkinnanjohtajan mukaan läheskään aina ei käy yhtä hyvä tuuri, että anastettu omaisuus saadaan tässä määrin palautettua oikealle omistajalle.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.