Säiliöautoja kuvataan Itä-Suomessa – Kuljettajille kehotus pitää ovet lukittuna

Neste kehotti säiliöautojensa kuljettajia tarkkaavaisuuteen ja pitämään ajoneuvon ovet lukittuna.

Raskaan liikenteen kuljettajien, eritoten säiliöautojen kuljettajien, keskuudessa kiertää uhkaavalta kuulostava turvallisuusvaroitus, jonka mukaan Kotkan-Haminan alueella on havaittu henkilöitä kuvaamassa säiliöautoja.

Joissain sosiaalisessa mediassa liikkuvissa kehotuksissa mainitaan, että alkuperäinen varoitus on peräisin Suojelupoliisilta ja koskee koko Suomea.

Viestissä kuljettajia kehotetaan erityiseen tarkkaavaisuuteen ja lukitsemaan autojensa ovet myös lastaus- ja purkutilanteissa. Jos kuljettajat havaitsevat jotain tavallisuudesta poikkeavaa, tulisi asiasta ilmoittaa viranomaisille.

Öljynjalostusyhtiö Nesteen turvallisuusjohtaja Pekka Rahkamaa vahvisti Ilta-Sanomille, että se on lähestynyt kuljettajia viestillä.Viestin lähettämiseen on hänen mukaansa syynä viranomaisten kanssa tällä viikolla käyty keskustelu, mutta Rahkamaa ei halua eritellä, mistä viranomaisesta tai viranomaisista on kyse.

– Tällainen keskustelu on käyty tällä viikolla ja se on ihan rutiininomainen. Keskustelun viesti oli se, että säiliöautoja on kuvattu Kotkan-Haminan -alueella, mutta kuvaamisen syytä ei ole pystytty yksilöimään, Rahkamaa kertoo.

– Haluan korostaa, ettei mikään viittaa siihen, että kuvaaminen kohdistuisi johonkin tiettyyn tarkoitusperään. Tiedetään, että lentokoneitakin kuvataan harrastusmielessä, hän tähdentää.

Rahkamaa toteaa, että mistään kohonneesta valmiustilasta tai muusta ei ole kyse, vaan kuljettajien informoiminen on rutiininomainen asia.

– Haluamme korostaa sitä, että pidetään omasta omaisuudesta huolta ja ovet lukittuna. Kuljettajia pyydetään olemaan meihin yhteydessä, mikäli havaitsevat jotain poikkeavaa, Rahkamaa kertoo.

Neste laittoi viestinsä liikkeelle keskiviikkona. Kuvaaminen taas on tapahtunut aiemmin, Rahkamaan käsityksen mukaan tämän viikon aikana.

Rahkamaa lisää, ettei viranomaisten kanssa käyty keskustelu liittynyt Euroopassa aiemmin tapahtuneisiin terrori-iskuihin, tai mahdollisen terrori-iskun uhkaan. Säiliöautojen, erityisesti vaarallisia aineita kuljettavien sellaisten, kuljettajia koskee jo ennestään moni turvamääräys. Niistä kuljettajia on muistutettu aikaisemminkin rutiininomaisesti.

– Esimerkiksi ovien lukitsemisen tärkeydestä. Myös autojen sisällä on arvokasta omaisuutta, esimerkiksi tietokoneita, Rahkamaa toteaa.

Nykysuomi on saanut haltuunsa kuljettajille jaetun ohjeistuksen ajoneuvon aggressiivisen käyttöönoton ja sen uhan varalta. Katso kuva ohjeistuksesta mainoksen alapuolelta.

Lähde: IS

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.