Vaunula Oy sai pienyrittäjän polvilleen takavarikolla – Eikä ole ainoa tapaus

Muun muassa Fordin jälleenmyyjänä toimivan Vaunula Oy:n toimintakulttuurista on selvinnyt hyvin kyseenalaisia keinoja. Vaunula Oy ajaa haastateltavan yrittäjän mukaan tietoisesti yrityksiä konkurssin partaalle turvaamiskäytännöllä, jolla saadaan yrityksen toiminta laamaantumaan käytännössä kokonaan, jolloin edessä on konkurssi tai sopiminen Vaunula Oy:n hallituksen puheenjohtajan Timo Niemisen kanssa.

Vaunula Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Nieminen on Nykysuomen tietojen mukaan ollut aina vireillepanija oikeustoimille eri yritysten nimissä.

Nykysuomi haastatteli yhtä yrittäjää, joka oli joutunut Vaunula Oy:n toiminnan kohteeksi.  Databit Oy:n omistaja Robert Kjällman kertoo, kuinka yritys joutui osalliseksi erikoiseen tapahtumaketjuun. Katso Robert Kjällmanin videohaastattelu artikkelin lopusta.

Kjällman kertoo, että Databit teki tietotekniikan tukipalveluita Vaunula Oy:lle, joka on suuri usealla eri paikkakunnalla toimiva Ford-jälleenmyyjä. Asiakas eli Vaunula Oy jätti laskuja maksamatta, joten Databit Oy laittoi laskut perintään.

Tässä vaiheessa Vaunulan edustaja oli kertonut, että Databit on toiminut väärin, ja että he tulevat hakemaan turvaamistointa eli takavarikkoa Databitille. Takavarikon perusteena oli Vaunulan väite, että Databit olisi aiheuttanut heille 100 000 euron tappion. Tarkemmin ottaen Vaunula väitti, että Databit olisi tehnyt muuton yhteydessä heidän palvelimilleen kymmenien tuhansien vahingon.

Robert Kjällman

– Väite oli täysin perätön, sanoo Kjällman.

Väite vedettiinkin myöhemmin käräjäoikeudesta Vaunulan toimesta pois. Mutta vahinko oli silloin jo tapahtunut.

Takavarikko laitettiin ulosottoviranomaisten toimesta täytäntöön, ja Databitin tililtä takavarikoitiin välittömästi muutama kymmenen tuhatta euroa rahaa turvaamistoimena. Se on niin iso siivu Databitin liikevaihdosta, että yritys on Kjällmanin sanoin nyt melkoisen polvillaan.

Oikeudenkäyntiprosessi asian tiimoilta on edelleen kesken, eikä takavarikkoa ole purettu. Takavarikko on kestänyt jo noin 2,5 vuotta. Käräjäoikeudesta tuli päätös takavarikon purkamisesta, mutta Vaunula Oy:n valitettua asiasta hovioikeuteen takavarikko on edelleen voimassa.

Kjällman ihmettelee, kuinka helposti Suomessa on mahdollista hakea takavarikkoa toiselle yritykselle.

Useita vastaavia tapauksia

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Vaunula Oy:n Hallituksen puheenjohtaja Timo Niemiseen liitettyjen yritysten historiasta löytyy jopa kymmeniä eri tapauksia, joissa Niemisen yritykset ovat olleet oikeudessa erilaisissa riitatilanteissa. Tapausten joukossa on muiden riitojen ohessa Databitin tapausta vastaavia takavarikkoja vuosien varrelta.

Tässä artikkelissa nostamme esiin muutaman esimerkin, joissa toistuu sama kaava turvaamismenettelyssä. Timo Niemisen osittain omistamat yritykset hakevat yksipuolista turvaamiskäytäntöä ja tähän vetoamalla jättävät saatavat maksamatta yrittäjille. Tämä on vienyt turvaamiskäytännön kohteena olevat yritykset ahdinkoon, jolloin ne ovat pakotettuja lopulta sopimaan asian tai ajamaan yrityksen toiminnan alas. Asian sopiminen on käytännössä tarkoittanut saatavien anteeksiantamista.

Seuraavassa muutama esimerkki yrityksistä, joille on haettu turvaamistoimia Niemisen osittain tai kokonaan omistamien yritysten toimesta. Tapauksia on Niemisen vanhoissa yrityksissä paljon enemmän kuin nämä kolme tapausta. Nykysuomella on hallussaan kymmeniä oikeuden pöytäkirjoja takavarikoista ja muista riita-asioista.

Databit Oy
W3Group Finland Oy
Sean Hyland Motorsport

Kuvio on aina ollut vastaava, että turvaamistointa on haettu yritykselle, joka on lähtenyt perimään maksamattomista laskuista kertyneitä saataviaan yrityksiltä, joiden taustalla Timo Nieminen on ollut omistajan, osaomistajan tms. roolissa. Nämä seikat selviävät julkisista oikeuden pöytäkirjoista.

Kjällmanin mukaan osa yrityksistä on kaatunut näiden takavarikoiden seurauksena. Jotkut ovat välttäneet konkurssin sopimalla asian Niemisen johtamien yritysten kanssa.

– Toiminta on hyvin systemaattista. Tässä on löydetty porsaanreikä, jossa käytetään Suomen turvaamistoimilakia hyväksi, sanoo Kjällman.

Ihmeteltäessä sitä, mitkä mahtavat olla Vaunula Oy:n tai Timo Niemisen motiivit tällaiselle toiminnalle, on Kjällmanilla vastaus valmiina.

– Eiköhän se ole se, ettei tarvitsisi laskuja maksaa. Maksuhaluttomuudesta tässä on kyse.

Robert Kjällman kertoo olevansa pettynyt sekä Vaunula Oy:n että Suomen oikeuslaitoksen toimintaan asiassa.

– Eihän se ole oikein, että lähdetään hakemaan aiheettomia turvaamistoimia.

Kjällmanin mukaan Suomeen pitäisi saada lakimuutos, jotta tällainen ei olisi enää jatkossa mahdollista. Turvaamisoikeudenkäynnin lyhentämiseksi on perusteilla kansalaisaloite.

– Laki pitäisi saada muutettua niin, että asiat käsiteltäisiin heti ja katsottaisiin, onko takavarikolle perustetta.

Timo Nieminen kommentoi asiaa

Timo Nieminen myöntää hakeneensa turvaamistoimea Databit Oy:lle, mutta väittää Databitin olleen tuolloin jo valmiiksi yrityksenä hyvin heikossa kunnossa.

Niemisen mukaan Vaunula Oy:llä on ollut Databitin lisäksi vain yksi kappale vastaavia tapauksia, joissa toiselle yritykselle on haettu takavarikkoa turvaamistoimena. Tämä tapaus on aiemmin mainitsemamme W3Group Finland Oy, joka päätyi sovintoon. Muut Niemiseltä kysymämme tapaukset hän kiistää.

Tiedusteltaessa Timo Niemiseltä, onko näitä tapauksia ollut hänen aikaisemmilla yrityksillään, hän vastaa:

– Kahdenkymmenen vuoden yrittäjänurani aikana on varmasti ollut tapauksia jollain muulla yhtiöllä.

Tapausten tarkkaa lukumäärää Nieminen ei kerro muistavansa.

– Ei niitä mitään valtavia määriä missään tapauksessa ole.

Oikeuden pöytäkirjoista ilmenee, että pelkästään Vaunula Oy:llä on ollut kymmeniä eri tapauksia oikeudessa. Mistä tämä johtuu?

 – Siellä on varmaan monenlaisia, toteaa Nieminen, ja kertoo tapauksia olevan mm. ammattiliittojen kanssa työsuhdeasioista yhtiössä tehtyjen saneeraustoimenpiteiden seurauksena.

 – Kun toiminta on laajaa, niin autokaupatkin voivat johtaa oikeuskäsittelyyn.

Nieminen kertoo, että ei ole tällä hetkellä mukana Vaunula Oy:n operatiivisessa toiminnassa.

Databitin laskusaatavat Nieminen kiistää, kuin myös sen, että hän ikään kuin tehtailisi näitä takavarikoita.

Databitin Robert Kjällmanin videohaastattelu mainoksen alla.

10 thoughts on “Vaunula Oy sai pienyrittäjän polvilleen takavarikolla – Eikä ole ainoa tapaus

  • 18.10.2017 at 15:59
    Permalink

    Olisitte kysyneet Niemiseltä siivousfirmansa ajalta että miksi hän oli asiakkaansa tiloissa salaa tutkimassa kilpailijan tarjousta. Tietääkseni asiaa puitiin myös oikeudessa joten löytyy ihan faktaakin.

    Reply
    • 19.10.2017 at 12:29
      Permalink

      Oho, heitä Nykysuomeen lisää infoa asiasta….

      Reply
      • 21.10.2017 at 03:25
        Permalink

        Todellinen tutkiva journalisti löytää varmaan tuosta faktaakin jos haluaa, koska ei varmasti ole salaista tietoa.

        Reply
  • 19.10.2017 at 19:45
    Permalink

    Miksei tästä kirjoitella muissakin lehdissä? Luulisi mm. Fordiakin jo kiinnostavan, ettei maine kärsi.

    Reply
  • 20.10.2017 at 19:36
    Permalink

    On se nyt kumma ettei tommosta äijää saada kuriin…

    Reply
  • 22.10.2017 at 21:37
    Permalink

    Aika yksipuolinen itkuntuherrus. Yksikään kunnon julkaisu ei kuitenkaan asiasta ole uutisoinut.

    Reply
    • 23.10.2017 at 23:44
      Permalink

      Tämä juttuhan oli hyvä! Ettei vaan olis Nieminen kommentin takana?

      Reply
  • 15.12.2017 at 09:55
    Permalink

    Kerätkää kaikki tämän Niemisen kanssa käräjöineet ihmiset yhteen ja tehkää hänestä Poliisille tutkintapyyntö. Äijjän taustalta löytyy 100% varmasti myös muutakin lokaa. Tällaiset yrittättäjät pysyvään toimintakuntoon. Ja laki on muutettava pikimmiten.. Jaksamista Data miehelle..

    Reply
  • 12.3.2018 at 11:51
    Permalink

    Siinäpä rötösherraa kerrakseen. 9.4 2016 MV-Lehti kirjoitti samaisen limanuljaskan puuhista. Liekö lestapussin, teurassian, nakin purijan, talttahampaan ja käteisen rapparikamu?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.