Maahanmuuttajien tyttäriä viedään suomesta ulkomaille silvottaviksi

Fenix Helsinki-yhdistyksen tänään julkaistavan selvityksen mukaan Suomesta viedään paljon lapsia muslimi-maihin ympärileikattavaksi. Asiasta kertoo suomeen 1991 vanhempiensa mukana somaliasta muuttanut Ujuni Ahmed. Hänen mukaansa operaatioita on tehty ainakin Egyptissä, Somaliassa, Syyriassa, Iranissa ja jopa Suomessa, vaikka tyttöjen ympärileikkaamiseksi kutsuttu toimenpide on täällä kielletty.

-”Tämä perinne jatkuu sitten Suomessakin. Joissakin yhteisöissä se jakaa mielipiteitä. Perinteen jatkamiseen vaikuttaa paljon se, että tiedetäänkö. että se on laitonta ja tiedetäänkö sen vaaroista. Toki kysymys on myös siitä, miten on kotoutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.”

Tyttöjen ympärileikkaus on vanha perinne tietyissä kulttuureissa afrikassa, lähi-idässä ja aasiassa.

Selvitys luovutetaan tänään Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilalle.

-”Olennaista on se, missä viranomaiset ovat epäonnistuneet. Näiden suomalaisten kokemukset ovat merkityksellisiä, sillä emme ole aikaisemmin saaneet kokemustietoa siitä, miten näin on päässyt käymään.”

Kurttilan mielestä terveydenhuollon henkilöstöä tulisi kouluttaa tiedottamaan operaation laittomuudesta ja sen vaaroista, kuten erilaisista henkisistä ongelmista, tulehdusten riskistä ja erilaisista sosiaalisista ongelmista.

Suomessa on klinikka missä voidaan tehdä korjausleikkauksia ympärileikatuille tytöille mutta potilaita on harvassa. HUS:n ylilääkäri Sinikka Suominen tekee näitä leikkauksia ja vähäinen potilaiden määrä kertoo hänen mukaansa siitä että tytöt eivät tiedä tästä mahdollisuudesta.

-”Minulla on ollut vuosien varrella vain muutamia potilaita, vaikka meidän klinikkamme on tietääkseni ainoa tai ainoita, joka Suomessa näitä korjausleikkauksia tekee.”

Lähde: SS

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.