Lahden seudulla useita vaaralliseksi luokiteltuja turvapaikanhakijoita

Poliisi on luokitellut useita Päijät-Hämeessä oleskelevia turvapaikanhakijoita vaarallisiksi. Osa heistä on aktiivisessa ja tehokkaassa seurannassa ja loput jäävät hieman vähemmälle valvonnalle.

Viranomaiset pyrkivät ottamaan riskitapausten tulevista edesottamuksista selvää eri keinoin. Asianomaisen henkilön puhuttelu on yksi tapa. Tiedustelutoiminta ei silti poista mahdollista vaaraa.

– Yksinäisten susien osalta on mahdotonta ennakoida, mitä he aikovat tehdä tai tekevät, toteaa ylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisilaitokselta.

Vaarallisiksi arvioiduilla turvapaikanhakijoilla ei ole mitään erityisesti yhdistävää tekijää. He ovat peräisin kaikista maista, joista kansainvälisen suojelun tarvitsijoita on yleisesti ottaen saapunut. Valvottavien ikäjakaumakin on laaja.

Hirvonen ei kerro, millä perusteilla joku henkilö valikoituu vaarallisten tapausten luokkaan. Hän ei myöskään halua tarkentaa vaarallisten turvapaikanhakijoiden lukumäärää.

Hirvonen kuitenkin muistuttaa, että toisten turvallisuutta uhkaavia henkilöitä on ollut poliisin seurannassa aina.

– Ei tämä johdu vain siitä, että alueella on henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen tai myönteisen turvapaikkapäätöksen.

Muita ihmisiä uhkaavia suomalaisia tai ulkomaalaisia henkilöitä on runsaasti muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden piirissä. Jos rikollisorganisaatiot luetaan mukaan, vaarallisten henkilöiden joukko kasvaa Päijät-Hämeen alueella useilla kymmenillä.

Artikkelikuvan henkilö ei liity asiaan. Kuvituskuva.

Lähde: ESS

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.