Nashvillen kirkkoampuja muuttanut Sudanista Amerikkaan, ei kansalainen

Antiochissa Nashvillessa yhden kirkossakävijän murhannut ja kuutta muuta haavoittanut Emanuel Kidega Samson (25v) on muuttanut Sudanista Amerikkaan vuonna 1996. Hänellä on oleskelulupa mutta ei USA:n kansalaisuutta, kertoo paikallislehti. Samson hyökkäsi eilen (23.09.) päivällä kirkkoon aseistautuneena kahdella pistoolilla. Hän haavoittui itse välikohtauksessa ja otettiin kiinni erään seurakuntalaisen toimesta paikan päällä.

Samson aloitti hyökkäyksensä murhaamaalla ampumalla 39-vuotiaan naisen kirkon sisäänkäynnin edustalla. Ammuttu oli kahden lapsen äiti. Sen jälkeen hän tunkeutui kirkkoon, jossa ampui vielä kuutta seurakuntalaista. Kaksi heistä haavoittui vakavasti, ja sairaalaan mukaan heidän tilansa on kriittinen.

Haavoittuneet ovat kolme naista ja kolme miestä, joukossa seurakunnan pastori (60v) ja hänen vaimonsa (65v). Kirkon sunnuntaipalvelukseen osallistunut Caleb Engle (22v) ryhtyi tuolloin estämään Samsonin toimintaa, ja tämä löi häntä pistoolillaan. Tässä yhteydessä Samson ampui itseään, sairaalan mukaan vasemmalle puolelle rintaa. Engle ja Samson ovat mahdollisesti kiistelleet tuolla hetkellä aseen hallinnasta.

Tämän jälkeen Mr.Engle haki autostaan aseen, jolla uhkaamalla piti Samsonin aloillaan poliisin tuloon asti. Nashvillen poliisi luonnehtii Engleä sankariksi.

Samson on jo siirretty pois sairaalasta. Häntä odottaa syyte murhasta ja murhayrityksistä. Tekojen motiivista poliisi ei ole esittänyt arveluja.

Tennesseans.

Kirkkoampujalla erikoinen twiitti tuntia ennen iskua, 10.22 npaikallista aikaa. Kirkkoon hyökkäys tapahtui yhdentoista jälkeen, 11.15. Twiitti:

“Become the creator instead of what’s created .
Whatever you say, goes.”

“Everything you’ve ever doubted or made to be believe as false, is real. & vice versa, B.”

Hyökkäyksen motiivilla saattaa olla uskonnollinen yhteys.

Samsonia ei ole koskaan aiemmin nähty Burnette Chapel Church of Christ -kirkossa, jossa hyökkäys tapahtui. Hänen kotiosoitteensa on noin 25:n mailin päässä Antiochista.

Emanul Kidega Samson esittelee mielellään itseään bodarina.

 



VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.