Vientiteollisuus vetää kaikkia alueita kasvuun

Suomen eri alueet uskovat talouden ja työllisyyden kehittyvän nousujohteisesti lähitulevaisuudessa. Positiiviset näkymät kattavat käytännössä koko maan, eikä millään alueella nähdä merkkejä kasvun taittumisesta. Talouskasvu näkyy vilkastuneena työvoiman kysyntänä useilla ammattialoilla, samalla tosin murheet työvoiman saatavuudessa yleistyvät.

Työttömyyden lasku on jatkunut kaikilla alueilla ja tulevaisuus näyttää tässäkin suhteessa valoisalta

Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2017 -katsaus on ELY-keskusten yhdessä keskeisten aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys seutukuntien ja ELY-keskusalueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Tämän katsauksen arviot on tuotettu elo-syyskuun 2017 aikana. Katsaus tehdään puolivuosittain.

Alueiden kasvuodotusten taustalla ovat hyvät kehitysnäkymät monilla eri aloilla, mutta keskeinen kasvun moottori on edelleen vientiteollisuus. Hyviä näkymiä on mm. biotaloudessa, rakentamisessa, ICT-sektorilla, liike-elämän palveluissa ja matkailussa.

Biotaloussektorille asetetut odotukset alkavat täyttyä. Alan kasvu, investointisuunnitelmat ja hyvät näkymät heijastuvat koko maahan. Myös rakentamisen kasvu jatkuu erityisesti kasvukeskuksissa ja lukuisat julkiset rakennus- ja liikennehankkeet parantavat alan työllisyyttä.

– Kasvu ja myönteiset näkymät näyttävät kattavan koko maan ja monet eri sektorit. Nyt on tärkeintä, että yritykset investoivat uuteen ja työllistävät, kannustaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Alueista Varsinais-Suomen ripeä kasvu jatkuu, kärkinä etenkin meri- ja autoteollisuus. Keski-Suomessa Äänekosken biotuotetehtaan rakentaminen on saatu valmiiksi ja tuotanto on käynnistymässä suurin odotuksin. Jyväskylän seudun kasvuodotukset johtuvat ennen kaikkea vientiteollisuuden, ICT-sektorin ja rakentamisen hyvästä nosteesta.

Työttömyyden laskun ennakoidaan jatkuvan myös pitkäaikaistyöttömyydessä ja nuorten työttömyydessä. Työvoiman saatavuuden ongelmia on kuitenkin havaittu erityisesti metalliteollisuudessa ja rakennusalalla.

Lähde: TEM

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.