Näkyykö TV huonosti? – Syynä ”radiokeli”, joka jatkuu ainakin alkuviikon (video)

Korkeapaineen seurauksena ilmennyt poikkeuksellinen säätila, niin kutsuttu radiokeli, on aiheuttanut häiriötä antenni-tv- ja radiolähetysten vastaanottoon eri puolella Suomea. Digitan kuluttajainfosta vahvistetaan, että viime viikonloppuna alkanut radiokeli jatkuu vielä ainakin alkuviikon.

Tällä hetkellä radiokeli vaikuttaa voimakkaasti koko Suomessa, lukuun ottamatta aivan eteläisintä Suomea. Digitan kuluttajapalveluun on tullut runsaasti yhteydenottoja muun muassa Tammelasta, Lahdesta, Lapualta, Kuopiosta, Kolilta, Vuokatista, Kiihtelysvaaralta, Kerimäeltä, Oulusta ja Puolangalta. Tilanne voi muuttua viikon mittaan.

Tyypillisesti radiokeli-ilmiö kestää tunneista vuorokausiin riippuen korkeapaineen selänteen liikkeistä. Häiriöitä esiintyy tyypillisesti tietyillä kanavilla, joilla voi esiintyä ajoittaisia katkoksia tai ne eivät näy lainkaan. Radiokelien vaikutus antenni-tv-vastaanottoon riippuu myös vuorokaudenajasta. Esimerkiksi aamulla televisio voi näkyä hyvin ja illalla vastaanotossa voi ilmetä ongelmia tai päinvastoin. Häiriöt häviävät säätilan muututtua. Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei pystytä korjaamaan.

Radiokelihäiriössä on kysymys lähetyssignaalien niin sanotusta ylipitkästä etenemisestä, jolloin yhden lähetysaseman signaali häiritsee toisen lähetysaseman näkyvyysalueen vastaanottoa. Ilmiö esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa. Radiokelihäiriössä sääolosuhteet saattavat aiheuttaa radiotaajuuksille kanavan, jossa signaali etenee heijastumalla jopa satojen kilometrien päähän ja aiheuttaa häiriöitä.

Katso asiaa selventävä video mainoksen alta.

Lähde: Digita

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.