Työttömien työnhakijoiden määrä väheni elokuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa yhteensä 288 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 53 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 40 300:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 102 300, mikä on 25 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 108 900 eli 17 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 9 600 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa eli yhteensä 36 600. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-elokuussa keskimäärin 63,2 prosenttia, mikä on 2,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä säilyi ennallaan

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin elokuun aikana 51 300 eli sama määrä kuin edellisen vuoden elokuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli elokuussa avoinna 89 100 työpaikkaa, mikä on 6 500 enemmän kuin vuosi sitten.

Koko maassa oli lomautettuna elokuun lopussa 17 600 henkilöä, mikä on 9 600 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 9 300 henkilöä, mikä on 7 900 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 500 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 3 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä laski heinäkuusta elokuuhun 300:lla.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli elokuun lopussa 112 500 henkilöä, mikä on 300 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,5 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli elokuussa 7 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,5 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden elokuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 202 000, mikä oli 7 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,5 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lähde: Työ- ja Elinkeinoministeriö

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.