Laura Huhtasaari EU:n liittovaltiokehityksestä: ”Tavoitteena lienee eurooppalainen ”Kela””

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja presidenttiehdokas ampuu blogissaan kovilla analysoidessaan Ranskan presidentti Macronin puhetta ja EU:ta ylipäätään. Macronin monen eurooppalaisen valtiojohtajan kanssa yhtenäinen haaveilu liittovaltiosta toi Huhtasaaren mieleen Napoleonin, Macronin maanmiehen samankaltaiset unelmat.

-”Macronin unelma ei ole uusi. Napoleon Bonaparte totesi seuraavaa: ”Toivon perustavani eurooppalaisen järjestelmän, eurooppalaisen lakikokoelman, eurooppalaisen oikeusjärjestelmän – Euroopassa olisi sitten vain yksi kansa.”

Huhtasaaren mielestä on selvää että EU:n liittovaltiokehitys jatkuu eikä hänelle ole lainkaan epäselvää ketä tästä on syyttäminen.

-”Suomi voi varovasti yrittää sanoa, että emme nyt ihan kaikkea tuota haluaisi. Sillä ei ole mitään merkitystä. Macron ja Merkel päättävät suunnan ja tahdin. Saksalais-ranskalainen työryhmä toimeenpanee tarkkaan suunniteltua poliittista operaatiota.”

EU-alueen yhteisessä taloudessa Huhtasaari näkee hyötyjinä nimenomaan Ranskan. Hänen mukaansa tavoitteena on myöskin yhteinen sosiaaliturva tai ”tulonsiirtojärjestelmä” kuten Huhtasaari asiaa kuvailee. ”Tavoitteena lienee eurooppalainen ”Kela”.”

Yhteisen puolustuksen hän näkee EU:n nyrkkinä sen etuja vastustavia kohtaan ja kyseenalaistaa koko hankkeen mielekkyyden muunmuassa NATO:n olemassaololla.

-”On syytä pohtia, miksi ylipäätään kannattaa rakentaa päällekkäinen järjestelmä Naton kanssa? Vai onko EU:n yhteisessä puolustuksessa kyse jälleen integraation viemisestä äärilaidalle? Palvelevatko suomalaiset varusmiehet enää Vekaranjärvellä vaan kenties Sardiniassa ja kävisivät sitten EU:n intressien vastustajien kimppuun aseilla ehkä Pohjois-Afrikassa?”

Blogauksensa loppuun Huhtasaari nostaa esille yleisemmän tason mielipiteitään unionista ja Euroopasta, itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeuden valumisesta Brysseliin.

Lähde: puheenvuoro

 

4 thoughts on “Laura Huhtasaari EU:n liittovaltiokehityksestä: ”Tavoitteena lienee eurooppalainen ”Kela””

  • 28.9.2017 at 23:51
    Permalink

    EU-mafiasta on päästävä eroon -nöyryytykseen ei enää pidä suostua!

    Reply
  • 29.9.2017 at 05:56
    Permalink

    Eli nekin maat jotka eivät ota miljoonia maahantunkeutujia maahansa, kuitenkin osallistuvat mm. Saksan ja Ranskan matujen elättämiseen. Mitähän Puolan johtajat tästä valtavan hienosta ideasta sanoisivat.

    Reply
  • 29.9.2017 at 08:31
    Permalink

    Taas tämä blondi laukoo itsestään selvyyksiä suurina uutisina. Mutta kuten ennenkin, tekojen sijaan tulee vain sanoja. Koskahan se tekisi ensimmäisen aloittee? Joko eduskunnassa tai kansalaisaloitteen? Ja koskahan se järjestäisi ensimmäisen mielenosoituksen? Tai marssin? Tai esittäisi ensimmäisen avoimen toimintamallin kansalle?

    Ei koskaan, koska se on politikko joka tulee pettämään äänestäjänsä kuten muutkin politikot. Jamesia ja Teuvoa lukuunottamatta.

    Reply
  • 30.9.2017 at 10:02
    Permalink

    Vain sanoja ei mitään muuta. Paavo Väyrysellä on strategia suomen saattamiseksi raiteilleen. Koko kansan Presidentti Kekkosen jälkeen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.