Oulun kokoomus- ja perussuomalaiset nuoret räjähtivät Palefacen propaganda-teoksesta – ”…lapset laitetaan tekemään läpeensä politisoitunutta vasemmisto-oopperaa”

Paleface aka. Karri Miettinen on kirjoittanut Suomi100-juhlavuoden kunniaksi ”Ihmepoika A”-teoksen joka Oulun läänin kokoomusnuorten ja Oulun ja Kainuun perussuomalaisten nuorten mielestä sisältää vahvaa ja yksipuolista poliittista viestintää. Yhdistykset peräävät lapsille oikeutta puolueettomaan ja epäpoliittiseen koulutukseen ja heidän mielestään avoimen vasemmistolainen teos sotii tätä vastaan.

Oulun läänin kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Atte Syväniemi purkaa järkytystään seuraavasti:

-”Mielestäni on käsittämätöntä, että näin poliittisesti latautunutta materiaalia syötetään alakoululaisille. Oopperassa poliittinen sisältö on verhoiltu mukavan yhteisen tekemisen ja laulamisen taakse. Lapsille pitää turvata puolueeton kasvatus peruskouluissa ja antaa heille vapaus päättää oma kantansa kasvettuaan.”

Oulun ja Kainuun perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Jenna Simula huomauttaa Suomessa aiemmin tehdyistä samankaltaisista virheistä. Simula kertoo esimerkin Pirkkalasta missä oppilailla toteutettiin ”köyhyysleikki”. Osalta lapsista otettiin pois kouluruoka ja ”jakson päätteeksi järjestettiin mielenosoitus”.

-”70-luvun peruskoulun marxilaisesta koulukokeilusta on opittava, eikä historian virheitä tule toistaa. Nyt lapset laitetaan tekemään läpeensä politisoitunutta vasemmisto-oopperaa. Keinot ovat eri, mutta oppilaiden perusoikeutta neutraaliin opetukseen rikotaan jälleen kerran”.

Lähde: Demokraatti

6 thoughts on “Oulun kokoomus- ja perussuomalaiset nuoret räjähtivät Palefacen propaganda-teoksesta – ”…lapset laitetaan tekemään läpeensä politisoitunutta vasemmisto-oopperaa”

  • 28.9.2017 at 13:26
    Permalink

    No, Pirkkalalaiset ovatkin melko köyhiä. Muutoinhan ne asuisivat kaupungissa, jos olisi varaa. Erosivat aikoinaan Nokiastakin kun ei ollut varaa olla yhdessä.

    Mutta kun tämän Karrin historia tiedetään, niin on todella tyhmiä ihmisiä jotka tilaavat siltä yhtään mitään. Yhtenä pahimmista vasuri-desanteista ja Marxilaisuuden edustajana hänltä pitäisi saada kaikki julkinen tuki ja raha pois. Sillä sitähän se haluaa meille veronmaksajillekkin. Näyttäöön siis esimerkkiä. EHkä joku haluaa seurata.

    Reply
  • 28.9.2017 at 15:55
    Permalink

    Pala-naamalle maksetaan kantaväestölle vittuilusta? Kuka käskyttää?

    Reply
  • 28.9.2017 at 18:15
    Permalink

    Paleface on surkeista surkein artisti.
    Eikä muutenkaan mikään järjen jättiläinen.

    Reply
  • 28.9.2017 at 20:33
    Permalink

    Paavo Arhinmäki viimeisinä töinään kultuuri ministerinä ennen pois potkimista ministeri hommista alkoholisoitumisen vuoksi, järjesteli tälle paskalle 35.000 euroa kultuurin edistämis rahaa vaikkei miehellä ole nitään edellytyksiä ja taitoa edistää ja esittää mitään. On vain populisti äärioikeisto anarkisti kannattaja.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.