64 asuntomurron sarja syyteharkintaan Länsi-Uudellamaalla

1
Tausta

Länsi-Uudenmaan poliisi otti illalla 4.2.2017 Helsingin Vallilassa kiinni liettualaisen noin 42-vuotiaan miehen. Miehen kuljettamasta autosta löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta, muun muassa koruja. Kiinnioton jälkeen poliisi teki miehen vuokraaman huoneistohotellin huoneeseen kotietsinnän, josta löytyi suuri määrä omaisuutta, joita epäiltiin anastetun asuntomurroilta.

Rikosepäilyn laajenemisesta

Mies on ollut helmikuusta lukien tutkintavankina. Rikosepäilyt ovat esitutkinnan edetessä laajenneet merkittävästi. Esitutkinnan alkuvaiheessa tammi-helmikuussa 2017 asuntomurtojen kohteeksi joutuneille henkilöille esitettiin miehen hallusta löytynyttä omaisuutta. Eri uhrit mm. Kirkkonummelta, Vantaalta ja Hollolasta ovat tunnistaneet heiltä anastettua omaisuutta. Vangittu mies myöntää tehneensä tammi-helmikuun aikana kyseisiä asuntomurtoja. Tammi-helmikuun 2017 osalta miestä epäillään yhteensä 20 asuntomurrosta.

Poliisi on selvittänyt miehen käyneen Suomessa syyskuussa ja joulukuussa 2014, sekä edelleen syksyllä 2016 kolmena eri ajanjaksona. Matkojen kestot ovat jokaisella kerralla olleet noin 10 vuorokautta. Suomessa käymisen toimintatapaan on liittynyt, että vaikka hän Suomeen on saapunut autolla, on hän kuitenkin Suomesta vielä erikseen aina vuokrannut auton. Myös asuinpaikka on ollut aina sama.

Rikossarja koskee yhteensä 64 eri rikosta. Rikoksia on tapahtunut paikkakunnilla Kirkkonummi, Lohja, Riihimäki, Espoo, Tuusula, Vantaa, Kerava, Hyvinkää, Järvenpää, Hollola, Lahti, Hämeenlinna, Janakkala, Porvoo ja Nurmijärvi. On epäiltävissä että rikospaikoille siirtymiset on oman auton käyttämisen sijaan tehty vuokra-autolla.

Rikospaikoilta sekä hänen hallustaan takavarikoidusta tietokoneesta on näyttöä ja rikosteknisiä lausuntoja, jonka mukaan mies on Suomessa ollessaan tehnyt asuntomurtoja (törkeitä varkauksia ja törkeän varkauden yrityksiä) yhteensä 64. Rikosvahingon arvo on yhteensä noin 270.000 euroa.

Traumaattinen kokemus uhreille

Asuntomurroissa, kuten tässäkin rikossarjassa, murtautumiset on tehty esimerkiksi sorkkaraudan tyyppisellä välineellä vääntämällä. Rikossarjan tutkinnassa on uhreilta tullut vahva viesti siitä, miten syvästi turvallisuuden tunne on koetuksella rikoksen tapahtumisessa.

Asiaa on tutkinut Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Asia on siirtymässä syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi

1 KOMMENTTI

  1. Schengen-alueen ihanuutta jota itärosvot käyttävät tehokkaasti hyväkseen liiketoimissaan. Ei tarvitse ihmetellä vakuutusten hurjaa nousua 2001 jälkeen. Noita Schengen haittojahan ei lasketa tavallisen palkansaajan kukkarossa mm. palkkaneuvotteluissa, vaikka pitäisi.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.