Jarmo Korhonen Dosentin vieraana: ”Jos Sipilä ei älyä itse päättää poliittista uraansa, se päättyy viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.”

Jarmo Korhonen, keskustan entinen puoluesihteeri ja historian tuntija oli tänään vieraana Alfa-tv:n Dosentti-ohjelmassa. Korhosen tulevien kirjojen ja väitöstutkimuksen lisäksi ohjelmassa puhuttiin mm. uudesta tiedustelulaista, vaalirahalaista, sotesta ja keskusta-puolueen tulevaisuudesta.

Korhonen näkee korruption pahentuneen uuden vaalirahalain myötä ja ihmetteleekin eduskunnan toimintaa vaalirahalain valmistelun kohdalla.

-”Heti kun vaalirahalaki meni eduskuntaan, sinne laadittiin julkisuuslain pykälä ettei vaalirahailmoitukset ole julkisia. Tänä päivänä on lailla varmistettu että (entistä) pahempi korruptio on mahdollista… Kiinnijäämisen riski on urheilussa ja dopingissa ja tässä. Jos kaikki olisi julkista eikä olisi mitään peiteltävää, miksi tällainen julkisuuspykälä on pitänyt tehdä?”

Ohjelmassa keskusteltiin lyhyesti myöskin uudistettavasta tiedustelulaista joka laajentaisi tiettyjen poliisin elinten toiminta- ja urkintamahdollisuuksia.

-”Jos vaaditaan länsimaalaiset tavat, pitää olla myös länsimaalainen valvonta. Parlamentaarinen valvonta, julkisesti.”

Korhonen kertoi esimerkkinä Yhdysvallat, missä tiedusteluelimet ovat tilivelvollisia valtiolle ja missä valtiolla on oikeus ja velvollisuus tutkia tiedusteluelinten toimintaa.

Kotimaisesta mediasta ja sen riippumattomuudesta Korhonen ei antanut kovin mairittelevaa kuvaa.

-”Eihän YLE ole riippumaton. Suomessa ei ole riippumatonta, vapaata mediaa. Meillä on paranneltu, hienompi versio venäläisestä systeemistä. Joku omistaa median, joku päättää saako media rahat. Suomen suurin vaalirahakorruption pesä on suomalainen media… Välillä joku pannaan tikun nokkaan ja ammutaan siihen. Sitten sanotaan ettei ongelmaa ole.”

Keskustan ja erityisesti pääministeri Juha Sipilän tulevaisuuden Korhonen näkee erittäin synkkänä. Hän pitää hallitusta useilla sektoreilla epäonnistuneena ja muistuttaa että Matti Vanhasen jälkeen jokaisen pääministerin epäonnistumiseksi luokiteltava SoTe-uudistus tullaan lukemaan myöskin Sipilän epäonnistumiseksi.

-”Sipilän ura tulee päättymään ensi kesänä. Juha Sipilä on keskustan puheenjohtaja Sotkamon puoluekokoukseen asti ja jos Sipilä pyrkii jatkamaan puheenjohtajana, keskusta tulee kärsimään vuoden 2019 vaaleissa rökäletappion. Uskon näin että koko hallitus kaatuu ensi kesänä -18, sitten käydään hallitusneuvottelut. Jatkaako nykyinen pohja joka on tavallaan vaikeuksissa? Sillä ei ole parlamentaarista legiteemiä sikäli että tämä ”sininen unelma”, sitä ei ole vaaleissa testattu… Parempi mennä 2018 uusiin eduskuntavaaleihin. Jos Sipilä ei älyä itse päättää poliittista uraansa, se päättyy viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ensi vaaleissa nähdään kymmenen prosentin keskusta.”

Lähde: Dosentti

 

 

 

 

7 thoughts on “Jarmo Korhonen Dosentin vieraana: ”Jos Sipilä ei älyä itse päättää poliittista uraansa, se päättyy viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa.”

  • 4.10.2017 at 00:51
    Permalink

    Sipilästä on päästävä nopeammin eroon -ehtii tuhota kaiken vielä jäljellä olevan vuoteen 2019 mennessä.

    Reply
  • 4.10.2017 at 05:11
    Permalink

    Tämä tunnekylmä lestadiolainen liikemies on tehnyt tuhoisaa jälkeä Suomelle. Keräsi ympärilleen joukon Suomen myyjiä ja jälki on ollut karmeaa.Suomen köyhempi kansanluokka ja keskiluokka ovat saaneet tuntea mitä on olla Sipilän hallituksen ja EK:n puristuksessa. Yhdessä ajavat suomeen alle matalapalkka alaa olevaa, orjiin verratavaa työläisarmeijaa. Myös ylemmän keskiluokan kannattaisi olla erittäin huolissaan tulotasonsa puolesta.Puski läpi kiky sopimuksen ja sai tilastot näyttämään muulta kuin mitä olivat. Otti ovelalla operaatiolla siltä ns. ”pieneltä ihmiselta” ja antoi rikkaille.
    https://yle.fi/aihe/mot

    Reply
  • 4.10.2017 at 05:27
    Permalink

    Täystuho koko jätkä,kaikki sitä johtohommiin pääseekin.

    Reply
  • 4.10.2017 at 06:45
    Permalink

    Pääministeri Sipilä ihailee avoimesti Richard Coudenhove-Kalergia.

    EU:n takapirua ja salaliiton johtajaa!

    Hän julisti vapaamuuriveljilleen, että juutalaisen aatelisrodun on tultava Euroopan valtiaaksi. Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten ja mustien kanssa. Tuloksena on uusi helposti hallittava rotu vailla luonnetta.

    Näin syntyneet sekarotuiset jälkeläiset ovat ”heikkoluonteisia, pidäkkeettömiä, vailla tahdonvoimaa, kestävyyttä, pieteettiä ja luotettavuutta”. Euraasialaiset ja negroidiset ominaisuudet syrjäyttävät eurooppalaiset ominaisuudet.

    ”Rasisminvastaisuuden” takana onkin itse asiassa meihin suomalaisiin ja muihin euroopan kansoihin kohdistuva todellinen veret seisauttava rasismi!

    Ja tätä pääministeri Sipilä ihailee!

    TÄTÄ PÄÄMINISTERI SIPILÄ JA MUUT MAANPETTURIT TOTEUTTAVAT SUOMEN TUHOAMISEKSI!

    Reply
    • 4.10.2017 at 09:48
      Permalink

      Aamen! Ei muuta lisättävää.

      Reply
  • 4.10.2017 at 07:32
    Permalink

    Jos olisi vähänkään ÄLY pipilällä olisi jo lähtenyt JA Orpo hän päästi Suomen 35,000 laitom´nta tulia ja liisä tule joka hetki Mutta VAALEISSA NÄHDÄN !!!!!

    Reply
  • 4.10.2017 at 08:29
    Permalink

    Ikävä kyllä, kun katsotaan mitä Juha on saanut aikaan tähän mennessä, niin sitä tuhoa ei korjaa millään. Olispä Juhan isä vetänyt sen varvin lakanoille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.