Kauppalehti löysi jopa talouskasvusta syyn pilkata Trumpia – Päätoimittaja kommentoi: ”Toimittajien omat mielipiteet kuuluvat mielipidepalstalle”

Yhdysvaltain teollisuuden tilaa kuvaava ISM-indeksi nousi 2017 syyskuussa korkeimmilleen sitten vuoden 2004. Indeksi on vahvistunut 13 kuukautta yhtäjaksoisesti ja indeksin kattamasta 18 teollisuuden alasta, syyskuussa nousussa oli 17.

Uutinen on toki hyvä ja tietää taloudellisen tilanteen näkymien paranemista jopa ympäri maailman. Artikkelin sisällössä ei mitään kyseenalaistettavaa löydy mutta Kauppalehden otsikointi jättää toivomisen varaa suurten medioiden puolueettomuuden ja faktakeskeisyyden suhteen.

Kauppalehden otsikko:

Tätä ei edes Trump pystynyt pilaamaan – teollisuus ampaisi 13 vuoden huipputasolle

Kyseessä on suomen suurin talousasioihin keskittyvä julkaisu ja nettisivullaan lehti kuvailee itseään seuraavasti:

-”Kauppalehti on digitaalisen ajan monikanavainen talouden ilmiöiden ja rahamarkkinan uutismedia. Se on suomalaisen päättäjän valinta.”

Kyseessä ei siis heidän itsensäkään mukaan ole politiikkaan keskittyvä tai poliittisesti kantaaottava media vaan, kuten sanottua, talousasioihin keskittyvä julkaisu.

”Olen vain töissä täällä”

Nykysuomi soitti Kauppalehden toimitukseen ja kysyi asiasta. Kun puhelinvaihteesta pyydettiin ohjaamaan julkaisusta vastaavalle henkilölle, ei puhelimeen saaduista, omasta tahdostaan nimettöminä pysyttelevistä henkilöistä kumpikaan osannut vastata kysymyksiin otsikon poliittisen latauksen ja lehden linjan samansuuntaisuudesta.

-”En osaa ottaa kantaa. Olen vain töissä täällä.”.

Vastaava päätoimittaja  Arno Ahosniemi saatiin puhelimen päähän kommentoimaan asiaa mutta kiertotien kautta. Keskus ohjasi Nykysuomen ensin henkilölle joka ei enää ole edes töissä Alma-medialla.

Arno Ahosniemi, Onko kyseisen artikkelin otsikkoon sisältyvä poliittinen lataus Kauppalehden tarkoituksen mukainen?

-”Täytyy tutkia mistä on kysymys. Ei kyllä kuulosta tyypilliseltä otsikoinniltamme ja toimittajien omat mielipiteet on ohjeistettu laitettavan mielipidekirjoituksiin, ei uutisiin.”

Voitteko kertoa onko tämä Kauppalehden virallinen linjaus? Kyseessä on kuitenkin yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.

-”Tottakai toimittajamme saavat ottaa kantaa mutta eivät uutisissa. Uutisointimme tulee olla objektiivista ja kaikin puolin neutraalia.”

Kiitos suorista vastauksista suoriin kysymyksiin.

Linja on siis selvä mutta ei ilmeisesti kaikille…

Aiemmin puhelimen päähän saadut työntekijät olivat vastaavan päätoimittajan kanssa samoilla linjoilla vaikka eivät omien sanojensa mukaan linjasta vastaa tai päätäkkään. Kauppalehti siis keskittyy markkinauutisiin, objektiivisesti ja asianmukaisesti ilman toimittajien mielipiteen tai poliittisen vakaumuksen vaikutusta.

Kyseisenlainen otsikointi kuitenkin on lipsahtanut joltakin kauppalehden toimittajalta joten voitanee olettaa ettei linja ole tarpeeksi selvä?

Lähde: Kauppalehti

Katso myös:

 

2 thoughts on “Kauppalehti löysi jopa talouskasvusta syyn pilkata Trumpia – Päätoimittaja kommentoi: ”Toimittajien omat mielipiteet kuuluvat mielipidepalstalle”

  • 3.10.2017 at 15:44
    Permalink

    20 vuoden kokemuksella sijoittamisesta voin kertoa että kauppalehti on umpipolitisoitunutta roskaa enkä suosittele tekemään mitään johtopäätöksiä kyseisestä julkaisusta saatujen ”tietojen” perusteella.

    Reply
    • 4.10.2017 at 04:59
      Permalink

      Samoilla linjoilla.Lopetin tilauksen ekan vuoden jälkeen. Ei ollut taloussanomat sen hääppöisempi.( talouden seiska t ).

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.