Kirkko avasi paperittomille päiväkeskuksen, jossa voi pestä pyykkiä ja saada asianajaja-apua

Paperittomien auttamiseksi on avattu monikulttuurinen päiväkeskus, jossa paperittomat voivat esimerkiksi pestä vaatekertansa, jutella, ladata kännykänakkua, saada palveluohjausta ja pyytää neuvoja viranomaislomakkeiden täyttämisessä. Keskuksen viikko-ohjelmaan on tulossa myös luovia aktiviteettejä.

– Paperittomia eivät ole ainoastaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet. Kiristyneestä ulkomaalaislaista ja sen tulkinnasta johtuen paperittomaksi voi joutua, vaikka olisi asunut vuosikausia Suomessa. Jos elämäntilanne muuttuu, ja ihminen esimerkiksi eroaa suomalaisesta puolisostaan tai menettää työpaikkansa, perusteet hakea oleskeluluvalle jatkoa muuttuvat, kertoo päiväkeskuksen työntekijä Nora Repo.

Keskusta on rakennettu jo kesästä asti. Turvallisuussyistä päiväkeskuksen osoite on salattu.

Paperittomat ovat vapaaehtoisten kanssa maalanneet huonekaluja koristeellisesti. Varastossa on vielä vanerilevyä, josta olisi tarkoitus tehdä kirjahylly.

– Monille esimerkiksi hallinto-oikeuden päätöstä odottaville on ollut psyykkisen kuormituksen sietämiseksi tärkeää saada tehdä töitä paljain käsin, Repo toteaa.

Paperittomia autetaan mm. valitusten tekemisessä

Monikulttuurinen päiväkeskus on yksi osa kirkon käynnistämää Ristin suojassa -hanketta paperittomien auttamiseksi. Päiväkeskuksessa on kaksi palkattua työntekijää. Keskuksen ylläpitoon osallistuvat myös Sininauhasäätiö sekä Suomen Punainen Risti.

Nora Revon työnkuvaan kuuluu muun muassa hankkia tietoa ja taustamateriaalia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden auttamiseksi.

– Olen tehnyt tutkimustyötä ja koonnut aineistoa, jota on voitu lisätä valituslupahakemuksien liitteeksi. Autamme paperittomia myös muussa asioimisessa viranomaisten kanssa, etsimme asianajajia ja opastamme sosiaalitoimen piiriin, Repo selventää.

Päiväkeskuksesta ei kuitenkaan olla tekemässä virastomaista.

– Tämä on ennemmin olohuone, jonne kaikki ovat tervetulleita ja tänne tulemiseen ei tarvita raskaita syitä.

Artikkelikuvassa turvapaikanhakijoiden mielenilmaus Helsingissä.

Lähde: K&K

7 thoughts on “Kirkko avasi paperittomille päiväkeskuksen, jossa voi pestä pyykkiä ja saada asianajaja-apua

  • 4.10.2017 at 17:31
    Permalink

    Onneksi en maksa enää henkilökohtaista veroa kyseiselle instituutiolle. Työnantaja kyllä joutuu.

    Reply
  • 4.10.2017 at 17:36
    Permalink

    Sehän tästä vielä puuttuisi jos kirkkoon viralliset touhut järjestettäisi.

    Reply
  • 4.10.2017 at 18:19
    Permalink

    AIKA ON TULLUT! eroakirkosta.fi

    -NYT!

    Reply
  • 4.10.2017 at 19:40
    Permalink

    Päivääkään en ole katunut. Erosin kirkosta, menetin kirkolliset luottamustoimeni samalla. Ei haittaa, mun verorahoilla ei tuota toimintaa enää tueta.

    Reply
  • 5.10.2017 at 05:21
    Permalink

    Kirkko alkaa olla pahin lainvastustaja ja laittomuutta johdetaan suunnitelmallisesti. Poliisi katsoo pää painuksissa koska ohjeet tulee korekammalta taholta.Olisiko tässä kokouksessa annettu suunta Euroopan islmisaatiolle.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001196197.html
    Edellisvuonna paikalla mm. Stubb, jolle palkkiona annettiin rahakas pankkivirka kun edistää valtiotasolta tätä hulluutta.
    https://yle.fi/uutiset/3-8056967

    Reply
  • 8.10.2017 at 18:48
    Permalink

    Mun rahoja ei onneksi käytetä tähän touhuun..erosin kirkosta

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.