Vallilan Suomi100-lakanat tehdään Pakistanissa

Sosiaalisessa mediassa on liikkunut kuva Vallila-Interiorin Koli, blue-lakanasetistä joka on brändätty Suomi100-tuotteeksi. Vallilalla on ollut oma Suomi100-kampanjansa ”12 sisustusunelmaa, työllä, tuella ja tekstiileillä”, jonka esittelytekstissä yritys kertoo seuraavaa:

”Lahjana 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle autamme monimuotoisia perheitä ja yhteisöjä parhaalla osaamisellamme: työllä, tuella ja tekstiileillä.”

Kuitenkin Suomi100 lahja sisältää myöskin yrityksen Suomi100-tuotteiden valmistuksen siirtämisen täysin ulkomaille. Mainitussa valokuvassa näkyvässä pussilakanasetissä valmistusmaaksi on merkitty Pakistan.

Nykysuomi soitti Vallila Interiorille kysyäkseen asiasta mutta puhelimen päähän ei saatu asiakaspalvelua kummempaa. Asiakaspalvelun neiti oli kuitenkin erittäin avulias ja kertoi että lakanat todella valmistetaan Pakistanissa. Vastaavia työntekijöitä ei puhelimeen saatu.

Lakanoiden valmistusmaassa käytetään massiivisia määriä lapsityövoimaa

Vallila Outlet-myymälän mukaan esimerkiksi vallilan verhot valmistetaan Turkissa. Vaikka Turkki on tehnyt kaikkensa länsimaistuakseen, lakanoiden valmistusmaassa rehottaa edelleen lapsityövoiman käyttö. Pakistanissa käytettiin vuoden 2013 lukujen mukaan maailman seitsemänneksi eniten lapsityövoimaa. Vuoden 2016 selvityksen mukaan lapsityöläisten määrä maassa oli noin 12,5 miljoonaa.

Lähde: Vallila Interior, CNN, Dawn

 

 

One thought on “Vallilan Suomi100-lakanat tehdään Pakistanissa

  • 16.11.2017 at 22:31
    Permalink

    Eipä voi Anne Bernerin lafkalta minkäänlaista eettisyyttä tai moraalia odottaakaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.