Hallituksen tavoitteena tehdä Suomesta maailman turvallisin maa

Sisäisen turvallisuuden strategia Hyvä elämä – turvallinen arki on tiekartta, jonka avulla Suomesta tulee hallitusohjelman vision mukaisesti maailman turvallisin maa. Sisäinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että Suomessa ihmiset voivat nauttia yhteiskunnan tarjoamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista ja muista ikävistä kansallisista tai kansainvälisistä ilmiöistä johtuvaa pelkoa tai turvattomuutta. Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden strategiasta 5. lokakuuta.

Ennakointi nostaa esiin sisäisen turvallisuuden haasteet

Strategia sisältää ennakointiosion, jossa kuvataan Suomen sisäiseen turvallisuuteen lähivuosina vaikuttavat muutosvoimat. Suomen sisäinen turvallisuuden toimintaympäristö on aiempaa monimutkaisempi ja siihen vaikuttavat myös Suomen ulkopuoliset tekijät. Tulevaisuudessa turvallisuustilanteen muutokset ovat yhä todennäköisempiä ja niihin on vaikea varautua etukäteen. Tärkein sisäisen turvallisuuden haaste on laajeneva ja monimuotoinen syrjäytyminen. Se lisää yhteiskunnallisten häiriöiden riskiä ja määrittelee suurelta osin tarpeen turvallisuusviranomaisten tuottamille palveluille.

Strategian toimenpiteet toteutetaan laajassa yhteistyössä

Strategian valmisteluun on osallistunut noin 100 asiantuntijaa yli 30 organisaatiosta. Myös strategiaan kuuluvan toimenpideohjelman toteutus vaatii koko yhteiskunnan panosta, sen toteuttaminen on vastuutettu useille eri toimijoille. Toimenpideohjelmassa on kahdeksan kokonaisuutta:

-analysointi ja ennakointi
-toimivaltuudet ja suorituskyvyt
-arjen turvallisuus
-turvallisuusosaaminen ja kriisinkestokyky
-turvallisuuden innovaatiot
-sisäisen turvallisuuden ohjaus
-maakuntien ja kuntien turvallisuustyö
-seuranta

Strategialla ei yritetä vastata kaikkiin turvallisuuden osatekijöihin. Strategia keskittyy niihin ilmiöihin, joissa riskit arjen turvallisuudelle ovat viime vuosina kasvaneet tai joiden arvioidaan lähitulevaisuudessa aiheuttavan haittaa koko yhteiskunnan tai laajan väestönosan turvallisuudelle.

Ministeri Risikko: Turvallisuus edellyttää resurssien pitkäjänteistä varmistamista

Sisäisen turvallisuuden pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää sitä, että myös turvallisuusviranomaisten resursseista päätetään pitemmällä tähtäimellä eikä aina vuodeksi kerrallaan, sisäministeri Paula Risikko totesi sisäisen turvallisuuden strategian Hyvä elämä – turvallinen arki julkistustilaisuudessa Helsingissä. Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden strategiasta 5. lokakuuta.

Hallitus on jo aiemmin sopinut turvallisuuden painopistealueesta, joka sisältyy sisäisen turvallisuuden strategiaan. Turvallisuusympäristön muutoksiin vastataan parantamalla turvallisuusviranomaisten tilannekuvaa, toimivaltuuksia sekä suorituskykyä. Pitkän aikavälin resurssisuunnittelu on yksi keino päästä siihen, että turvallisuusviranomaisten ydintoiminnot ja palvelutaso on turvattu.

– Resurssien pitkäjänteinen suunnittelu perustuu turvallisuusongelmien taustalla olevien yhteiskunnallisten muutosten ennakointiin. Riittävän suorituskyvyn rakentaminen ei tapahdu hetkessä tai tilanteiden jo ollessa käynnissä. Se edellyttää koulutusta, varustamista ja muiden toimintaedellytysten turvaamista jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi poliisin peruskoulutus kestää kolme vuotta.

Turvallisuus on jokaiselle erilaista

Arjen toistuvat turvallisuusongelmat kasaantuvat hyvin voimakkaasti pienelle väestönosalle. Esimerkiksi alle viisi prosenttia väestöstä tekee yli puolet kaikista rikoksista ja kymmenen prosenttia väestöstä kokee yli kaksi kolmasosaa kaikesta väkivallasta. Toisaalta esimerkiksi ikääntyneiden tai lapsiperheiden turvallisuusongelmat ja -tarpeet ovat hyvin erilaisia.

– Kun puhumme turvallisuudesta, meidän on aina mietittävä kenen turvallisuudesta puhumme ja miten juuri niihin turvallisuustarpeisiin vastataan tehokkaasti. Samat keinot edistää turvallisuutta eivät toimi kaikille, ministeri Risikko korosti.

Lähteet: Valtioneuvosto 1, 2

10 thoughts on “Hallituksen tavoitteena tehdä Suomesta maailman turvallisin maa

  • 5.10.2017 at 18:17
    Permalink

    ”…sisäministeri Paula Risikko totesi sisäisen turvallisuuden strategian…” Kuuntelin ja katselin puheen IL-liveltä. Risikko oli sössötyksestä ja takeltelusta päätellen humalassa. Nergin puhetta ei jaksanu enää kuunnella…Alkoi verenpaine nousta.

    Reply
  • 5.10.2017 at 19:07
    Permalink

    Mitähän jengiä nuo 100 ihmistä ovat? Hyvävelijärjestelmässä edenneitä kuplassaan eläviä tampioita? Suojatyöpaikoissaan homehtuvia vassarifilosofeja ja dosentteja?
    Taas paloi rahaa ja tulos plusmiinusnolla.

    Reply
  • 5.10.2017 at 19:20
    Permalink

    Hyvin on onnistunut tähän asti, sii meinaan huonontamaan Suomen ja Suomalaisten turvallisuutta radikaalisesti.

    Reply
  • 5.10.2017 at 21:48
    Permalink

    Missähän kuplassa nuo elää jos eivät ole jo huomanneet mihin suuntaan tää ”turvallisuus” on Suomessa nyt jo ( siis jo) mennyt?? Avatkaa nyt silmänne tosiasioille jo !!!!!

    Reply
  • 5.10.2017 at 23:07
    Permalink

    Hallituksen tavoitteena tehdä Suomesta maailman turvallisin maa. Mitä vittua!?

    Tämä tarkoittaa että Juudas Sipilän hallituksen todellisena tavoitteena on tehdä Suomesta HEILLE turvallinen. Lynkkaamalla sananvapaus ja vangitsemalla sananvapautta puolustavia suomalaisia Suomesta tehdään Sipilän johtaman hallituksen kierossa mielessä ”turvallinen”. Ei Suomesta voi enää koskaan tulla maailman turvallisin maa. Ei koskaan. Tänne on Sipilä päästänyt kävelemällä rajan yli kymmeniä tuhansia potentiaalisia murhaajia ja terroristeja.

    E Suomi ikinä tule turvalliseksi suomalaisille ennen kuin Sipilän, Orpon , Bernerin, Stubbin ym. hirviöistä päästään eroon.

    Sitten kun Suomessa saa hankkia ampuma aseen laillisesti itsepuolustusta varten tulee Suomesta turvallisempi.

    Me emme koskaan ole turvassa niin kauan kuin Suomea johtavat petolliset maanpetturit.

    Reply
  • 6.10.2017 at 06:34
    Permalink

    Että voivat olla ulalla. Riskko on ollut hyödyllinen sätkyakka valinta kokoomukselle joka on pihalla kuin lumiukko lähes kaikesta.Huvittavin oli parivaljakon Nerg Risikon lausunnot syrjätyneiden vaarallisuudesta suomen yhteiskunnalle. Eli mm.pitkäaikaityöttömien kyttäys kiihtyy. Itse jouduin TYP myllyyn ja huvitti kun kahden sosiaalitantan kuulustelussa särähti korvaan yksi kysymys, metsästäkö vielä. Eli mistä he tiesivät että olenko joskus metsästänyt. Olen toki metsästänyt 30 vuotta sitten ja on pari rinnakaislupaa aseisiin joita ei ole edes enää kait olemassakaan. Itsellä ei ole minkäänlaista torrakkoa, eikä tänä päivänä olisi luonnetta tappaa minkäänlaista elukkaa enää.

    Reply
  • 6.10.2017 at 07:36
    Permalink

    Suomen suurin sisäinen turvallisuuden ongelma on nämä natsijärjestöt jotka pitäisi lailla kieltää Suomessa Halla-Aho Huhtasaari Hakkarainen Immonen ym persut pitäisi laittaa vastuuseen puheistaan ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan !!!!!!

    Reply
    • 6.10.2017 at 09:35
      Permalink

      Perussuomalaiset eivät ole kansallissosialisteja ja lisäksi ovat sakkotuomionsa maksaneet. Uskotko todella, että noista tyypeistä johtuu kasvanut turvattomuus? Vuonna 2016 mamujen lisäämien raiskausten määrä nousi 41,9% ja ahdistelut 158% (Lähde: poliisi). Perussuomalaiset eivät ole noista luvuista vastuussa vaan hallitus ja EU. Sinullakin indoktrinaatiousko on melko vahva.

      Reply
  • 6.10.2017 at 13:04
    Permalink

    Se varmaan alkaakin sillä että ensin laitetaan mutiaiset maasta ulos. Sen jälkeen katsotaan mitä tehdään suomalaisille taparikollisille. Laitetaanko Venäjälle vankilaan vai hirtetäänkö.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.