Juha Sipilä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle: ”Meidän pitää ennen muuta keskittyä etsimään konkreettisia vastauksia kansalaisten huoliin”

Pääministeri Juha Sipilä on käynyt tänään puhelinkeskustelun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin kanssa Eurooppa-neuvoston tulevasta työstä. Pääministeri Sipilä kertoi puheenjohtaja Tuskille, mitkä asiat ovat Suomelle keskeisiä EU:n tulevaisuusprosessissa.

Pääministeri Sipilä korosti, että EU-johtajien on keskityttävä konkreettisiin kysymyksiin ja työskenneltävä päämäärähakuisesti.

– Meidän pitää ennen muuta keskittyä etsimään konkreettisia vastauksia kansalaisten huoliin ja pyrkiä tehostamaan päätöksentekoa, pääministeri Sipilä sanoi.

– Periaatteet ja päämäärät, joita asetimme Rooman kokouksessa maaliskuussa ovat edelleen hyvä pohja EU:n tulevaisuustyölle, pääministeri Sipilä huomautti.

Pääministeri Sipilän mielestä tulevaisuuskeskustelu tulee käydä kahdella raiteella.

– Ensin tämän hetken meneillään olevaan lainsäädäntötyöhön keskittyen ja toisekseen huomioiden pidemmän tähtäimen visioit. Visiotyö ei saa hidastaa nykyisten lainsäädäntöprosessien loppuunsaattamista, Sipilä sanoi.

Pääministeri Sipilä totesi myös, että EU-maiden pitää jatkaa tulevaisuuskeskustelua yhdessä eikä pienempinä ryhminä. Sekä pääministeri Sipilä että puheenjohtaja Tusk olivat samaa mieltä näistä EU:n tulevaisuutta ja sen kehittämistä koskevista kysymyksistä.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

8 thoughts on “Juha Sipilä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle: ”Meidän pitää ennen muuta keskittyä etsimään konkreettisia vastauksia kansalaisten huoliin”

  • 9.10.2017 at 21:14
    Permalink

    Ei! Nyt alamme etsiä poispääsyä EUnukkien kansallisvaltioita tuhoavasta seurasta.

    Reply
  • 9.10.2017 at 21:43
    Permalink

    Jaa-a, mistähän kohtaa latteuksien valtamerta tämä meidän Juha, oma ihana keskustalaisneromme, aina osuu kaivamaan esiin nämä poliittisten pohjamutien syvimmät latteudet? Että niinkö pitäisi löytää vastauksia kansalaisten huoliin, vai? Sellaisia vastauksia kuin että sanavapauden kaventaminen, lisää holtitonta maahantunkeutumista, lisää leikkauksia kantakansalaisilta, valtioruletin pelaaminen ilman edelläkäypää panosta omaan pussiin, oikeuslaitoksen politisointi, perustuslain sivuuttaminen ja nettipoliisien palkkaaminen?

    Reply
  • 9.10.2017 at 22:06
    Permalink

    Diibadaabaa, sitä on Sipilän visiot!
    Kilpailee tasaväkisesti Kataisen kanssa maamme surkeimman pääministerin tittelistä. Pellejä molemmat.

    Reply
  • 9.10.2017 at 22:07
    Permalink

    EU:n tulevaisuus on hajoaminen!

    Reply
    • 9.10.2017 at 22:33
      Permalink

      Kyllä! Paluu kansallisvaltioiden ja itsemääräämisoikeuden aikaan on jo alkanut -paras näyttö hajoamisprosessin käynnistymisestä on EUnukkien kiihtyvät kannanotot unionin välttämättömyydestä.

      Reply
  • 10.10.2017 at 05:35
    Permalink

    Jihad sipilä ja toinen urpo yhdessä valeoppositio siionin kanssa katsovat vierestä kun maahan rynnii 50k afrikkalaista ja lähi-itäläistä radikaalimusua. Kun puukko heiluu, on jihad vakuuttunut siitä että tiedustelulaki on tärkeämpää kuin suomalaisen yksityisyys. Sampo ’cuck’ Terhokin vain nyökytteli kun eu-vastainen retoriikka harjattiin pois päiväjärjestyksestä jolla ratsastettiin siihen asti kun audin takapenkki napsahti.

    Eiköhän kaikki tarpeellinen ole sanottu jo. Moneen kertaan.

    Reply
  • 10.10.2017 at 05:45
    Permalink

    Puhuvat julkisuudessa toista kun kulisseissa on jo sovittu liittovaltion askelmerkit melko tarkkaan. Persujen saaminen oppositioon ja viimeinen jarru pois oli ovela operaatio sipilältä ja orpolta.

    Reply
  • 9.2.2018 at 12:26
    Permalink

    Tuon patologisen valehtelijan sanoihin kukaan usko

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.