Näin ovelasti ulkomaalaiset naiset ryöstävät vanhuksen Turun torilla keskellä päivää (video)

17
Mainos

Facebookissa julkaistiin video, jonka oheen videon julkaisija oli kirjoittanut seuraavan tekstin:

”Tapahtui keskellä päivää Turun torilla. Istuin vastapäisessä kahvilassa ja kiinnitin huomiota, miten ulkomaalainen nainen otti kontaktia suomalaiseen seniorimieheen. Mies pysähtyi ja nainen alkoi tehdä lähempää tuttavuutta ja kävipä naisen käsi miehen sukukalleuksillakin lupaavasti. Mies houkuteltiin videolla näkyvän rakennuksen suojaan, jolloin joukkoon liittyi lähistöltä toinen nainen. Videolta näkyy miten mies joutui hampurilaiseksi naisten keskelle. Takana olevan naisen kädet liikkuivat sukkelaan taskuissa kun edessä oleva vanhempi rouva vatkasi itseään miestä vasten. Akti oli nopea ja kun arvatenkin homma saatu taputeltua, naiset poistuivat paikalta ja estelivät miehen seuraamista. Tylyä mutta totta. Veikkaan että rahat ja muut arvoesineet eivät enää papperon taskuja lämmitä. EDIT: videon ottamisen jälkeen toisen kerroksen kahvilasta jalkauduttu kadulle mutta kuten ylläolevasta kävi selville, akti ja toiminta nopeaa ja tilanne oli ohitse jo siinä vaiheessa. Tekijöistä eikä uhrista ollut jälkeäkään enää.EDIT2: ja kyllä, poliisille on ilmoitettu tapahtuneesta.”

Katso video mainoksen alapuolelta. Videon latautuminen saattaa kestää jonkin aikaa.

Lähde: Facebook

Mainos

17 KOMMENTIT

  1. Mitä huonommin lavastettu, sitä helpommin tällaista roskaa uskotaan.
    Pystyn toimittamaan näitä 50 päivässä.
    Vai haluaako joku videon, jossa kantasuomalaiset ryöstää ulkomaalaisen?
    Tai vanhukset lapsia?
    Kun olin pieni, peloteltiin, että mustalaiset vie.
    Siihen aikaan julkaisijoilla oli moraali ja vastuu.

    • Taidat kuulua niiden suvakki-idioottien joukkoon jotka tukevat tietoisella tarkoituksella toteutettua valkoista kansanmurhaa, joka on meneillään lähes jokaisessa läntisessä maassa.
      Itsensä ”valituksi kansaksi” tekeytyneisiin kuuluvat finanssimogulit (erityisesti ml. Rotschild-agentti Soros) ovat keskeisiä tekijöitä siinä. Mm. se käy ilmi seuraavasta artikkelista, muutama poiminto siitä:

      ”Folkmordet september 2017 – ett nytt Storstockholm vart 7:e år”, http://friasidor.is/folkmordet-september-2017-ett-nytt-storstockholm-vart-7e-ar/

      ”Svenska folket ersätts nu i snabb takt genom migration från tredje världen.”

      ”Folkmordet en medveten plan
      Folkmordet, för det är en medveten plan att utrota oss, pågår för fullt. Runt 150000 kommer till Sverige varje år, år efter år, och om 30 år är folkmordsplanen ett fullbordat faktum.”

      ”Ett folkmord i varje västland

      ”Nordfront har skrivit en synnerligen väl underbyggd artikel med den retoriska frågan i titeln, ”Pågår ett vitt folkmord?”, (del 1 av 3) som redogör för vilka kriterier som krävs för ett folkmord. Det som idag sker i västvärlden skulle om det avsåg vilket annat land som helst, t.ex. i Afrika, utan minsta tvekan falla under FN’s definition på folkmord.

      I artikeln kan vi läsa att det som sker i Sverige inte beror på galna, dumma, svenska politiker eftersom vi ser exakt samma utveckling i alla västländer. Sverige har gått från att i princip vara 100% etniskt homogent till att idag ligga runt 22% med invandrarbakgrund, Tyskland har 22%, Danmark 21%, Norge 17%, Frankrike 24%, USA 37% (icke-vit), o.s.v.

      Utan minsta tvekan går det att spåra många källor och uttalanden som visar på att man tidigt hade för avsikt att ersätta våra länders genpool. Greve Richard Nicholas Eijiro von Coudenhove-Kalergi (1894-1972), Europas ideologiske grundare, var mycket tydligt med att han ansåg att den framtida rasen i Europa skulle vara eurasisk-negroid. Kalergi nämner att han fick omedelbart intresse och finansiering från fyra samtida finansjudar, Louis de Rothschild, bröderna Paul och Max Warburg samt Bernard Baruch, som uppenbarligen gillade idén. Red Ice redogör i en nylig synnerligen välskriven artikel för greve Kalergi’s bakgrund, livsverk och centrala roll i Europeiska Unionens tillkomst.”

      Vastaa

    • Haista se mustolaisen paska. Mustolaiset ryöväsivät emänniltä kahvit ja siännän heinät hevosilleen ladoista. Näin tapahtui miellä ja naapureissakin kun mustolaisten topparoikat olivat rikastuttamassa suomalaista kulttuuria.
      Suvakki-idiottina et usko, vaikka sinut ryöstäisivät ulkomaalaiset kultamunat. Et ainakaan kertoisi siitä koskaan kenellekään, sillä sehän rikkoisi sen kuplan missä elät ja mikä pahinta. Todistaisi sen, että olet ollut VÄÄRÄSSÄ asian suhteen etkä voi muuta kuin vuodattaa entistä katkeranpaa vihaa suomalaisten päälle syyllistäen heitä kaikesta, vaikka juuri HE rahoittavat kaltaisesi elämän. Puhumattakaan näistä ulkomaalaisista rikollisista paskiaisista, jotka pitäisi potkaista satama-altaaseen ja pistää uimaan sinne mistä ovat tulleetkin tekemään rikoksia ja loisimaan meidän rehellisten työteliäitten suomalaisten kustannuksella. Poislukien sinut.

  2. Mustalaisia… Voi voi, taas monella vahvistui ennakkoluulot heitä kohtaan. Ennakkoluulot on ihan järjen käyttöäkin. Ulkoisista merkeistä voi tehdä ihan luotettavia ennakkoluulo olettamuksia, jotka ovat usein paikkaansa pitäviä. Vain tyhmä tukahduttaa järjen juoksun.

    • Tästä kiittäkäämme rikollisia vallanpitäjiämme, maanpettureita: ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella” ”, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      Roomalainen poliitikko ja filosofi Marcus Tullius Cicero sanoi runsaat 2000 vuotta sitten:

      ”Kansakunta voi kestää typeryksensä, ja vieläpä kunnianhimoiset. Mutta se ei kestä valtion sisäistä maanpetosta. Vihollinen portilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan julkisesti. Mutta maanpetturi liikkuu portin sisäpuolella olevien joukossa vapaasti, hänen salakavalat kuiskauksensa kujilla, kuultuna itse hallituksen saleilla. Sillä maanpetturi ei näytä maanpetturilta; hän puhuu uhriensa korostuksella ja hän on heidän näköisensä ja hän käyttää heille tavanomaisia perusteluita, hän vetoaa halpamaisuuteen kaikkien mielen syvyydessä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän toimii salaa ja kaikkien tietämättä yön pimeydessä kaivaen maata kaupungin pilarien alta, hän saastuttaa valtion niin että se ei enää voi vastustaa. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä.”

      Vastaa

  3. Aina paasataan ennakkoluuloista, moniko tietää ennakkoluulojen todellisen alkuperän? Voi tulla yllätyksenä, että kyseiset ennakkoluulot kuuluvat eloonjäämis vaistoon…

  4. Elämäni suurin munaus olikin munieni suurin elämys (viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen)? Tuosta voisi kertoa vanhainkodin kahvipöydässä, mutta kun niitä vanhainkoteja ei ole eikä tule olemaan. KAIKKI vanhukset tullaan hoitamaan koteihinsa, jossa he tulevat ryöstetyksi joko ulkomaille voittonsa siirtävien hoivayrittäjäketjujen tai sitten tällaisten ”edes jotain-antavien” naikkosten toimesta.

    Kummanko Sinä valitset? Minä tulen valitsemaan mieluummin itsemurhan, kuin hoivaksi kutsutun, laillistetun ryöstön.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.