Risikko edustamaan Suomea EU:n keskusteluun mm. sisärajojen valvonnan palauttamisesta

Sisäministeri Paula Risikko osallistuu oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon Luxemburgissa 13. lokakuuta. Kokouksen aiheena ovat muun muassa Schengen-alueen tulevaisuus, yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän (CEAS) uudistaminen ja terrorismin torjunta.

Euroopan unionin sisäministerit keskustelevat komission ehdotuksesta sisärajavalvonnan tilapäistä palauttamista koskevien sääntöjen muuttamisesta. Keskustelua käydään siitä, miten säännöt saadaan vastamaan paremmin nykyisiin sisäisen turvallisuuden haasteisiin. Muutoksella on tarkoitus mahdollistaa sisärajavalvonnan palauttaminen tarvittaessa nykyistä pidemmäksi ajaksi, kun jäsenvaltioiden sisäiseen turvallisuuteen kohdistuu esimerkiksi terrorismiin liittyviä uhkia.

Ministerit saavat myös tilannekatsauksen EU:n turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta. Tilannekatsauksessa ovat mukana kaikki Euroopan komission seitsemän ehdotusta, jotka koskevat muun muassa Dublin-järjestelmää, uudelleensijoittamista eli kiintiöpakolaisten vastaanottoa ja EU:n turvapaikkavirasto EASO:n roolia.

– Viro on vienyt komission ehdotusten käsittelyä tehokkaasti eteenpäin. Suomi odottaa edistystä erityisesti Dublin-järjestelmän ja kansainvälistä suojelua koskevan yhteisen menettelyn osalta. Näillä ehdotuksilla on keskeinen rooli siinä, että yhteinen turvapaikkajärjestelmä saadaan paremmin vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä, ministeri Risikko toteaa.

Lähde: Sisäministeriö

2 thoughts on “Risikko edustamaan Suomea EU:n keskusteluun mm. sisärajojen valvonnan palauttamisesta

  • 12.10.2017 at 13:33
    Permalink

    Eikös se riittäisi että Suomi valvoisi edes pohjoiset rajamme? Itärajan valvonnan hoitaa nykyisin Venäjä. Sieltä ei ole matuja maahan tullut. Ja jos rajavalvonta saisi hoidettua länsirajamme lisäksi laiva- ja lentoliikenteen niin loiset pysyisivät maastamme pois. Mutta ilmeisesit älykkyysosamäärä ei ministereillä riitä moisen kokonaisuuden käsittelyyn.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.