Suomi laittaa 114 miljoonaa kehitysmaiden ilmastorahastoon

Suomi ja Maailmanpankkiryhmään kuuluva Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC perustavat yhteisen ilmastorahaston, joka tukee uusiutuvan ja puhtaan energian ratkaisuja ja muita ilmastohankkeita kehitysmaissa. Suomi kanavoi kaikkiaan 114 miljoonaa euroa Suomi–IFC-ilmastorahastoon, jonka kesto on 25 vuotta. Varat sijoitetaan ilmastohankkeisiin viiden seuraavan vuoden kuluessa. Kyseessä on Suomen merkittävin kansainväliseen ilmastotyöhön kohdennettu rahoitus.

”Sijoituksella Suomi lunastaa Pariisin ilmastokokouksessa tekemäänsä lupausta ohjata merkittävä osa kehitysrahoituksesta ilmastotoimiin. Samalla yhteisrahasto maailman suurimman kehitysrahoittajan kanssa avaa suomalaisyrityksille uuden ikkunan puhtaiden energiaratkaisuiden kasvumarkkinoille kehitysmaissa ”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

IFC:n normaaliin käytäntöön verrattuna Suomi-rahasto mahdollistaa sijoitusten painottamisen aiempaa köyhempiin maihin ja varhaisemman vaiheen sijoituksiin. Varoja sijoitetaan ainoastaan kehitysmaihin. Finanssisijoitukset eroavat lahjamuotoisesta kehitysavusta siten, että sijoitettu pääoma palautuu takaisin ja voidaan käyttää uudelleen. Suomen rahoituksen vastineeksi myös IFC sijoittaa kaikkiin hankkeisiin pääomaansa. Tavoitteena on houkutella mukaan myös merkittävä määrä muita yksityisiä ja julkisia pääomia.

Rahoituskohteita ovat esimerkiksi kehitysmaissa toimiville yrityksille myönnettävät lainat, pääomasijoitukset ja takuut. Hyväksyttäviä toimialoja ovat muun muassa energiatehokkuus, uusiutuva energia, kestävä metsätalous ja maankäyttö, meteorologia sekä vesi- ja jätevesiratkaisut. Ilmastovaikutusten lisäksi sijoitukset tähtäävät myös kehitysvaikutuksiin, kuten työpaikkojen ja verotulojen lisääntymiseen.

IFC on maailman johtava yksityisen sektorin kehitysrahoittaja. IFC:n toimitusjohtaja Philippe Le Houérou muistuttaa, että siirtymä vähäpäästöiseen talouteen edellyttää maailmalta tuhansien miljardien dollarien panostusta. Tämä tarkoittaa myös sijoitusmahdollisuuksia yksityiselle sektorille.

”Siihen vaaditaan kuitenkin hallitusten ja yritysten yhteistyötä: esteiden poistamista vähähiilisen teknologian käyttöönotolta, poliittisten linjausten ja säädösten vahvistamista sekä investoijien saamista mukaan riskeistä huolimatta. Yhteistyömme Suomen kanssa on tärkeä askel kohti näitä tavoitteita.”

Suomalaisyrityksille avautuu kansainväliseen yhteistyöhön uusia mahdollisuuksia, sillä monilla niistä on vahvaa ilmasto-osaamista ja asiantuntemusta rahastossa painottuvilla sektoreilla.

”Kehitysmaiden energia- ja vesiratkaisujen markkinoita ei tarvitse jättää tanskalaisille ja muille, jotka ovat siellä perinteisesti vahvoja. Aloitamme joulukuussa Suomessa kiertueen IFC-rahaston ja muiden uusien kehitysrahoitusvälineidemme synnyttämistä mahdollisuuksista.”

Lähde: Ulkoasiainministeriö

8 thoughts on “Suomi laittaa 114 miljoonaa kehitysmaiden ilmastorahastoon

  • 12.10.2017 at 22:49
    Permalink

    Mitä helvetin mahdollisuuksia? -Paskapuhetta!

    Reply
  • 12.10.2017 at 23:07
    Permalink

    Ennen maa repiää kun,sipilä häpiää

    Reply
    • 12.10.2017 at 23:57
      Permalink

      Toivottavasti ei tule järkytyksenä. Mutta Sipilä, kuten kaikkien oleellisten puolueiden johto ja aktiivijäsenistö, josta tulevat johdot leivotaan, ovat lahjottu. Jos yhden jutun voi sanoa varmasti se, että tämän lahjonnan tarkoituksena ei ole maassa asuvien ihmisten etujen ajaminen.

      Reply
      • 13.10.2017 at 03:35
        Permalink

        Asia tiedossa -Mykkänen kuuluu tämän lahjotun porukan ”terävimpään” kärkeen. Täysin tyhjäpäinen ja mitäänsanomaton puhuva pää joka on jollain helvetin konstilla keplotellut itsensä nykyiseen asemaan. Vaarallinen henkilö suomelle -erittäin vaarallinen.

        -Suomen johto on tällähetkellä todella limaisen porukan käsissä.

        Reply
  • 13.10.2017 at 05:40
    Permalink

    Ilmastorahoitus eli varainsiirto.

    Reply
  • 13.10.2017 at 06:06
    Permalink

    Leopardi hattuiset heimopäälliköt ovat tyytyväisiä. Muutamalla miljoonalla saadaan taas yksi kaivo keskelle kylää jota mäihistellään suuren delgaation toimesta. Löysää rahaa tuntuu löytyvän kun kohde on sopiva ja samaan aikaan orpo:
    https://yle.fi/uutiset/3-9841509

    Reply
  • 13.10.2017 at 06:47
    Permalink

    Eikö riitä, että Suomi jo kärsii kymmenien tuhansien kehitysmaalaisten henkisistä ja fyysisistä päästöistä omassa maassaan?

    Reply
  • 13.10.2017 at 08:43
    Permalink

    Mitä vittua? Jo se riittää jos Shell ja mut öljy yhtiöt lakkaavat polttamasta Afrikassa öljykaasua ilmakehään ja keräävät sen tankkeihin myytäväksi. Pelkästään öljykaasun poltosta vuorokaudessa syntyy yhtä paljon päästöjä kuin KOKO EUROOPAN liikenteestä. Lentoliikenne mukanlukien.

    Eikä siihen talkooseen tarvita penniäkään veronmaksajien rahaa. Riittää että öljy yhtiöt velvoitetaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.