Espanja antoi ”tulosvaroituksen” – Katalonian itsenäistymispyrkimykset vaikuttaa talouskasvuun

2

Yksi Espanjan suurimmista huolista Katalonian itsenäistymispyrkimyksissä on se, että Katalonia on maan rikkaimpia, ellei rikkain alue. Katalonia on tähän asti tuottanut yli viidenneksen Espanjan bruttokansantuotteesta ja sen työttömyysluvut ovat maan alimmat. Vaikka Katalonian itsenäisyys ei vieläkään ole kirkossa kuulutettu, on sen tähänastisilla pyrkimyksillä ollut jo vaikutus emämaan talouteen.

Espanja ilmoitti tänään perjantaina sen talouskasvun kärsivän Katalonian kriisistä ja että se saattaa laskea kasvuennustettaan ensi vuodelle.

Maan hallitus on antanut Katalonian presidentti Carles Puigdemontille ensi torstaihin asti aikaa luopua itsenäistymisaikeista tai Espanja saattaa siirtyä radikaalisti kaventamaan Katalonian laajaa itsemääräämisoikeutta. Itsenäisyyttä ajavat tahot taas painostavat Puigdemontia toiselta suunnalta ilmoittaen että mikäli presidentti perääntyy kansanäänestyksessä päätetyistä tavoitteista itsenäisyydestä, sadat tuhannet katalaanit raivostuisivat.

Pääministeri  Adriana Rajoy on ilmoittanut että Puigdemontilla on ensi maanantaihin asti aikaa ilmoittaa aikeistaan ja torstaihin saakka aikaa harkita kantaansa uudelleen alleviivaten ettei minkäänlainen kompromissi kelpaa.

Lähde: AFP

2 KOMMENTIT

  1. Espanjan valtio on ollut niin pitkään kuralla ja korruptoitunut että se ei voi enää antaa yhtään tulosvaroitusta. Veronmaksajien rahaa on EU:sta pumpattu satoja miljardeja maan talouden tasapainottamiseen eikä mikään riitä.

    Siksi ymmärrän hyvin vauraan Katalonian tahdon erota korruptoituneesta ja köyhästä etelästä.

  2. Erottuaan Katalonialla ei ole kuin hävittävää. Ainoa kiristyskeino on sijainti Ranskan ja Etelä-Espanjan välissä.

    Miinukset ovat ero EU:sta (aivan Katalonia ei halua erota EUsta), Eurosta ero, korvaukset Espanjalle sen omaisuudesta, tukipalautukset EU:lle ja viimeisenä maasta poistuvat suuryritykset, joita on jo useita siirtänyt pääkonttorinsa naapurialueille.

    Pelkästään epäonnistunut yleislakko on osoitus, että itsenäisyydelle on vähän haluajia Kataloniassa. Vaalien järjestäminen epäonnistui ja niissä pystyi äänestämään useasti, niin halutessaan, joten sen tulokseen ei edes Katalonian presidentti halua isommin lähteä poskeaan paukuttamaan. Seuraavassa parlamenttivaaleissa, se saattaa aiheuttaa vastustajien lähtemisen uurnille, ja nationalistien asema ei kestä sitä.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.