Uusi palvelu madaltaa yksinyrittäjien rekrytointikynnystä

Yrittäjästä työnantajaksi -palvelulla kehitetään ensisijaisesti ensimmäistä työntekijäänsä palkkaavien yksinyrittäjien työnantajataitoja ja rekrytointiosaamista. Tavoitteena on vauhdittaa yritysten kasvua ja edistää uusien työpaikkojen luomista.

Yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa. Massamme on 273 000 yrittäjää, joista 65 prosenttia on yksinyrittäjiä.

– Yksin- ja pienyrittäjyydessä on paljon uutta kasvupotentiaalia. Monella yksinyrittäjällä on kuitenkin suorastaan huutava tarve saada tietoa työnantajana toimimisesta. Kasvun ja uusien työpaikkojen luomiseksi on tärkeää, että tähän tarpeeseen vastataan, sanovat elinkeinoministeri Mika Lintilä ja työministeri Jari Lindström.

Yrittäjästä työnantajaksi -palvelun avulla yrittäjä saa perusvalmiudet toimia työnantajana, tietoa eri rekrytointitavoista ja -kanavista sekä erilaisista mahdollisuuksista ostaa työtä, alihankintaa tai vuokrata työvoimaa. Lisäksi tarkoituksena on, että yrittäjä oppii käyttämään rekrytointiin ja yrityksen kehittämiseen liittyviä julkisia ja yksityisiä palveluja. Palvelu on yrittäjälle maksuton.

Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän hankkeen valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen kanssa oikean kohderyhmän, eli rekrytointia ja kasvua suunnittelevien yritysten löytämiseksi.

– Tarjoamme verkostoamme yksinyrittäjien käyttöön. Tiedämme, että yksinyrittäjä harvoin yrittää yksin vaan tarvitsee verkostoja. Niiden avulla luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tuetaan yrittäjien jaksamista, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Palvelun toteutuksesta vastaavat alueilla yksityiset palveluntuottajat. Niiden tehtävänä on löytää rekrytointia suunnittelevat asiakasyritykset ja ohjata yrittäjät henkilökohtaiseen valmennukseen ja sparraukseen. Palveluntuottajille maksetaan asiakaskohtaisen perushinnan lisäksi palkkio, joka perustuu asiakaskokemuksen laatuun.

Toteutustavalla edistetään yksinyrittäjien palveluun liittyvän osaamisen kehittymistä kaupallisissa yrityksissä. Tarkoituksena on kehittää alueellisten palvelumarkkinoiden rakentumista ja tukea valmistautumista maakunnallisiin kasvupalveluihin. Palvelun pilotointi jatkuu 13 ELY-alueella 31.12.2018 asti.

Palvelu on osa hallituksen työllisyys- ja yrittäjyyspaketit käsittävää kasvupakettia ja kasvuyritysten työllisyysohjelmaa.

Lähde: TEM

One thought on “Uusi palvelu madaltaa yksinyrittäjien rekrytointikynnystä

  • 13.10.2017 at 11:20
    Permalink

    Saakos sillä maksuaikaa SOTE- ja TEL-maksuille tai veroille? Vai saakos ne kokonaan pois ensimmäiseltä työntekijältä? Jos ei niin ei niistä paljoa apua yrittäjälle ole. Samaa sanojen helinää vuodesta toiseen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.