Kolumni: Kallis viikko suomalaisille

Tämä viikko on ollut erityisen raskasta luettavaa suomalaiselle, uutisia lukevalle kansalaiselle. 108 kansanedustajaa, luonnollisesti vasurit etunenässä ja rinta rinnan porvareiden kanssa, ovat poistamassa saatavuusharkintaa laista, Ulkoministeriö ilmoitti Suomen työntävän 114 miljoonaa kehitysmaiden ilmastorahastoon ja EU pyyhki Suomen toiveilla hiilinieluasiassa pöytää. Tässä oli toki vain kärki… Sen lisäksi valtionvarainministeri Orpo puhui koko kansan suulla kertoessaan Suomen kannattavan liittovaltiokehityksen edistämistä ja valtiovalta katsoo tällaisia puuhatessaan vierestä kun yritykset syrjivät suomalaisia työvoiman hankinnassaan, vieläpä avoimesti.

Kallis viikko, joku voisi sanoa. Sitä en vain pysty käsittämään että kenen etuja muun muassa yllä mainitut aivopierut ajavat? Mitä kehitysmaat tekevät 114 miljoonalla eurolla ilmaston säästämiseksi? Kuinka monen lapsisotilaan käteen me olemme ostamassa kivääriä ja kuinka moni porho saa uuden audin liituraidalla pinnoitetun perseensä alle? Miten maamme johtajat ja unionin koreissa pöydissä väitetysti etujamme ajavat voivat olla niin munattomia, että antavat EU:n rampauttaa Suomen ainoan pysyvän vientituotteen, puuteollisuuden? Tosiasia kuitenkin on, että koska meillä ei ole varaa tai halua kehittää esimerkiksi aseteollisuutta ja teknologiateollisuuden kehitys puksuttaa lähes säännönmukaisesti ohi suomalaisista innovaatioista, kun ne vasta saadaan markkinoille, jos saadaan, jää vientimme pysyväksi voimantuottajaksi luonnonvaramme, joista metsä eittämättä on volyymiltaan ja potentiaaliltaan suurin. Se on samalla myöskin uusiutuva luonnonvara ja sen luulisi lämmittävän pseudo-vihreää muotiliikettä Euroopassa, mutta ei… Ilmeisesti valtiovalta on katsonut, että kotimaisessa omistuksessa olevan kannattavan liiketoiminnan tuhoaminen yksi kerrallaan tai pelkän byrokratian ja verotuksen keinoin on liian hidasta ja päätti että pannaan nyt kerralla kokonainen elinkeino matalaksi! (Ks. Esim. Kaivosteollisuus,maanviljely ja nyt metsä-ala)

Rakennusliiton varapääjohtaja avautui omassa blogissaan työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta. Tämä nyt ei sinänsä yllätä, sillä toisin kuin Nerg aikanaan väitti, Suomi ei ole ”siinä aivan kärjessä” kun selvitetään ketä tänne tulee, vaan Suomi on aivan siinä kärjessä kun kehitetään houkuttimia ja porsaanreikiä tänne loisimaan saapuville. Kuten ”Kössi” rakennusliitosta sanoi, ”Karkotuksen estävä kynällä sepitetty työsuhde on monin verroin vaivattomampi hankkia, kuin viranomaiset vakuuttava parisuhde.”. Mikä siinä on että työtä ei kansalle saada järjestettyä ja valitetaan kun sosiaalimenot ja tukea saavien määrät kasvavat, mutta kuitenkin lirkuttelemalla haalitaan tänne lisää rasitetta muutenkin pöhöttyneelle tukiverkolle makoilemaan? Suomi on kuin viekoitteleva seireeni, joka laulullaan houkuttelee tänne väkeä josta ei eurooppalaisten kokemukseen pohjautuvien lukujen mukaan ole minkäänlaista hyötyä (Saksassa Euroopan ulkopuolisista maahantulijoista työllistyy alle 10%), mutta toisin kuin seireenit kreikkalaisessa mytologiassa, Suomi ei syö elävältä tänne tulijoita, vaan omaa väkeänsä.Tietenkään tämä ei ole rajoittunut vain maahantulijoihin, vaan tuntuukin että koko maa elää, tekee työtä ja maksaa verojansa vain vähemmistöjen vuoksi. Tavallinen valkoinen heteroseksuaali mies tai nainen (ei siis taisteluhelikopteri tai muu muunsukupuolinen) ei ole enää minkään arvoinen. Tai ainakaan heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon, kuten elokuvaohjaaja Wille Hyvönen sanoi Helsingin sanomien irvokkaassa pläjäyksessä. Kirjoitus jota ei voi suositella kenellekään, mutta kirjoitus jolla on oikeus olla olemassa koska sekin edustaa jotakin jolla tulee olla ääni.

Arvoa voi tottakai mitata monellakin tapaa, mutta kaikki varmasti ymmärtävät ettei ministerin korusanat tai maailmanpankin kiitokset ajoissa maksetuista lainojen koroista oikein lämmitä kun samalla norsunluutornista lirisee kusta meidän muurahaisten niskaan. Arvostus näkyy yhteiskunnassa mielestäni vapautena, oikeuksina ja joissain tapauksissa myös velvollisuuksina. Kun kansalaisia kuunnellaan ja heidän tahtoaan noudatetaan, kun kansalaisilla on vapaus sanoa ja ilmaista mitä tahtovat, kun kansalle annetaan velvollisuuksissaan vapautta kulkea eri reittejä samaan lopputulokseen, voi tuntea että päättäjät arvostavat, että meihin luotetaan… Tämä ei Suomessa 2017 enää ole todellisuutta, vaan me elämme vähemmistöjen diktatuurissa, byrokraattien kuristusotteessa ja luupäisten yksinvaltiaiden ikeessä jossa, me olemme pelkkää karjaa kustantamassa herrojen ja vähemmistöjen perversiot näiden näkemyksestä onnelasta.

Uskallappa olla tarpeeksi eri mieltä niin sekä mielipiteesi että kaikki sen edustajat julistetaan laittomaksi. Tästähän esimerkiksi vastarintaliikkeen kieltovaatimuksissa on kysymys. Eppu Torniainen, vastarintaliikkeen aktivisti, kertoi haastattelussa kuinka liikkeen jäseniä on tuomittu oikein kaksi kertaa väkivaltaisista teoista,vieläpä oikein sakkotuomioon ja jopa suojelupoliisi on myöntänyt että tapaukset ovat järjestäen olleet provosoituja, joka ainakin kunniakansalaisten kohdalla tulkitaan useimmiten lieventävänä asianhaarana. Kuten Tapanilan raiskauksissa tekijöiden saama julkisuus sai oikeuden säälimään joukkoraiskaukseen syyllistyneitä niin että kuukausia varisi tuomioista pois kaikissa kolmessa oikeusasteessa, tulisi median vuosia kestänyt demonisointi ja poliitikkojenkin harjoittama, ja molempien jopa vainoksi tulkittava suunsoitto tulkita lieventävänä asianhaarana liikkeen kieltämistä käsiteltäessä. En tosin usko, että edes suomalainen oikeuslaitos kykenee jotakin laitonta vastarintaliikkeen toiminnassa näkemään, mutta en olisi yllättynyt vaikka liike kiellettäisiin… Oma mielipiteeni on että mitä tulee sananvapauden tehokkaaseen käyttöön ja valtiovallan arvosteluun, liikkeelle tulisi myöntää mitali ja valtion taloudellista tukea toiminnalleen. Olkoonkin poliittisesti arveluttava, niin on muuten kommunistiset puolueetkin, joita suomessakin on useampia, vastarintaliike on niitä harvoja jotka tuovat julkisesti esiin yhteiskunnan epäkohtia sellaisistakin aiheista, mihin puoluepoliitikot eivät joko koske pitkällä tikullakaan tai varovat sanomisiaan aina käytännössä vaikenemiseen saakka. Tässä on tottakai varjopuolensa… Vastarintaliikkeen tapauksessa se on se että he saavat vastaansa ”kaikki muut”. Poliisin, poliitikot, median… Avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat kaukaisia käsitteitä tässä maassa. Tällä viikolla on kulunut rahaa ja hermoja, mutta sananvapaudelle ei voi laittaa hintalappua. Se on tässä kuussa vielä pölkyllä…

Kun puhutaan ”hyvästä mausta”, tuntuu hieman siltä, että sen paino puntarissa riippuu siitä, kuka sen on puntariin tuottanut. Wille Hyvönen sai loukata kaikessa rauhassa miljoonia suomalaisia miehiä, ”setiä” kuten hän meitä kutsuu, ilmoittamalla ettei meillä ole oikeutta olemassaoloon. Sen sijan vastarintaliike, sinä, minä tai kukaan muukaan ei saa ilmaista mielipidettään siitä, että Suomella on oikeus itsenäisyyteensä suvereenina kansallisvaltiona ja oikeus olla sitä homogeenisenä, ilman geeniperimämme tai kulttuurimme tuhoamista monikulttuurisuudella. Jälkimmäinen lause on rikollinen, tiedostan sen varsin hyvin, mutta pidän reunalla elämisestä. Äxdee, LOL, YOLO ja mitä muita niitä nyt onkaan…

Vaikka sillä ei mitään merkitystä olekaan, minä olen valmis antamaan tilaa ja puheoikeuden myös minun kanssani eri mieltä oleville mutta jostain kumman syystä tämä ei toimi molempiin suuntiin. Wille Hyvönen, Husu, vasemmistoliitto, raharikkaat, ministerit, pakolaiset ja kumppanit saavat kaiken, suomalainen, kansallismielinen heteroseksuaali ei saa mitään. Ei kai siinä mitään, pitäkää sananvapautenne, pitäkää mielipiteenvapautenne, pitäkää ihmisoikeusjulistuksenne ja ennen kaikkea, Pitäkää medianne. Mutta älkää kitiskö niille jotka on jo pakotettu huutelemaan marginaalista mielipiteensä, jotka ovat syytettyjen penkillä Teidän keksimistänne ajatusrikoksista, meille jotka olemme lähtökohtaisesti väärässä koska Teidän mielipiteenne on ”parempi kuin meidän”. Teillä on unelma, meillä on todellisuus, se on hyvä muistaa! Todellisuus saattaa yllättää, kun suojellut vähemmistökulttuurinne homoseksuaaleineen, trans-ihmisineen ja vaikka 100A datsuneineen (koska joku on varmasti syntynyt datsuniksi miehen kehoon) kohtaa tänne uitettavan, ei-niin-myötämielisen kulttuurin jota moderni eurooppalainen rappio suojelee jopa kiivaammin kuin teitä…

Pakko myöntää, että jopa oma verenpaine on ollut kovilla tätä kirjoittaessa, joten nyt on lienee aika rauhoittua mutta lopuksi vielä: Toki valtavirrasta eriävän mielipiteen sensuroiminen on äärimmäisen helppoa aikana, jona lähes kaikki joilla on ”merkitystä” ovat samaa mieltä. Facebook on todellinen ”oikeiden mielipiteiden Sampo”. Se kun toimii täysin automaattisesti ja kitkee pois Lähes kaikki ”ikävät ihmiset”. Aina sieltä välistä kuitenkin livahtaa pysyvämpiä torvensoittajia, kuten esimerkiksi Jussi Halla-aho, Vastavalkea tai Nykysuomi, joten ei sekään onneksi aivan aukoton ole… Sekin on hyvä tiedostaa, ettei maailma ole sosiaalisessa mediassa tai sähköisessä muodossa ylipäätään. Käykää mielenosoituksissa, osallistukaa politiikkaan ja keskusteluun, kysykää vaikeitakin kysymyksiä niiltä, jotka olette johtajiksenne valinneet. Kyllä se parempi päivä sieltä vielä tulee. Olemme syvässä kusessa mutta emme ole vielä hukkuneet. Se kertoo meistä jotakin.

Petri Perta

8 thoughts on “Kolumni: Kallis viikko suomalaisille

  • 14.10.2017 at 17:17
    Permalink

    Tuo kirjoituksen alussa mainittu vasemmisto puolustaa vain virkavasemmistoa eli sitä suurta kaikenkarvaisten kuraattorien, asiamiesten ja hallintobyrokraattien joukkoa, joka saa elantonsa ainakin osittain maahanmuuttoon liittyvien projektien tai organisaatioiden kautta. Lisäksi on tullut tämä maahanmuuttokriittisten valvonta ja rankaisu, joka yhtä lailla työllistää virkavasemmistoa.

    Virkavasemmisto sai alkunsa työväestön etujen puolustamisesta ja se olikin siinä varsin pitkään ihan etevä ja puolusti suomalaisen työväestön etuja sekä AY-liikkeen palkkaneuvotteluvoiman että julkisen vallan harjoittaman sosiaaliturvan kehittämisen kautta. Näitä hankkeita edisti vuorineuvosten suunnaton Neuvostoliiton pelko, jota mm. Kekkonen hyödynsi, kun pyrki luomaan Suomeen konsensusta.
    Sitten kun NL romahti, niin vasemmisto muuttui virkavasemmistoksi ja alkoi suuntautua byrokraattien ja erityisesti kansainvälisesti suuntautuneiden byrokraattien etujen varjelemiseen tai jopa lisäämisen, mikä huipentuu EU-projektissa.

    On irvokasta, että suomalainen työmies tai -nainen tai tulonsiirtojen varassa varassa elävä elävä syrjäytetty on pakotettu äänestämään Perussuomalaisia, jos mielii pitää edes nykyisestä toimeentulostaan kiinni. Virkavasemmiston valitsema tie vie tuhoon ja jokainen nykyisille valtapuolueille annettu ääni mene suoraan virkavasemmiston ja sen maahamme kutsumien kunniavieraiden elättämiseen.

    Reply
  • 14.10.2017 at 17:43
    Permalink

    Täytyy aina vain ihmetellä näiden demari-kommari -TYÖVÄEN -puolueiden kiikusilmäistä intoa mennä itsensä ”työväenpuolueeksi” nimittäneen Sekoomuksen linjoille suomalaisten työtä tekevien elämän kurjistamiseksi.

    Reply
  • 14.10.2017 at 17:56
    Permalink

    Ei tuohon ole hirveästi lisäämistä. Hyvin kirjoitettu vi…..sessa.

    Reply
    • 15.10.2017 at 08:19
      Permalink

      Veit sanat suustani!

      Reply
  • 15.10.2017 at 13:10
    Permalink

    Kerta kaikkiaan suoraan häränsilmään, kiitos! Juuri näin tavallinen suomalainen ajattelee ja tuntee, mutta hillotolppiaan kohti kurkottelevat päättäjät eivät sitä halua kuulla eikä nähdä. Vain vähemmistöillä on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi ja heillähän muutenkin on kantasuomalaisista poiketen erilaisia oikeuksia ja tukia, mutta velvollisuudet tätä maata ja heitä elättäviä kohtaan sen sijaan puuttuvat. Elämme todella omituisia aikoja.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.