Kalifornian metsäpalojen jälki ihmetyttää

Kalifornian yksi tuhoisimmista paloista kautta aikain on herättänyt suurta ihmetystä paikallisissa ja videoita tutkivissa ihmisissä.

Syttymissyyksi on epäilty luonnollista salaman aiheuttamaa paloa, sähköyhtiön laiminlyönnistä johtuvaa paloa ja villeimmät arvelut epäilevät laseraseen testausta. Kävimme vaihtoehtoja läpi ja poimimme muutamat pointit artikkeliin.

Miksi ihmiset epäilevät laseria? Listasimme muutamia pääepäilyjä:

  • Puut palopaikkojen vierellä ovat kuin koskemattomia, vaikka palo on käynyt niin kuumana, että autoistakin on sulanut alumiinivanteet.
  • Palojäljet autoissa ovat kuin polttoleikattuja
  • Palopaikkojen reunat ovat myös kuin veitsellä leikattu.

Kaliforniassa paloalueella on jo vuodesta 2009 testattu (directed energy weapon), eli laser asetta, jolla on mahdollista pitkienkin matkojen päästä sulattaa vaikka lentokone ilmassa. Lasereita on sijoitettu niin lentotukialuksiin, kuin myös lentokoneisiin.

 

Esittelyvideo laser aseesta youtubessa katsottavissa tästä. Huomionarvoista on, että laserin mikroaaltojen kuumuus nousee jopa suuremmaksi kuin auringon ytimen lämpötila. aseella siis pystyy sulattamaan mitä tahansa hyvin paikallisesti.

Videoita tutkineet henkilöt ovat juuri näihin pointteihin kiinnittäneet huomion. Kuinka hallitsematon palo voi olla kuitenkin niin tarkka? Osassa palosta löytyvistä videoista näkee jopa yhden puun palavan sisältäpäin kuoren ollessa täysin ehjä.

Paloalue on sama kun laser aseen kehityspaikka (Lawrence Livermore National Laboratory).

NBC:n kuvaaman videon mukaan palo näyttää osittain normaalilta metsäpalolta. Tosin erittäin vähäisen puuston takia palon leviäminen ihmetyttää, koska videotakin tarkemmin katsoessa talojen pihoilla olevat puut vihertävät ja ovat vahingoittumattomia.

Palon syttymissyyksi on epäilty salamaa, mutta sekin vaihtoehto on palomestari Pimlottin mukaan minimaalinen. 95% metsäpaloista syttyy ihmisen aiheuttamana.

Palovauriot tällä hetkellä ovat:

  1. vähintään 23 kuollutta
  2. noin 25000 evakuoitu
  3. 180 loukkaantunutta
  4. 3500 asuntoa tuhoutunut
  5. 670 ihmistä kateissa
  6. 170 000 eekkeriä palanutta pintaa

Kaliforniassa ennen paloa havaittiin outoja sähkopaloja ja sähkökeskusten räjähtelyä.

Sonoma Countyn hätäyksikkö sai useita ilmoituksia pudonneista sähkölinjoista ja muuntajien räjähdyksistä. San Franciscoon sijoittautunut Tyynenmeren kaasu ja sähkö (PG & E) antoi lausunnon laitteiden ongelmista alueella.

Yhtiön lausunnon mukaan, joitan virheitä metsänhoidossa on saatettu tehdä, koska kaatuneet puut saivat katkottua sähkölinjoja.

Yhtiön historia on mielenkiintoista luettavaa.

Yhtiö on jo vuonna 2015 saanut 8.3 miljoonan dollarin sakot sähköverkon laiminlyönnistä. Silloin laiminlyönti käynnisti Butte-palon Amadorin piirikunnassa 2015. Palo tuhosi satoja koteja ja sen sammuttaminen kesti 22 päivää.

Vuonna 2010 yhtiön kaasuputkien räjähdyksessä kuoli kahdeksan ihmistä ja sakkoja kertyi 1.6 miljardia dollaria.

Sitä edellinen yhtiön laiminlyönti tapahtui vuonna 1994, jollain sakkosumma oli 30 miljoonaa dollaria.

Yhtiö on liitetty tuhansiin palovaurioihin, laiminlyötyjen sähköjen takia.

Palon syttymissyy on siis edelleen epäselvä ja useita eri vaihtoehtoja on tarjolla.

 

3 thoughts on “Kalifornian metsäpalojen jälki ihmetyttää

  • 15.10.2017 at 18:22
    Permalink

    Kun minä luin tulipalojen polttaneen kannabis peltoja niin arvasin heti että valtio ja sen agentit ovat liikkeellä. Nimittäin, jos Kalifornian sato olisi ehtinyt valmistumaan näistä 10 000 – 15 000 tilalta olisi liittovaltion kannabisryhmä menettänyt rutkasti rahaa. Siltä olisi jäänyt saamatta huumeiden maahantuonnista niin merkittävä potti, että sen vuoksi on kaikki keinot kokeiltava.

    MItä tulee alumiinivanteeseen, niin jos se on vähänkin seostettua niin se saattaa syttyä jo +370 asteessa.

    Mutta kun tiedetään kenen kannabiskset jäivä pystyyn, niin tiedetään kuka oli palojen takana.

    Reply
  • 16.10.2017 at 07:25
    Permalink

    Jos se tapahtuu Amerikassa, on aina syytä epäillä. Jos nämä kuvat ja epäselvyydet saavat laajemmankin vastaanoton, on ylellä varmaan joku taas kertomassa kohta mitä tahansa selitysmalleja paitsi mahdollista operaatiota tiedustelupalvelujen ja sotateollisen kompleksin toimesta.

    Reply
  • 21.10.2017 at 10:09
    Permalink

    Holtiton infrastruktuurin yksityistäminen… sehän sen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.