Mopovalvonnan karut tulokset: Hengenvaarallisia mopoja, traktorimönkijä kulki lähes 100 km/h

Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö teki elo-syyskuussa kolmen viikon ajan mopoihin kohdistettua täsmävalvontaa. Valvontaa tehtiin aikoina, jolloin liikkeellä oli paljon kevyttä liikennettä ja sitä suunnattiin paikkoihin, joista poliisille oli tullut valvontapyyntöjä. Näitä alueita olivat esim. Taivalkoski, Raahe ja Ylivieska sekä Oulussa Talvikangas ja Ritaharju.

Valvonnan tulokset ovat karua luettavaa, sillä kolmen viikon aikana havaittiin runsaasti rikkeitä:

Sakkoja kirjoitettiin 54 ja rikesakkoja 41. Näihin sisältyi 25 ilmoitusta Trafille ja Liikennevakuutuskeskukselle. 19 tarkastetuista mopoista oli viritetty moottoripyöriksi.

Viritettyjä kevytmoottoripyöriä jäi kiinni viisi ja löytyipä valvonnassa kaksi viritettyä traktorimönkijääkin. Näistä toisessa tapauksessa traktorimönkijä kulki koeajossa 97km/h, kun sallittu olisi ollut 40km/h.

Ajokieltoon määrättiin 25 kuljettajaa ja rekisteröimättömiä moottoripyöriä tavattiin liikenteessä kolme. Valvontakatsastukseen määrättiin 35 ajoneuvoa, eli ajoneuvo oli rakenteeltaan tai varusteiltaan määräysten vastainen. Huomautuksia valvonnan aikana jaettiin 18 kpl. Valvonnan yhteydessä puhallutettiin eri ajoneuvojen kuljettajia yhteensä 113 kpl, tästä puhallutusmäärästä löytyi kolme rattijuoppoa, joista yksi oli liikkeellä kaksipyöräisellä ajoneuvolla.

Valvontajakson aikana kaksi kuljettajaa ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan lähtivät ajamaan karkuun. Toinen heistä ajoi moottoripyöräksi muutetulla mopolla ja toinen traktorimönkijällä. Molemmat jäivät kuitenkin kiinni ja heistä kirjattiin rikosilmoitukset törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Alle 15-vuotiaita kuljettajia pysäytettiin kolme, näissä tapauksissa sakko kirjoitettiin lasten vanhemmille, sillä ajoneuvon luovuttaminen ajo-oikeudettoman käyttöön on rangaistavaa.

Vanhemman tai huoltajan tehtävä on valvoa ja suojella lasta, eikä heidän pidä sallia laitonta ajoa, vaikka lapsi kuinka väittäisi muuta. Vanhemman tulee perehtyä mopoon ja mopoiluun edes sen verran, että tietää missä kunnossa nuoren ajoneuvo on.

Osa valvonnassa tarkastetuista mopoista oli hengenvaarallisia, sillä viritetyn, ylinopeutta kulkevan mopon jarruja ja hallintalaitteita ei ole tehty niin kovavauhtista ajoa varten.

Lähde: Oulun poliisin Facebook

14 thoughts on “Mopovalvonnan karut tulokset: Hengenvaarallisia mopoja, traktorimönkijä kulki lähes 100 km/h

  • 16.10.2017 at 13:11
    Permalink

    Ei poliisin tarvi kuin normaalin liikennevalvonnan aikana ottaa nopeuksia ylös. Eilenkin mopoauto ajoi 75km/ vetäen perässään letkaa. Tieliikennelain mukaan nopeus olisi pitänyt olla paljon pienempi.

    Eikä tarvi muuta kuin mennä koulujen alueille ja ottaa sieltä kaikki seulontaan. Yli kolmasosa jää heti kiinni. Ja näin on Suomen valtionkassaan saatu mukava lisä veroeuroja.

    Reply
    • 17.10.2017 at 12:34
      Permalink

      Vittu sinä olet vajaa päästäs

      Reply
  • 16.10.2017 at 13:13
    Permalink

    ”Osa valvonnassa tarkastetuista mopoista oli hengenvaarallisia, sillä viritetyn, ylinopeutta kulkevan mopon jarruja ja hallintalaitteita ei ole tehty niin kovavauhtista ajoa varten.”
    Minkä takia tätä samaa lausetta toistetaan jokaisessa mopouutisessa? Mopojen jarrut on verrattavissa kevarin jarruihin, mutta mopot kuristetaan kulkemaan 45km/h kun ne toimitetaan Suomeen. Miksi ihmiset valittavat tientukkeista jos eivät kuitenkaan halua että mopot kulkevat yli sen vakiorajan?

    Reply
  • 16.10.2017 at 13:21
    Permalink

    Nohnoh. Ei tuo manki niin vaarallinen ollut. Kulki 25 km/h poliisin alla. Vähän harhaan johtava uutinen. (Ps pillon tulee mainosrahat)q

    Reply
  • 16.10.2017 at 13:27
    Permalink

    Nyt perkele loppuu tämmönen pelleily

    Reply
  • 16.10.2017 at 13:45
    Permalink

    En tiijä mut kuvan manki kunnon patentti ku ei ole edes eturattaan sokkaa varaaa

    Reply
  • 16.10.2017 at 14:27
    Permalink

    ”Osa valvonnassa tarkastetuista mopoista oli hengenvaarallisia, sillä viritetyn, ylinopeutta kulkevan mopon jarruja ja hallintalaitteita ei ole tehty niin kovavauhtista ajoa varten.” Faktat kuntoon kirjoittaja! Nykymopojen jarrut on kevytmoottoripyörän luokkaa!!

    Reply
  • 16.10.2017 at 18:07
    Permalink

    Tänään ajoin autolla parin ”mopon” perässä kun suikkasivat sivutieltä eteeni tietyltä ”virityspajalta” jossa vanhemmat varmaan tietävät kersojensa touhut. En meinannut pärjätä 170hv autolla kiihdytyksessä ja vauhtia oli noilla piirun verran alla 100 km/h. Toinen oli pieni ”tossu”

    Reply
  • 16.10.2017 at 21:39
    Permalink

    ”Osa valvonnassa tarkastetuista mopoista oli hengenvaarallisia,sillä viritetyn mopon hallintalaitteita ja jarruja ei ole tarkoitettu toimimaan yli sallitun rajan” Voiko tätä verrata sitten näihin kaikenmaailman polkypyörä kilpailuihin kun posottavat menemään lähemmäs 70kmh??? Niissäkö sitten on mukamas hyvät jarrut ja mukaan lukematta runko, Kun mopokouluss sanottiin että moponrunko ei ole tarkoitettu kestämään yli 45kmh

    Reply
  • 16.10.2017 at 23:33
    Permalink

    Mopoja pitäisi ratsata nykyistä paljon enemmän. Sääli, että poliisi ei kerkiä seuraamaan tätä ajotieltä kävelytielle ja takaisin loikkimista enemmän – varsinkin, koska monesti nopeudet ovat jotain aivan muuta kuin pitäisi. Desibelimittauksia saisi myös tehdä useammin.

    Terveisiä moottoripyörän satulasta.

    Reply
  • 17.10.2017 at 20:48
    Permalink

    On se hyvä ku tänne tulee valittamaan kaikki vanhukset ja muut jotka tiedä asiasta v#ttuakaan ja ei oo tainnu olla jutun kirjoittajallakaa hajua mistä puhuu. Ensinnäkin lähes kaikki mopot suomeen tuotaessaa kulkevat vähintään yli 60kmh ja ne rajoitetaan suomessa koska suomen haista paska lain mukaan mopon huippunopeus saa olla 45kmh joten jarrut ja muut osat on suunniteltu siten että ne kestävät yli 45kmh tuntivauhtia helposti.

    Reply
    • 20.10.2017 at 00:41
      Permalink

      Siihen on ihan simppeli syy minkä takia mopolla ei saa ajaa kuin 45kmh. Liikenteessä käyttäytyminen ja sääntöjän noudattaminen, eli kypsyys (tai tässä tapauksessa kypsymättömyys). Ketään ei kiinnosta vaikka mopossa onkin kevarin jarrut, kevarikin on vielä mopo. Kun vauhdit on hitaampia, törmäyksien määrä vähenee ja niistä aiheutuvat vahingot pienenee eksponentiaalisesti. Jos minusta olisi kiinni, niin 18 -vuotiaan pitäisi saada ajokortti vain erillisluvalla, mieluummin sen ikärajan voisi hilata sinne 20+ ikävuosiin.

      Ei sillä, kyllähän se v#ttumaiselta tuntui aikoinaan itsestäkin, kun ne rajoittimet siellä olivat. Ja silloin luuli tietävänsä kaikesta enemmän kuin muut. Kantapään kautta siis. GL!

      Reply
  • 20.10.2017 at 11:23
    Permalink

    On se vaan kumma kun ei tänäkään päivänä viranomaiset ymmärrä että mopo ei ole hengenvaarallinen jos se on viritetty. Esimerkiksi kun puhutaan siitä että jarrut ja runko ei kestä näitä nopeuksia. Se on valetta. Jos moposta ottaa rajoittimen irti, se on lain mukaan hengenvaarallinen vaikka sen jarrut ja koko pyörä itsessään on suunniteltu näille nopeuksille (ilman rajoitinta ja kuristuksia). Esimerkiksi useimmissa mopoissa ja KEVAREISSA on sama runko ja jarrut jolloin voidaan kyseenalaistaa kevarien laillisuus. Ne kulkevat huomattavasti kovempaa kuin perus kuriton mopo. Molemmissa samat jarrut mutta silti se mopo on vaarallinen mutta kevari on ihan asiallinen laite. Mikä tässä menee väärin?

    Reply
  • 15.1.2018 at 17:48
    Permalink

    Tuo ikivanha väite että ”mopon jarrut/hallintalaitteet ei riitä yli 45km/h vauhtiin”, on kyllä ihan paskapuhetta. Noita Honda Monkey kopioitakin myydään Skyteam Monkey 125cc kevytmoottoripyörä-mallina, missä on täysin samat jarrut ja hallintalaitteet, kuin mopo-versioissakin. Poliisin puheiden perusteella tuollaista ei pitäisi saada edes rekisteriin, ja se menee heti metsään tai kuski ajaa kolarin, koska tuon jarrujenhan ei pitäisi muka riittää yli 45km/h vauhtiin. Traktorimönkijä taas on vain kuristettu/rajoitettu isompi mönkijä.

    Valitettavasti mopojenkin jarrut ovat vähän kehittyneet nykyään ja levyjarrut yleistyneet, niistä pappatuntureiden, solifer SM/export, ja suzuki pv mallien surkeista rumpujarruista. Derbi Sendakin taitaa kulkea espanjassa vähän kovempaa kuin kukkahattu Suomessa.

    Tässä on vielä linkki tuollaiseen 125cc mankiin, joka on laillinen kevytmoottoripyörä:

    https://www.motorpower.fi/kaksipyoraiset/skyteam_monkey125.php

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.