Näkökulma: Suvaitse tai kuole

Rasismi- ja vihapuhehysteria on jo aikoja sitten saavuttanut Suomessa naurettavan tason. Ja koko ajan vaan pahenee.

Uusi Suomi uutisoi viime viikolla, että vihapuheen etsiminen verkosta on jo automatisoitu, ja vihapuheenhakukone on jo hakenut verkosta vihapuhetta viime keväisten kuntavaaliehdokkaiden kirjoituksista.

Samassa artikkelissa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kertoo, että oululaisen perussuomalaisten kaupunginvaltuutetun Sebastian Tynkkysen vaalikampanja oli rasistinen, koska ”siinä pyydettiin esimerkiksi ihmisiä ilmoittamaan, miten maahanmuutto vaikutti heidän turvallisuuteensa. Sitten hän julkaisi erilaisia kertomuksia ilman tarkempia lähdetietoja. Kukaan ei voinut tietää, ovatko ne keksittyjä vai pitävätkö ne paikkansa. Mielestäni siinä haettiin selvää vastakkainasettelua.”

Tynkkysen asia on siirretty poliisitutkintaan. Nykyään siis jo neutraali kokemusten kysyminen ja kertominen tulkitaan rasismiksi. Uskomatonta.

Blogiinsa kirjoittamassaan vastineessaan Tynkkynen ottaakin esille George Orwellin tulevaisuusdystopian nimeltään 1984, jossa kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen (newspeak), jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.

Suomessa olemme jo tässä tilanteessa. Kaikki kulttuurimarxistista monikulttuurisuutta vähänkään kritisoivat ja vastustavat puheet ja kirjoitukset tulkitaan rangaistavaksi vihapuheeksi, jonka perusteella ihmisiä haastetaan käräjille, vaikka lakimme ei edes tunne käsitettä vihapuhe. Käytännössä vihapuheesta syytetyt saavatkin tuomionsa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Orwellin teosta vastaava uuskieli on Suomessa kivapuhe, jossa ei arvostella vihervasemmistolaisia arvoja tai valtaapitävien monikulttuurista agendaa. Meillä on jo pitkä liuta kiellettyjä sanoja, joiden käytöstä joutuu jos ei nyt aivan vielä oikeuteen, niin ainakin 30 vuorokauden Facebook-banneille. Esimerkkinä eräs N-sana.

Huomattavaa on, että Tynkkynen ei julkaissut asiallista tekstiä sisältänyttä vastinettaan Facebookissa, eikä uskaltanut edes linkata kirjoitustaan sinne, koska oli vakuuttunut siitä, että saisi kuukauden bannin Facebookiin maahanmuuttoaiheisen päivityksen vuoksi.

Facebook on muutenkin ottanut sensuurissaan järjettömän linjan. Artikkelikuvan tapauksessa väitetään, että käyttäjä olisi joutunut FB-banniin siitä, että on kehottanut seuraajiaan äänestämään Laura Huhtasaarta.

Oikeastaan enää ei voi puhua vihapuhe- ja rasismihysteriasta. Hysteria on kroonisoitunut jo psykoosin asteelle. Hyvä esimerkki tästä on Helsingin Sanomissa julkaistu lukijan mielipidekirjoitus, jossa kerrotaan, että ”rasismin tunnistaa myös pienistä eleistä ja katseista”. Toisin sanoen enää ei tarvita edes sanoja, nykyään riittää jo pelkät rasistiseksi tulkittavat eleet ja katseet.

Olemme edenneet Suomessa jo siihen pisteeseen, että ulkomaalaistaustaisia ei saa tavallinen rahvas suomalainen enää edes katsoa. Ei varmaan mene kauaa, kun vihervasemmisto alkaa vaatia vihaeleitä ja vihakatseita rikoslakiin.

Kyseisen mielipidekirjoituksen kirjoittaja paljastaa motiivinsa sanoessaan: ”Se voi olla niinkin hienovaraista ja salakavalaa kuin pieni ele tai katse, joka kohdistetaan itseä heikompaa vastaan. Itse en omassa valkoihoisessa, etuoikeutetussa asemassani kykene edes havaitsemaan kaikkia niitä rasismin ­nyansseja, jotka ovat osa julkisen tilamme arkipäivää.”

Avainsana on ”etuoikeutettu”. Kirjoittaja ilmeisesti potee maailmalta Suomeen levinnyttä valkoisen ihmisen syyllisyyttä/taakkaa, jossa valkoiset ihmiset kuvittelevat olevansa jotenkin etuoikeutetussa ja paremmassa asemassa muunvärisiin nähden. Eikö juuri tuollainen ole pahinta mahdollista rasismia?

Lisäksi ainakaan Suomessa tuollaisille puheille valkoisen etuoikeutetusta asemasta ei ole katetta. Maahanmuuttajat menevät kantasuomalaisten edelle nykyään niin asuntojonoissa kuin myös opiskelu- ja työpaikoissa. Nykysuomi on uutisoinut monesta tapauksesta, jossa uusia kunniakansalaisia suositaan suomalaisten kustannuksella. Tämä valtiovallan harjoittama eriarvoistaminen on yksi pahimmista asioista, jotka lisäävät syrjityn tahon kokemaa eriarvoisuuden tunnetta ja katkeruutta. Hallitus luo rasismia ihan itse.

Yltiösuvaitsevaiset monikulttuurisuuden fanaattiset kannattajat ovat vaivihkaa vallanneet kaikki yhteiskunnan tärkeät tehtävät. Ylen toissa päivänä julkaistussa uutisessa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ”pitää selvänä, että rasistinen vihapuhe ruokkii katkeruutta ja jopa terrorismia.” Terrori-iskut ovat siis tavallisten rasististen kansalaisten vika. Selvä.

Palatkaamme vielä aiemmin mainittuun Uuden Suomen uutiseen vihapuhekoneesta. Siinä kerrotaan, että ”Vihapuheen tunnistamiseksi käytettiin Ethical Journalism Networkin ja Euroopan neuvoston määritelmiä vihapuheesta. Vihapuheeksi tulkitaan sellaiset ilmaisut, joilla levitetään, yllytetään, edistetään, tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.”

Toisin sanoen kaikkien pitäisi suvaita oman maansa mädättämistä. Jos et suvaitse, olet rikollinen. Ihmisiltä on viety sanan- ja mielipiteenvapaus. Kun kriittisiä suita ei muuten pystytä vaientamaan, kritiikki kriminalisoidaan. Ellet ole samaa mieltä, joudut vankilaan.

Nämä ovat kaikuja edesmenneestä Neuvostoliitosta tai nykyisestä Pohjois-Koreasta. Suvaitse tai kuole.

Viitaten teokseen 1984 voidaan todeta, että sen kirjoittaja George Orwell oli optimisti. Todellisuus Suomessa on tänä päivänä jotain paljon pahempaa.

 

 

13 thoughts on “Näkökulma: Suvaitse tai kuole

  • 16.10.2017 at 13:13
    Permalink

    Mutta eihän Laura aja suomalaisten asiaa. Laura ajaa globalistien ja EU:n mukaista agendaa.

    Reply
    • 23.10.2017 at 18:54
      Permalink

      Miten niin ei??? Etkö osaa lukea ja oletko kuuro? Muuten heittosi ei ole selitettävissä.

      Reply
  • 16.10.2017 at 13:21
    Permalink

    Olen suvaitsematon.
    En suvaitse ihmisiä joiden tavat tai uskonnon määräykset ovat vastoin lakejamme, ihmisoikeuksia, sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa.
    Enkä suvaitse toimia jotka lisäävät tällaisten ihmisten määrää maassamme.
    Kyse ei ole rasismista vaan halusta säilyttää turvallinen järjestäytynyt yhteiskunta.
    Mitä teen muka väärin?

    Reply
    • 16.10.2017 at 18:28
      Permalink

      Mitäkö teet väärin? Sinähän luettelit juuri ne vääryydet/rikokset. Monikulttuurisuus on velvollisuus eikä oikeus, lue vaikka rasmuksen sivuilta.

      Reply
  • 16.10.2017 at 17:28
    Permalink

    Progressiiviseen ajattelutapaan ehdollistuneen väen ylimielisyys konservatiiveja ja perinteitä arvostavia kohtaan on äitynyt aivan mielipuoliseksi ja ilmiössä on paljon samaa kuin alkuaikojen Neuvostoliitossa Stalinin mielipidevainojen riehuessa pahimmillaan. Neuvostoliitossa sosialismin umpisokean fanaattinen toteuttaminen meni kaiken muun edelle ja tietty nomenklatuura oli suorastaan uskonnollisen hurmion vallassa ajamassa sosialistisia uudistuksia kuten maatalouden pakkokollektivisointia. Samoja piirteitä oli myös Italian, Saksan ja osin Espanjankin fasistisissa yhteiskuntakokeiluissa, joissa totalitarismi alisti kaikki yhteiskunnan osa-alueet palvelemaan lähinnä militarismia.
    Sananvapauden törkeä polkeminen ja sakkorangaistuksien määrääminen vähävaraisille ihmisille alkaa lähestyä jo ihmisarvoloukkauksen määritelmiä. En ihmettelisi lainkaan, jos hurjamielisin vihervasemmisto ottaisi käyttöön kidutuskuulustelut ja pitkät vankeustuomiot jossakin vaiheessa.

    Reply
    • 16.10.2017 at 18:23
      Permalink

      No olisiko se kidutuskuulustelu nyt niin paha juttu? Sehän olisi kuitenkin sitä vasemmiston parempaa kidutusta.

      Reply
  • 16.10.2017 at 19:04
    Permalink

    Ei vaikuta minun tekemisiin eikä kirjoittamisiin hevonvittua -vihainen puhe tulee jatkumaan edelleen koska aiheet sille lisääntyvät päivittäin.

    Reply
  • 17.10.2017 at 11:04
    Permalink

    Kyllä on rankkaa olla valkoinen hetero tämän päivän Suomessa.

    Reply
  • 18.10.2017 at 11:59
    Permalink

    Vasemmisto käy viivytystaistelua, taistelu on jo hävitty ja länsimaissa oikeistovoimat vahvistuvat koko ajan. Natsismi ja rasismi-korttia käyttävät henkilöt, jotka ovat suvaitsemattomia itse.

    Reply
  • 19.10.2017 at 15:19
    Permalink

    Miten tämä kaikki on mahdollista???”Orwellin dystopia ei enää kolkuttele ovella ;se on jo astunut sisään ,eikä matujen väkivaltaiset teot vaivaa suvaitsevaisuutta vaalivia hulluja!!Keille on maksettu maltaita ,jotta tämä maa saa painaa oman väestönsä niin alas,että sananvapauskin on jo historiaa???!!!

    Reply
    • 19.10.2017 at 17:20
      Permalink

      Orwell oli optimisti – polpo varmistaa asian…

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.