Japanilaisen eläintarhan jätetty ja uudelleen rakastunut pingviini on kuollut

Japanilaisessa Tobun eläintarhassa on suruaika. 21 vuotias pingviini ”Grape” on kuollut. Grape tuli erityisen tunnetuksi tämän romanttisesta suhteesta paikallisesta piirretystä tutun hahmon pahvikuvaan. ”Hululu”-hahmo esiintyy ”Kemono Friends”-nimisessä animesarjassa.

”Grape” oli aiemmin surun murtama, kun sen edellinen kumppani, naaraspuolinen pingviini ”Midori” jätti sen, mutta pahvikuva nappasi ”Grapen” rebound-vaiheessa ja maailmaa ihastuttanut tarina oli valmis alkamaan. Jätetty pingviini saattoi tuijottaa pahvikuvaa tuntikausia kuin hypnoosissa.

Uuden ”rakkauden” löytänyt urospingviini sai massiivista julkisuutta tapahtuneesta ja eläintarhaan onkin tuotu kasapäin kukkia pingviinin muistoa kunnioittamaan. Eläintarhasta kerrotaan että pahvikuva laitettiin pingviinin viereen lopulta kokoaikaisesti lohduttamaan tätä loppuun saakka.

Sosiaalisessa mediassa ”Grapen” poismeno on herättänyt tunteikkaita päivityksiä. ”Hyvää yötä ihana prinssi”-toteaa eräskin twitter käyttäjä, toisen todetessa ”Hurmasit koko maailman ja teit siitä hieman valoisamman paikan”.

Eläintarhan tietojen mukaan myöskin ”Grapen” ex, ”Midori” on löytänyt itselleen uuden puolison eikä tämän tarvinnut turvautua pahvikuvaan päästäkseen erosta yli.

Lähde: AFP

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.