Päivi Nerg: Suomi varautuu laajamittaiseen maahanmuuttoon

27
Mainos

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kävi maanantaina tutustumassa Keuruun entiseen varuskuntaan, joka toimi vastaanottokeskuksena vuoden 2015 lopulta vuoden 2017 kesäkuuhun.

Osana sisäministeriön varautumissuunnitelmaa tarkastellaan, millaista infraa Suomessa on käytettävissä laajamittaisen maahanmuuton varalta, uutisoi Aamulehti.

Mainos

–Pakolaisuus ei ole maailmasta mihinkään kadonnut. Työn alla on parhaillaan varautumissuunnitelma siltä varalta, että Suomea kohtaa laajamittainen maahanmuutto. Tällaisessa tilanteessa meidän on pystyttävä toimimaan hallitusti, kertoi Nerg Aamulehdelle.

Nerg pitää Keuruun entistä varuskuntaa sopivana resurssina koulutukseen ja varautumiseen.

–Tänään näin konkreettisesti, miten hyvät tilat entisessä varuskunnassa on. Ne soveltuvat myös esimerkiksi turvallisuuskoulutukseen, mutta se toiminta on kuitenkin pienimuotoisempaa. Tilat on rakennettu isojen joukkojen tarpeisiin, Nerg toteaa.

Lähde: AL

Mainos

27 KOMMENTIT

  1. Myös 2015 alussa teetettiin raportti, miten kunnat ovat varautuneet pakolaisten majoittamiseen. Pikaisesti sen jälkeen taivaalta tupsahti kultamunia 35 000 kpl.

    Oma veikkaukseni on, että tällä kertaa kohta pikaisesti tupsahtaa kultamunia 150 000 kpl. Hyvää syntymäpäivää Suomi 100v. Vai pitäisikö sanoa hyvästit.

    • Taas harrastetaan käsite- ja mielipidemanipulaatiota, hämärtämistä ja valkopesua.
      Neuvostovenäläisilläkin oli vuosina 1939-1944 käynnissä ”LAAJAMITTAINEN MAAHANMUUTTO” Suomeen, luojan kiitos eduskunnassa, hallituksessa ja rajoilla ei silloin ollut suvakkeja sanomassa että se ei ole keneltäkään pois.
      Venäläisillä olisi sentään ollut lähes samanlaiset kulttuuriset ja uskonnolliset taustat ja arvopohjat kuin kantasuomalaisilla mutta ruotsista sariaretkille tulevilla muslimeilla on vain halu alistaa, riistää, hyväksikäyttää ja tappaa vääräuskoisia.

  2. Toisaalta tuo Keuruu on hyvä paikka koska silloin nämä elintasopakoloiset saadan pidettyä aitojen sisäpuolella. Eikä kukaan lähde sieltä ennenkuin sormanjäljet, hammaskartat ja paperit pitävät yhtä. Ja sitäkin ennen interpolin sekä ilmoittaman maan poliisiviranomaisilta pyydetään lausuntoa ko. henkilöstä. Ja jos löytyy edes jotain rikokseen viittaavaan, niin henkilöltä takavarikoidulla omaisuudella ne lähetetään takaisin samaa reittiä kuin tulivat. Ja ilmoitetaan kotimaan viranomaisille minne ko. henkilö meni.

    • Oletko aivan varma, ettei heitä päästetä alueelta lähtemään? Kuka sitä valvoo, mistä siis siihen resurssit?

    • Ei sovi Suomen suvakeille, että pidettäisi aitojen sisällä..sehän olis ihmisoikeusrikkomus niitten tilaajien mielestä. Ja kyllä tuntuu, että ainakin ennen ed.kunta vaaleja tulee sellanen mutavyöry, että tuntuu.

  3. on se hienoa että tuollaiset vanhat emakot ja saatanan kusipää EU pellet haluaa jokaiseen EU maahan liian paljon maahanmuuttajia(muslim) ja kun alkaa (on alkanut) murhia, raiskauksia omaisuuksien tuho polttoja, niin lisää vaan maahanmuuttajia että ei pystytä vastaamaan enään kotimaan turvallisuuksista

  4. Suomi varautuu maahantuloon, ei maahanmuuttoon, pitäisi uutisoida. Päiville ollut yllätys että VARUSKUNNASSA on hyvät tilat isommalle joukolle :)) *hidasta taputusta*

    • 1939 oli myös isoja ”maahanmuuttoaaltoja” itärajalla, onneksi silloin rajalla oli miehiä joilta löytyi löytyi halua ja kykyä pikakäännytyksiin.
      Silloin selkärankainen eduskunta ja presidentti sanoivat että tänne ei tulla kuin hollitupaan, taitavat pyöriä nykymenon takia haudoissaan.
      Nyt länsirajan yli puskee ilman vastarintaa ”maahanmuuttajia” jotka kuseksivat hautakiville, suomalaisia silmään ja käyttäytyvät ylipäänsä niinkuin barbaarimiehittäjillä on tapana…

  5. miksi käy tutustumassa tyhjään vokkiin..?? eikö uskalla ominpäin mennä sinne ilman kymmeniä turvamiehiä ja saattuetta… ?? rajat saatana kiinni!!!

  6. Nämä poliitikot ovat myyneet maansa ei mitään järkeä kuka nämä elättää kun varakkaat ei osallistu työttömätkö joutuvat tämänkin maksamaan

  7. Suomen houkuttelevuutta kohdemaana sekä sisäistä turvallisuutta parantaisi huomattavasti sellainen menettelytapa, että ilman aitoa henkilöllisyystodistusta (esim. passi) saapuvat eristetään ulkomaailmasta (Suomesta) vankilanomaisiin olosuhteisiin kunnes a) todellinen henkilöllisyys selviää eikä heistä ole arvioitu olevan vaaraa yhteiskunnalle, b) he poistuvat maasta vapaaehtoisesti, c) he saavat turvapaikan tai d) he saavat kielteisen päätöksen ja he poistuvat/heidät poistetaan Suomen maaperältä.

    Kansainvälisillä lentokentillä on neutraali alue, johon palautettavat voitaneen lennättää sen kummemmin vastaanottajamaalta kyselemättä. Palautettava saa sitten itse päättää siirtyykö kotimaansa maaperälle vai jääkö lentokentän palveluiden käyttäjäksi. Pääasia on, että nämä ns. persona non-gratat saadaan viivytyksettä pois Suomesta.

    Samoin tulisi menetellä ns. paperittomien henkilöiden kanssa. Kiinnioton jälkeen odottaa automaattisesti matka eristykseen ja ilmoittamansa kotimaan lentokentän kansainväliselle (transit-) alueelle ilman paluupilettiä.

    Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa henkilön kiinniottamisen henkilöllisyyden (luotettavaa) selvittämistä varten, joten kyse ei ole muusta kuin poliittisesta tahdosta. Eri asia sitten onkin välittävätkö poliitkot ja virkamiehet enemmän suomalaisten turvallisuudesta ja yhteiskunnan elinkelpoisuudesta kuin täysin tuntemattomien henkilöiden vastikkeettomista ”oikeuksista” suomalaisen veronmaksajan työn tuloksiin.

    Myöskään EU-säädökset eivät estä toimimasta näin, koska esim. Virossa on käsittääkseni nimenomaan tämä (ja itse asiassa tiukempikin) menettely.

  8. Sipilä ja orpo ovat jo sopineet merkelin painostuksesta ”taakanjaosta” Matuja alkaa pian lappamaan rajan yli oikein lentäen kun puola ym. järkevät maat eivät suostu tähän hulluuteen. Saksa pullistelee matuista joten niitä on dumpattava pohjoisemmaksi. Kokoomuksen ja keskustan johto saa hyvät virat EU:sta kuten stub ja katainen, tästä merkelin ja junkkerin nuoleskelusta.

  9. On se vitun pimee tuoki.Tyhminki ny nähny mitä nämä on,voiko olla vie tyhmenpää kuin tyhmin?

  10. Kyllähän sijoituskunnat näille matulaumoille täytyy olla sellaisia, joissa hallituspuolueet ovat saaneet eniten ääniä. Siis kokoomus ja kokokusta siis keskustalaiset kunnat ottakoon nämä kuntalaistensa elätiksi. Espoosta voitas aloittaa..

  11. Jokaiseen espoolaiskotiin yksi kotimatu joka voisi harjoittaa shariaterroriaan ihan neljän seinän sisällä..

  12. Jutkut tuhoo koko euroopan ja lampaat ei edesoo ymmärrä juutalaista rahajärjestelmää. Vaikee se on taistella vihollista vastaan kun paska

  13. Kun Niikko vaati tyhjiä Vokkeja asunnottomille, se tyrmättiin. No nyt se syykin selvisi. Ne tarvitaan uus-suomalaisten asuttamiseen. Käteinen varoitteli jo aikaisemmin, että kohta niitä taas tulee, nyt etupäässä Afrikasta. Hip hurraa, monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.