VOK-toimintaan 11,2 M€ lisämääräraha – Valtion lainanottotarve 4,5 mrd. € tänä vuonna

Hallitus neuvotteli tiistaina 17. lokakuuta vuoden 2017 kolmannesta lisätalousarvioesityksestä. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina 19. lokakuuta.

Innovaatioita tuetaan

Laivanrakennuksen innovaatiotukeen ehdotetaan 30,9 milj. euron lisäystä, joka mahdollistaa laivanrakennusteollisuuden panostukset innovaatioiden kehittämiseen ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin avustusten maksatuksiin ehdotetaan 40 milj. euron lisäystä, mikä johtuu julkisen tutkimustoiminnan hankkeiden maksatusten aikaistumisesta.

Panostuksia digitalisaatioon

KIRADIGI on rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatiota ajava kärkihanke, jonka jatkamiseksi ehdotetaan 3,75 milj. euron rahoitusta.

Kansallisarkistolle ehdotetaan 110 000 euron määrärahaa julkisen keskitetyn sähköisen säilytys- ja arkistopalvelun suunnittelukustannuksiin.

Väestörekisterikeskukselle ehdotetaan lisättäväksi 20 milj. euron valtuus käytettäväksi sopimuksiin ja muihin sitoumuksiin, joilla saataisiin käyttömääristä riippumaton kiinteä hinnoittelu julkisen hallinnon vahvan sähköisen tunnistamisen välineille.

Osaavan työvoiman saatavuutta tuetaan

Hyvän talouskehityksen vuoksi avoimien työpaikkojen ja erityisesti erikoisosaamista vaativien työpaikkojen määrä on työllisyyskehityksen vuoksi kasvussa. Joillakin alueilla on jo nyt pulaa uuden teknologian osaajista.

Hallitus esittää 10 milj. euron lisämäärärahaa kohdennettavaksi korkeakoulutettujen muuntokoulutukseen. Näin vastataan osaavan työvoiman tarpeisiin kasvualueilla ja samalla laajennetaan muuntokoulutusta rakennusalan lisäksi. Lisämäärärahalla käynnistettävään muuntokoulutukseen osallistuisi noin 550 opiskelijaa.

Viljelijöitä tuetaan vaikeassa sadonkorjuutilanteessa

Hallitus on päättänyt tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 milj. euron panostuksella. Uutta rahaa kohdennetaan 15 milj. euroa. Tämän lisäksi Makeraan jo päätetyistä varoista kohdennetaan uudelleen 10 milj. euroa akuutin kriisin helpottamiseksi. Varat on tarkoitus osoittaa viljelijöille energiaveron palautusjärjestelmän kautta EU-lainsäädännön puitteissa. Lisäksi valtiovarainministeriö perustaa työryhmän selvittämään vakuutusmaksuveron huojennusta satovahinkovakuutusten osalta.

Hallitus tukee viljelijöiden jaksamista kohdistamalla miljoonan euron lisämäärärahan Välitä viljelijästä -hankkeeseen.

Suomi hakee Euroopan unionilta tukea poikkeuksellisten sääolosuhteiden johdosta. Hallitus selvittää kevään 2018 kehysriiheen mennessä, onko EU:n valtiontukisääntöjen pohjalta hyväksyttävää ottaa käyttöön pysyvä järjestelmä valtiontakausten myöntämiseksi poikkeuksellisista tilanteista johtuvien maatilojen maksuvalmiusongelmien helpottamiseksi.

Osana budjettiriihen aikaisempia linjauksia, kokonaan kansallisesti maksettaviin luonnonhaittakorvauksiin ehdotetaan kohdennettavaksi 21,0 milj. euroa. Päätös on osa vuoden 2016 kriisipakettia.

Matkailun edistäminen

Finpron valtionapuun ehdotetaan 800 000 euron lisäystä, jolla aikaistetaan Matkailu 4.0 -kärkihankkeen käynnistämistä. Lisäksi ulkoasiainhallinnon toimintamenoihin ehdotetaan 90 000 euron lisämäärärahaa Kiinan paikkariippumattoman viisumikäsittelyn pilotointiin.

Vastaanottotoiminnan menoihin lisämääräraha

Vastaanottotoiminnan menoihin ehdotetaan lisäystä 11,2 milj. euroa ennakoitua suuremman käyttäjämäärän johdosta. Lisäksi yksityisille oikeusavustajille maksettaviin korvauksiin ehdotetaan 1,6 milj. euron lisämäärärahaa mm. turvapaikanhakijoiden oikeusturvamenoihin.

Tampereen monitoimiareenan rakentaminen

Tampereen monitoimiareenan rakentamisen valtionrahoitukseen ehdotetaan myönnettäväksi rahapelitoiminnan voittovaroista yhteensä 18 milj. euroa vuosina 2017–2019. Vuoden 2017 osuus rahoituksesta on 7 milj. euroa.

Muita tarkistuksia

Yliopistojen valtionrahoitusta ehdotetaan lisättäväksi 5,14 milj. eurolla vuosien 2015 ja 2016 apteekkikompensaatioiden tarkistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle vastaamaan niiden maksamaa toteutunutta yhteisöveron ja apteekkimaksun määrää.

Energiatuen myöntämisvaltuuteen ehdotetaan 15 milj. euron lisäystä energia- ja ilmastostrategian mukaisiin investointeihin.

Kouvolan Kimolan kanavahankkeeseen ehdotetaan 3,7 milj. euron lisäystä, joka aiheutuu arvioitua suuremmista kustannuksista.

Rauman meriväylän valtuutta ehdotetaan lisättäväksi 1,5 milj. eurolla vedenalaisen louhittavan kallion arvioitua suuremmista määristä johtuen.

Tuloarvioissa vain pieniä muutoksia

Hallituksen syyskuussa antamaan vuoden 2017 toiseen lisätalousarvioesitykseen sisältyi merkittäviä muutoksia tuloarvioissa ja nyt sovittuun kolmanteen lisätalousarvioesitykseen siten vain pieniä muutoksia tuloarvioissa. Alkuvuoden toteutuneen kehityksen perusteella ajoneuvoveron tuottoarviota ehdotetaan korotettavaksi 15 milj. eurolla. Arviota muiden sekalaisten tulojen kehityksestä ehdotetaan alennettavaksi yhteensä 12 milj. eurolla.

Valtion lainanottotarve 4,5 mrd. euroa vuonna 2017

Valtion nettolainanotoksi vuonna 2017 arvioitiin vuoden 2017 varsinaisessa talousarviossa 5,6 mrd. euroa. Vuoden 2017 aikana arvio nettolainanottotarpeesta on alentunut. Kolmannen lisätalousarvioesityksen jälkeen nettolainanotoksi vuonna 2017 arvioidaan 4,5 mrd. euroa. Vuoden 2017 kolmas lisätalousarvioesitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta 106 milj. eurolla.

Valtionvelan määrän vuoden 2017 lopussa arvioidaan olevan noin 107 mrd. euroa, mikä on noin 48 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lähde: VM

11 thoughts on “VOK-toimintaan 11,2 M€ lisämääräraha – Valtion lainanottotarve 4,5 mrd. € tänä vuonna

  • 17.10.2017 at 14:04
    Permalink

    Luulisi maajussienkin jo heräävän porvarien prioriteettiin rahanjaossa. Kato on vienyt monelta kaiken ja rahaa jaetaan mm. suomi sata höpötykseen melkein 20 miljoonaa ja matujen ylläpitoon ties montako miljardia on jo mennyt. On hauska nähdä seuraavat gallupit joko keskusta rypee alle 10 % kannatuksessa.

    Reply
    • 17.10.2017 at 15:42
      Permalink

      Olet ymmärtänyt väärin. Maajussithan ovat porvareita, omistajaluokkaa. Siksi ne vuodesta toiseen ajavat Keskustan ja Kokoomuksen agendaa, saadakseen enemmän itselleen.

      Reply
    • 17.10.2017 at 19:00
      Permalink

      Luuletko saatanan urpo että keskustalle on mitään väliä niin pienestä joukosta kuin maanviljelijät tai että maanviljelijöiden äänillä on mitään merkitystä,toisekseen vitun nuija ketä äänestämällä oikein kuvittelet muutosta tuovan peruspettureitako muutenkin vituttaa kun elämänkoululaiset ja muut vitun idiootit itkee maataloustuista menkää saatanan ruikut itkemään kaupalle kuinka on ruoka kallista mutta ette uskalla kauppa voisi lopettaa kaljan myynnin teidän roskasakille.

      Reply
      • 17.10.2017 at 22:45
        Permalink

        Taitaa Juha olla tukien varassa loisiva jyväjemmari kun menee noin tunteisiin?

        Reply
  • 17.10.2017 at 14:16
    Permalink

    Suomi näiten mammujen takia mennyt HUIPPUN koska tää LOPPU TOIVON hartasti että vimestän seuravissa vaaleissa !!!!!!

    Reply
    • 17.10.2017 at 15:48
      Permalink

      Ei tämä lopu, älä perlkää. Suomalaiset on niin tyhmää kansaa että ne äänestää taas kerran samat vanhat hallituspuolueet valtaan, eikä mikään muutu.

      Jo se tosiasia että Janitskinille ei ole vielä saatu 50 000 kannattajakorttia kertoo ettei Suomessa ole edes 50 000 ihmistä jotka haluaisivat äänestää toisin. Sen sijaan, Niinistön 150 000 kortin keräys saatiin tehtyä muutamassa kuukaudessa. Se tarkoittaa että silakkaa äänestää ainakin 150 00 ihmistä.

      Jos okeasti haluttaisiin muutosta niin kaikki sellaiset puolueet pitäisi hylätä jotka eivät ja ko. ihmisen agendaa. Jäljelle jäisivät esim. IPU ja Piraatti. Mutta Piraatitkin rupesivat hyssytttelemään kun niihin koitti pistää vauhtia ja koiti saada eroa EU:sta ja markkaa takaisin. Nekin paljastuivat kansainvälistä agendaa ajaviksi tahoiksi.

      Me tarvitsemme tähän yhden kansainvälisen sodan jonka häviämme ja rotumme hävitetään lähes sukupuuttoon. Sen jälkeen jäljelle jääneet ymmärtävät mitä meillä oli. Ja minkä paratiisin me annoimme tuhoutua oman itsekkyytemme ja rahan vuoksi. Ja jos mahdollista, Suomi ratifioidaan uudelleen maaksi ja sen jälkeen sillä on jälleen rajat. Mutta se tarvitsee sen yhden sodan, jotta kurjuus kaikkineen iskee ihmisten tajuntaan.

      Reply
  • 17.10.2017 at 18:06
    Permalink

    Jyväjemmarit ja pakolaiset kerää potin kuten aina -TÄHÄN ON TULTAVA LOPPU!

    Reply
    • 17.10.2017 at 19:39
      Permalink

      Sulla ei ole kuin kaljasodan henki joka riittää viimeiseen tölkkiin saakka.

      Reply
      • 17.10.2017 at 22:43
        Permalink

        Vastikkeettoman rahan jakamiselle on tultava loppu -tämä koskee myös jyväjemmareita joille rahaa syydetään täysin holtittomasti.

        Reply
        • 18.10.2017 at 09:25
          Permalink

          Kaljasodan henki oot kasa paskaa kai ymmärrät että latkimasi kalja valmistetaan viljasta muutenkin kaltaisesi rankkitynnyri joutaisi kuolla nälkään on hyvä että pakolaiset vievät sinunkaltaisiltasi loisivalta roskasakilta kaikki rahat sossusta kun ette saatanat osaa muuta kuin kadehtia viljelijöitä.

          Reply
  • 17.10.2017 at 18:53
    Permalink

    ”Jyväjemmareille” apua voi suoda, mutta EI mm. IRAKILAISILLE RINTAMAKARKUREILLE.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.