Halla-aho: Toisten nurkkiin ei mennä lupaa kysymättä eikä uhoamaan ja esittämään vaatimuksia
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa Facebook-sivullaan kantaa brexitiin ja siinä sivussa myös vapaaseen liikkuvuuteen. Halla-aho kirjoittaa:
Olen katsellut ja kuunnellut brittiläistä ja eurooppalaista brexit-keskustelua muutaman vuoden ajan. Yksi omituisuus tuli mieleen: Ennen kansanäänestystä monet ihmiset kanaalin kummallakin rannalla ulisivat, että brexitin myötä Britannia menettää vetovoimansa ja kaikki järkevät ihmiset pakenevat sieltä. Kansanäänestyksen jälkeen samat ihmiset ovat ulisseet, että kaikkien oikeus jäädä Britanniaan pitää taata brexitistä huolimatta.
Ilmeisesti Britannian vetovoiman syyt ovat ja ovat olleet jossakin muualla kuin EU-jäsenyydessä.
Olen myös suorittanut itsetutkiskelua ja tullut siihen tulokseen, että minun henkilökohtaisesta näkökulmastani Britannia on kiinnostavampi kohdemaa EU:n ulkopuolella kuin sen sisällä. Samaan aikaan minusta tuntuu hyvältä ja oikealta, että britit päättävät, pääsenkö maahan, ja jos pääsen, millä ehdoilla. Siis britit, en minä itse tai joku EU-tuomioistuin.
Mistä kumpuaa brittien moraalinen oikeus päättää siitä, kuka maahan tulee ja kuka ei, sitä en osaa sanoa. Minusta vain tuntuu, että heillä on sellainen oikeus. Varmaan samalla tavalla kuin jostakusta muusta vain tuntuu, että minulla ja muilla pitäisi olla oikeus lampsia sinne oman mielemme mukaan. Tässä lienee perustavaa laatua oleva näkemysero, ei niinkään se, että toinen osapuoli olisi ymmärtänyt jotakin väärin.
Minun maailmankatsomuksessani toisten nurkkiin ei mennä lupaa kysymättä eikä uhoamaan ja esittämään vaatimuksia. Sen, joka on kylässä, pitää mielestäni olla sopivasti kyykyssä ja nöyrällä mielellä ja kunnioittaa talon väkeä. Jos ei miellytä, on syytä mennä kotiin. Näin olikin wanhaan hywään aikaan, mutta EU:n sisäinen vapaa liikkuvuus on luonut ärsyttävän kosmopoliittikerrostuman, joka mielestään omistaa jokaisen paikan, johon he suvaitsevat mennä ja asettua.
Lähde: Facebook
Ei pitäisi yleistää tätä ennen Brexit äänestystä ollutta mielipidettä. Päinvastoin, minä olen koko ajan ollut sitä mieltä että Britania voittaa erottuaan EU:sta ja sen jälkeen se on paljon vetovoimaisempi maa kuin muut euroopan maat. Tässä muutamia tosiasioita:
– erottuaan Britania voi käydä kauppaa ETA-sopimuksella, kuten Sveitsikin
– erottuaan Britania pääsee eroon EU-veloista
– koska EU MEP:ien ja virkamiesten palkat maksetaan puntina englantilaisiin pankkeihin, saavat britit valuutanvaihdosta niin paljon rahaa että se yksin elättää pankkisektorin
– Britania pääsee verottamaan EU:sta tulevia tuotteita. Eli oman maan tuotantoa voidaan näin suojella/kasvattaa/suosia
– ihmisiä jotka eivät ole hyädyllisiä voidaan käskeä positumaan britanan maperältä
– britanian saa vero- ja tullituloja taloutensä pönkittämiseen kaikista niistä tuotteista jotka maailmalta saapuvat EU:hun britanian kautta
– Britanialla on äänioikeus kaikissa EU-asioissa, kuten Sveitsillä. Vaikka se ei ole EU- eikä euro-jäsen
Jussinkin MEP:inä olisi pitänyt ymmärtää näitä asioita, jos kerran tavallinen asentajakin niitä ymmärtää.
Tarvitaan FIXit.
Aikoinaan halusin Pohjolan unionia ja vastustin ETAsta pitemmälle menoa typeränä itsenäisyyden luovuttamisena.
Olisikohan Ruotsi mädättänyt Pohjolan unioninkin eihän Kalmarin unionikaan kestänyt, historia opettaa?
Jos Britit olisivat äänestäneet Itä-euroopan maiden EU:hun liittämistä vastaan, niin mitään siirtolaistulvaa ja syytä erota EU:sta ei olisi tullut.
Miten Itä-Euroopan maiden EU jäsenyys vaikutti mielestäsi siirtolaistulvaan!?? Ei mitenkään. Tulijat ovat Afrikasta ja Lähi-idästä.
Juuri näin Jussi, hyvä kirjoitus taas sinulta !!!
Sellaisen valtion jonka omista kansalaisista ei löydy riittävän kyvykästä joukkoa johtamaan maata on luonnollisesti parempi hakeutua johonkin isompaan joukkoon ja yrittää saada sieltä järkeä ja henkistä apua. Monesti jotkut valtiot ovat hyvin sinnikkäästi uskoneet voivansa itsenäisinä valtioina hoitaa omien kansalaistensa asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Demokraattinen, itsenäinen päätösvalta on monien Afrikan maiden suurin yksittäinen tavoite. On myös valtioita jotka eivät halua ratkaista ongelmia, sitoutua, nähdä tulevaisuuteen vaikka parikin sukupolven verran. Itsekkyys, kiire, röyhkeys ja ideologiset suuntaukset saattavat joissain tapauksissa olla ensin kehityksen jarru, sittemmin ”laahusankkuri”, joka sammuttaa muutoin kehittymässä olevan vauhdin. Jälkeenpäin on kyllä sitten varmaankin viisautta joka alkaa yleensä ikäänkuin ISÄN JA ÄIDIN SANOIN: ”muistatko, minähän sanoin jo silloin . . .