Liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – Uutena nastarenkaiden kieltomerkki

Sukupuoliroolit katoavat Suomen liikennemerkeistä, ja sukupuolineutraalit hahmot valtaavat liikennemerkit. Asiaan liittyvä lakimuutos etenee loppuvuonna eduskuntakäsittelyyn, uutisoi Ilta-Sanomat.

Nykyisissä liikennemerkeissä mies lapioi hiekkakasaa, mies taluttaa tyttölasta jalkakäytävällä ja tyttö ja pikkupoika kulkevat käsi kädessä.

Jatkossa liikennemerkeistä ei enää tunnista niissä esiintyvien hahmojen sukupuolta.

Liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Liikennevirastosta sanoo uudistuksen tarkoituksena olevan, että kaukaa katsottuna näkee kyseessä olevan ihmishahmon.

– Sukupuolineutraalius ei ole pääasia, vaan se, että merkki on yksinkertaisempi. Ei ole tarkoitus tehdä hahmosta kumpaakaan sukupuolta, koska liikennemerkissä sillä ei ole merkitystä, Österman selvittää.

Kysyttäessä sitä, tuleeko hahmoista nyt tikku-ukkoja, Österman vastaa:

– Joo, mutta siinä on ukko-sana. Yritän välttää termiä.

Uudistettujen liikennemerkkien ihmishahmot muistuttavat paljon Tanskan ja Norjan merkkien hahmoja.

– Meillä on niitä ihan vähän editoitu. On erotettu kädet irti kropasta hiukan enemmän kuin heidän merkeissään.

Myös ajoneuvot muuttuvat

Merkeissä on uusi malli myös autosta, traktorista, moottoripyörästä ja moposta. Uusien merkkien polkupyörä muistuttaa maastopyörää.

– Mopolle ja moottoripyörälle piti yrittää tehdä selvä ero niin, että ihmiset ymmärtävät, kumpi on kyseessä. Moottoripyörän selkään jätettiin kuski, jotta tulisi vauhdin tunnetta. Mopo tehtiin yksinkertaiseksi, skootterimaiseksi, kertoo Österman.

Vaikutteita on otettu myös Saksasta, liikenteenjakajien nuolen kärjet ovat erilaisia kuin nykyisissä merkeissä.

Eläimiäkin on tulossa merkkeihin lisää. Tähän saakka merkeissä esiintyneiden poron ja hirven lisäksi merkkeihin loikkaa kauris, jonka kuva on kopioitu ruotsalaisesta merkistä.

Kokonaan uusina merkkeinä tulevat merkki sähköauton latauspaikasta ja merkki, joka kieltää nastarenkaiden käytön jollain tieosuudella.

– Tarkoitus on, että isot kaupungit voivat ydinkeskustassa ilmanlaatua parantaakseen kieltää jollain kadulla nastoilla ajon. Meille tulee mahdollisuus kokeilla sitä, Österman sanoo.

Kansalta murskatuomio uusille merkeille

Ilta-Sanomien artikkelin lopussa kysytään lukijoilta, ovatko uudet sukupuolineutraalit liikennemerkit vanhoja parempia. Kyselyyn on tämän jutun kirjoitushetkellä vastannut noin 58 000 lukijaa, ja tulos on murskaava. 88 % mielestä uudet merkit eivät ole vanhoja parempia, ja vain 12 % on sitä mieltä, että ovat.

Vastaa myös tämän artikkelin lopussa olevaan Nykysuomen kyselyyn siitä, onko liikennemerkkien muuttaminen sukupuolineutraaleiksi mielestäsi tarpeellista.

Lähde: IS

 

10 thoughts on “Liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – Uutena nastarenkaiden kieltomerkki

  • 18.10.2017 at 11:57
    Permalink

    Eikä virkamiehillä ole parempaa tekemistä? Viher-vassarit tunaavat ihmishahmoja enemmän tarnsuiksi ja mietitään mitä muuta voitaisiin muuttaa jotta liikennemerkkiviidakosta tulisi aikaisempaa sekavampi.

    Keskittyisivät vaikka siihen miten liikennemerkillä voitaisiin kieltää värillisten maahan saapuminen ilman asianmukaisia asiakirjoja (kuten viisumia ja passia). Ja miten liikennemerkillä osoittaa esim. kadut ja kuntopolut missä ei saa raiskata, sytyttää autopaloja tai pahoinpidellä kantaväestöä.

    Reply
    • 18.10.2017 at 12:57
      Permalink

      Ehdotuksesi uusiksi merkeiksi pesevät mennentullen sukupuolineutraalit merkit.
      Rajalle tarvittaisiin todellakin matukieltomerkit, sitten ei muille ehdotuksillesi tulisi niin suurta asennustarvetta.
      Pikkusen piruillen voisi kysyä että aiheuttaako alikulku sekaannusta Ali-ihmisissä jotka luulevat sen olevan heille varattu ohituskaista?
      Onko muuten otettu huomioon rotu/värisyrjintä liikennemerkeissä, jos hahmot ovat valkoisia tai mustia on kyseessä rasismi, myös pienet vihreät miehet ja siniveriset ovat pahoittaneet mielensä koska heitä ei huomioitu.

      Reply
  • 18.10.2017 at 13:13
    Permalink

    Mielisairaiden juttuja. Johonkin on pakko vain purkaa angstit kun ei voi myöntää että arabien ja somalien raiskausjuhlat naapurin lapsilla on tosiasia. Tulonsiirroilla elellen myös tottakai, vaikka eivät natseja äänestä.

    Reply
  • 18.10.2017 at 16:30
    Permalink

    Voi että on maalaisjärki kadonnut ja tyhmyys vallannut.

    Reply
  • 18.10.2017 at 17:03
    Permalink

    Paljonko maksaa? Eikö sille rahalle ole parempaa käyttöä? Vanhuksilta ja opiskeluista ja sairaanhoidosta leikattu, laitetaan sinne nämä rahat. Nykyiset merkit on ihan ymmärrettäviä.

    Reply
  • 18.10.2017 at 17:15
    Permalink

    Nykyiset liikenne merkit, ovat olleet ihan tarpeellisia ja ovat toimineet tähänkin asti moitteetta niille jotka sen ymmärtävät. Itse en ole mitenkään huomannut sukupuoli ”rasismia” ajaessani (millään tavalla että se ketään haittaisi) niin 2010 B kortin saaneena, ei ole tullut vastaan naisilta / miehiltä kulku kielletty tai vastaavia, niin kertokaa tyhmälle -92 syntyneelle, missä on sukupuoli ”rasismia” teille tullut vastaan. Omat ajeluni ovat sijoittuneet enimmäkseen eteläsuomen ja keskisuomen raja maastoihin mutta mites muilla. Mielen kiinnostani tämä jäi pahasti mietityttämään.

    Reply
  • 18.10.2017 at 17:57
    Permalink

    Norjassa olevaa ”vetoketjumerkkiä” ei näköjään saada Suomen tieliikennelakiin. On paljon kahden kaistan valoristeyksiä, jotka yhtyvät eli käytännössä toinen kaista on tyhjän panttina, vaikka valoista menisi lähes tupla määrä autoja. Myös on paljon paikkoja jossa kaksi kaistaa muuttuu yhdeksi. Norjassa juuri yksikaistaisten tunneleiden takia ko. merkki tullut.
    https://www.mattigronroos.fi/norjafaq.html

    Reply
  • 18.10.2017 at 18:27
    Permalink

    Mistä meillä on varaa tähän kaikkeen turhaan paskaan. Kokoajan kesksitää jotain uusia lakeja ja muunnoksia sukupuolineutraalissiin asioihin kuten liikenne vitun merkkeihin. Eikö nämä liikennemerkit vai ole toiminut ennen.
    Pitäisi varmaan poistaa kaikki liikennemerkitkin kun se on epäreilua sokeiden kannalta kun eivät näe niitä.

    Reply
  • 18.10.2017 at 20:07
    Permalink

    Jokaisen kadun alkupäähän on saatava kommunismin eli kulttuurimarxismin kieltävä merkki, jossa sirppi ja varasta on raksittu yli, niin ettei asia jää kenellekään epäselväksi. Kulttuurimarxisteille varataan oman pieni liikennepuisto, jossa ne voivat opetella ihmiselämän perustotuuksia ihan alkaen biologiasta.

    Reply
  • 18.10.2017 at 20:18
    Permalink

    Onhan noissa nyky merkeissä ollut yleensä musta hahmo, hyvä että poistuvat. neekerit nimittäin vituttaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.