Rosa Meriläinen saa orgasmin ajatuksen voimalla – ” Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

Omasta seksielämästään varsin avoimesti puhuva entinen kansanedustaja ja Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen on kohauttanut MeNaiset-lehden haastattelussa kertomalla onanoinnistaan ja erikoisesta harrastuksestaan. Meriläisen harrastama painonnosto ei nimittäin sisällä punttisalia tai tonneittain rautaa, vaan hänen oman vaginansa ja ketsuppipullon.

-” Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa. Olen opiskellut asiaa netistä.”

Meriläinen kertoo myöskin kykenevänsä orgasmiin pelkällä ajatuksen voimalla ja että hän osaa samoin keinoin sitä myöskin pitkittää.

Voisi kuvitella että lähes auto-seksuaalinen ihminen ei välttämättä kaipaisi toista ihmistä, ainakaan lihallisista syistä, mutta Rosa Meriläinen kertoo aivan päinvastaista. Hän ei kertomansa mukaan osaa olla yksin!

-”Olen seurustellut 17-vuotiaasta asti enkä osaa olla yksin. Minun on pakko saada koskettaa toista ihmistä ja nukkua toisen kanssa. Ajattelen, että onnellista parisuhdetta on vaikeaa ylläpitää ilman s***iä. Sille pitää löytyä aikaa.”

Toisen ihmisen kaipuustaan huolimatta Meriläinen on vannoutunut masturboinnin kannattaja ja puhuukin itsetyydytyksestä kuin rakastajasta.

-”Ajattelen, että masturbointi on konkreettinen rakkauden teko itseä kohtaan. Jos minulla on kiire, mieluummin masturboin kuin meikkaan. Siitä tulee hyvä ja hehkuva olo.”

Lähde: MeNaiset

5 thoughts on “Rosa Meriläinen saa orgasmin ajatuksen voimalla – ” Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  • 18.10.2017 at 22:46
    Permalink

    Tätä ei selitä myrkyllinen juomavesi…

    Reply
  • 19.10.2017 at 05:04
    Permalink

    Onkohan litran Heintz ”kadonnut” Roosan toosaan?

    Reply
  • 19.10.2017 at 05:12
    Permalink

    Ja tämä sekopää on ollut kansanedustaja.

    Reply
    • 19.10.2017 at 09:46
      Permalink

      …ja se on tehnyt jälkeläisiäkin…

      Reply
  • 19.10.2017 at 12:16
    Permalink

    Tämä matami se osaa kielikuvillaan järkyttää heikoimpien mieliä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.