Rattijuoppo kaahasi poliisia karkuun, hyppäsi kesken ajon takapenkille ja lukitsi ovet

Ajokiellossa olevan miehen epäillään ajaneen torstaina aamuyöllä poliisia karkuun ylinopeudella ja humalassa Helsingissä.

Poliisipartio lähti auton perään Mäkelänkadulla Vallilassa ja auto pysähtyi vasta Hämeenlinnanväylällä Metsälän liittymässä. Partio joutui ajamaan auton perässä suurimmillaan 150 kilometrin tuntinopeudella.

Ennen pysähtymistä auto alkoi heittelehtiä kummallisesti kaistan reunasta toiseen välillä töksähdellen jarruttaen. Samalla partio näki, kuinka kuljettajan paikalla ollut henkilö vääntäytyi takapenkille.

Auton sisällä olleet henkilöt eivät suostuneet avaamaan auton lukittuja ovia käskyistä huolimatta. Lopulta poliisin oli rikottava autosta kaksi ikkunaa kiinnioton suorittamiseksi.

Autoa kuljettanut vuonna 1981 syntynyt mies puhalsi alkometriin noin kaksi promillea. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kyydissä ollutta auton haltijaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.