Talvi yllätti autoilijat? Valtatie kolmella vakava ketjukolari – Rekkoja tiellä poikittain ja toista kymmentä kolaroitua autoa

0
Mainos

Tänä aamuna seitsemän jälkeen on valtatie 3:lla tapahtunut vakava ketjukolari jonka pelastuslaitos on kategorisoinut ”keskisuureksi”. Tampereelta Helsingin suuntaan matkannut mies on Iltalehden haastattelussa kertonut joutuneensa keskelle kolarisumaa kun sekä tämän edessä että takana olleet autot kolaroivat toisiinsa.

-”Kun näin mitä edessä tapahtui, painoin jarrut pohjaan, mutta auto luisui ainakin 500 metriä pysähtymässä ollenkaan. Tiet olivat aivan jäässä, ja siellä oli rekkoja poikittain tiellä. Edessäni arviolta 11-12 autoa oli ottanut osumaa, toiset vähemmän ja toiset enemmän. Takanani moni auto oli joutunut ajamaan pientareelle kun ei ehtinyt pysähtyä ajoissa.”

Mainos

Pelastuslaitoksen voimassaoleva tiedote kuuluu seuraavasti:

”Tie 3 välillä Hämeenlinna – Tampere.
Paikka: Lempäälä. Tarkempi paikka: Välillä Vaihmalan liittymä – Lempäälän liittymä.
Onnettomuus. Onnettomuuspaikan pelastus- ja raivaustyöt käynnissä. Toinen ajorata on suljettu liikenteeltä. Haittaa ajosuunnassa Hämeenlinna. Kaistat etelän suuntaan suljettu. ”

Lähde: PelastuslaitosIL

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.