Kuntaliitokset eivät tuottaneet säästöjä mutta ajoivat työpaikkoja pois vanhan jaon pienemmistä kunnista

Kuntaliitoksien tavoitteiksi aiotut säästöt eivät ole toteutuneet, käy ilmi Helsingin sanomien julkaisemasta tuoreesta selvityksestä. Säästöjen sijaan vuonna 2009 32 erillisessä kuntaliitoksessa yhteen liitetyt 99 kuntaa näkivät SoTe-alan työpaikkojen keskittyvän poliittisen edustuksen mukaisesti vanhan jaon isompiin kuntiin, pienten menettäessä työpaikkoja.

Liitosta seuranneiden kuuden vuoden aikana menot eivät kehittyneet juurikaan hitaammin kuin sellaisissa kunnissa, jotka eivät kuntaliitoksiin lähteneet. SoTe-työpaikkojen lisäksi pienet kunnat menettivät kunta-alan työpaikkoja isompiin kuntiin, yhtälailla poliittisen päätösvallan jaon mukaisesti.

Esimerkkinä Helsingin sanomat mainitsee vanhan kuntajaon kunnan, joka sai vaaleissa vain kymmenen prosenttia uuden valtuuston valtuutetun paikoista, SoTe-alan työpaikat vähenivät kolmasosan. Kunnassa joka sai 90% paikoista, alan työpaikat lisääntyivät viidesosan verran.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen Janne Tukiainen muistuttaa kehityksen huomioon ottamisen tärkeydestä tulevaisuuden uudistuksissa.

-”Poliittisella edustuksella voi olla merkittävä vaikutus palveluihin. Tutkimuksen tulokset alueellisen edustuksen merkityksestä olisi syytä ottaa huomioon myös maakuntauudistuksen ja maakuntavaalien valmistelussa.”

Syystä tai toisesta, koulujen sijaintiin taui henkilöstöön liitoksilla ei ole ollut vaikutusta.

Lähde: HS

 

 

2 thoughts on “Kuntaliitokset eivät tuottaneet säästöjä mutta ajoivat työpaikkoja pois vanhan jaon pienemmistä kunnista

  • 22.10.2017 at 05:52
    Permalink

    Tämähän jo tiettiin etukäteen mutta tarkoitus olikin että maaseutu kuolee ja saadaan halpaa orjatyövoimaa kasvukeskuksiin. Ja että aivopesu mm. monikulttuurisuus onnistuu paremmin kun porukat on ahdettu pienemmälle alueelle.

    Reply
  • 22.10.2017 at 11:40
    Permalink

    Lisäksi liitoksissa on monen monen vuoden muutosturva eli ketään ei irtisanota. Vaikea siinä on mitään säästöjä saada aikaiseksi.
    Kuvastaa myös hyvin, että julkisella puolella on paljon läskiä mistä laihduttaa organisaatioita.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.