Espanjan ministeri: Väkivaltavideot ja kuvat ovat ”vääriä uutisia”

Katalonian itsenäisyydestä äänestämässä käyneet varmasti tietävät käyneensä. Sen verran hurjia videoita paikan päältä on näytetty.

Nyt Espanjalainen ministeri Alfonso Dastis on Andrew Marr showssa kertonut suoraan, että useat videot ja kuvat ovat epäaitoja. Kaikkia ministeri ei väitä vääriksi, mutta useita kyllä.

Ministeri myös vähättelee poliisin voimankäyttöä.

”Jos voimaa on käytetty, se on ollut vähäistä, mikä johtui siitä, että lain ja järjestysviranomaisia estettiin toteuttamasta tuomioistuinten päätöksiä.”

Ndrew Stroehlein, johtaja Human Rights Watchista, vastasi sanomalla, että

”yksityiskohtaisissa tutkimuksissa kolmessa tapauksessa todettiin, että poliisi- ja suojeluskunnan käyttivät liiallista voimaa”.

Useissa videoissa näkyi kuinka poliisit raahasivat kansalaisia väkisin pois äänestyspaikoilta, pamputtivat surutta paikoille pyrkijöitä ja raahasivat äänestyslipukkeita roskiin.

991 ihmistä hoidettiin sairaalassa poliisin väkivallan seurauksena.

Katalonian hallitus ilmoitti , että 90% äänesti vaaleissa itsenäisyyden puolesta ja tämä takasi hallitukselle mandaatin ajaa itsenäisyyttä Kataloniaan.

Lähde: telegraph

Tästä kaikki alkoi:

Video äänestyspaikoilta:

3 thoughts on “Espanjan ministeri: Väkivaltavideot ja kuvat ovat ”vääriä uutisia”

  • 22.10.2017 at 22:39
    Permalink

    En lähtisi tukemaan sakkia jota Soros rahoittaa ja Li Andersson peukuttaa.

    Reply
  • 23.10.2017 at 09:07
    Permalink

    En nyt osaa olla puolessta enkä vastaan mutta täytyy sanoa että tyhmiä johtajia ovat Katalonialaiset valinneeet itselleen. Ensin kansa riekkuu ja saa pampusta monta päivää. Sen jälkeen tulee sakkoja ja vankeutta. Ja mitä tekevät johtajat jotka uhoten saivat kansan kaduille? Perääntyvät eivätkä tee mitään. Eivät edes itsenäisyysjulistusta.

    Ihan kuin Soinin kauan kadoksissa ollut erimunainen kaksonen olisi löytynyt.

    Ja nyt sitten ihmiset anovat armoa euroopalta kun omat johtajat pettivät heidät. Tukea ei tule Soros järjestöille. Ja ikävä sanoa, mutta ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Nyt Barseloonan talous ajetaan tarkoitushakuisesti alas. Sitä ei päästetä itsenäiseksi ja siitä tehdään köyhällistön alue. Asuntojen ja kiinteistöjen hinnat eivät vielä ole alkaneet romahtaa. Mutta ne romahtavat muutaman kuukauden kuluttua. Ja siitä alkaa paikallisille köyhyys ja musta tulevaisuus.

    Ja miksi? Siksi että hekin valitsivat väärät johtajat. Aivan kuten me suomalaiset olemme valinneet viimeiset 36 vuotta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.