Sörnäisten tehovalvonta jatkuu – Viime viikon saldona 25 sakkoa, neljä rikosilmoitusta ja kiinni 13 etsintäkuulutettua

2
Mainos

Helsingin poliisi on jatkanut tehostettua valvontaa Sörnäisten alueella. Viime viikolla eli 16.-22.10.2017 operaation tuloksiin lukeutui mm.13 etsintäkuulutetun tavoittaminen, neljän rikosilmoituksen kirjaaminen, kotietsintä ja lisäksi kirjoitettiin 25 sakkoa eri aiheista. Lisäksi lähes 200 ihmistä on saanut poistumiskäskyn yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamiseksi. Myös muutamia ihmisiä on otettu kiinni, osa heidän itsensä suojelemisekseen.

Edellä mainittujen lisäksi operaation aikana on kirjoitettu muutamia pysäköintivirhemaksuja, tarkastettu maassaolon edellytyksiä, toimitettu kaksi ihmistä sairaankuljetuksen huostaan yliannostusepäilyn vuoksi ja yksi alaikäinen sosiaaliviranomaisten huostaan. Poliisin partiot ovat myös estäneet yhden tappelun.

Mainos

– Asukkaat ovat antaneet erittäin runsaasti ja positiivista palautetta poliisin operaatiosta. Alueella on ollut hyvin monenlaisia poliisin tehtäviä, kertoo operaatiota johtava komisario Johanna Sinivuori.

Poliisi tiedottaa operaation tuloksista jälleen lisää myöhemmin.

Lähde: Poliisi

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. Loistavaa. Virkavalta keskittää voimiaan sinne missä niille on katetta. Mistähän saisi ostaa rajavartiolaitoksen ihmisille saman ajatuksenjuoksun. Nyt niitä ei kiinnosta muu kuin maahan tulevat ajoneuvot.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.