Sörnäisten tehovalvonta jatkuu – Viime viikon saldona 25 sakkoa, neljä rikosilmoitusta ja kiinni 13 etsintäkuulutettua

Helsingin poliisi on jatkanut tehostettua valvontaa Sörnäisten alueella. Viime viikolla eli 16.-22.10.2017 operaation tuloksiin lukeutui mm.13 etsintäkuulutetun tavoittaminen, neljän rikosilmoituksen kirjaaminen, kotietsintä ja lisäksi kirjoitettiin 25 sakkoa eri aiheista. Lisäksi lähes 200 ihmistä on saanut poistumiskäskyn yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamiseksi. Myös muutamia ihmisiä on otettu kiinni, osa heidän itsensä suojelemisekseen.

Edellä mainittujen lisäksi operaation aikana on kirjoitettu muutamia pysäköintivirhemaksuja, tarkastettu maassaolon edellytyksiä, toimitettu kaksi ihmistä sairaankuljetuksen huostaan yliannostusepäilyn vuoksi ja yksi alaikäinen sosiaaliviranomaisten huostaan. Poliisin partiot ovat myös estäneet yhden tappelun.

– Asukkaat ovat antaneet erittäin runsaasti ja positiivista palautetta poliisin operaatiosta. Alueella on ollut hyvin monenlaisia poliisin tehtäviä, kertoo operaatiota johtava komisario Johanna Sinivuori.

Poliisi tiedottaa operaation tuloksista jälleen lisää myöhemmin.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Sörnäisten tehovalvonta jatkuu – Viime viikon saldona 25 sakkoa, neljä rikosilmoitusta ja kiinni 13 etsintäkuulutettua

  • 23.10.2017 at 18:06
    Permalink

    Monikulttuurinen yhteiskunta työllistää virkavaltaa.

    Reply
  • 23.10.2017 at 19:20
    Permalink

    Loistavaa. Virkavalta keskittää voimiaan sinne missä niille on katetta. Mistähän saisi ostaa rajavartiolaitoksen ihmisille saman ajatuksenjuoksun. Nyt niitä ei kiinnosta muu kuin maahan tulevat ajoneuvot.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.