Salaperäinen ”Kemppainen” kuittasi Lahtelaiskouluun tilatut 50 läppäriä vastaanotetuksi – Kajaanissa…

2
Mainos

Lahtelaiseen Mukkulan kouluun oltiin tilattu 50 kannettavaa tietokonetta. Tilauksen arvo oli noin 70-80 tuhatta euroa ja postin oli tarkoitus toimittaa ne koululle maanantaina. Koulun rehtori Esko Keränen kertoo postin ilmoittaneen koneiden saapuneen kaupunkiin.

-” Posti ilmoitti aamulla, että koneet ovat Lahdessa. Kun lähetyksen perään kyseltiin, ei tiedetty sen sijaintia. Myöhemmin selvisi, että lähetys on otettu vastaan Kajaanissa.”

Mainos

Postista ei osattu kertoa miten ja miksi koneet olivat päätyneet satojen kilometrien verran ohi kohteestaan, mutta rehtori onnistui selvittämään koneiden päätyneen Kajaanin ammattikorkeakouluun.

-”Joku Kemppainen siellä oli kuitannut lähetyksen.”

Rehtori suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti vaikka koneiden päätyminen vieraisiin käsiin aiheuttikin päänvaivaa ja siirsi koneiden asentamiseen hankitun väen töitä eteenpäin. Koulu on juuri muuttamassa uusiin tiloihin joten hässäkkää riittää muutenkin. Koneita odotetaan saapuvaksi keskiviikkoon mennessä.

Lähde: ESS

2 KOMMENTIT

  1. Ei helvetti tätä postia, miten ihmeessa posti ryssi maineensa ja luotettavuuden muutamassa vuodessa kehitysmaa tasolle.

    • Liikaa korkeapalkkaisia johtajia! Miksi kirjeille, postimerkeille, paketeille, korteille, jne kaikille pitää olla oma osasto ja oma johtaja? Eikö säteile?
      Esimerkki; Keltaiset ja siniset postilaatikot vierekkäin. Miten em. järjestely säästää, nopeutta tai helpottaa postin työskentelyä? Vastaus! Ei mitenkään. Se hankaloittaa ja teettää päällekkäistä ja peräkkäistä lisätyötä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.