Risikko tapasi Venäjän sisäministerin – Keskustelunaiheina muunmuassa maahanmuutto

2
Mainos

Sisäministeri Paula Risikko ja Venäjän federaation sisäministeri Vladimir Kolokoltsev tapasivat Helsingissä 25.10. Kyseessä oli sisäministereiden toinen tapaaminen. Ministerit keskustelivat muun muassa kahdenvälisistä asioista, kuten rajat ylittävän rikollisuuden torjunnasta. Asialistalla olivat myös Suomen ja Venäjän maahanmuuttotilanteet, lainvalvontaviranomaisten alueellinen rikostorjuntayhteistyö ja huumausainerikollisuuden torjunta.

Tapaamiseen osallistuivat myös Venäjän sisäministeriön maahanmuuttopäähallinnon johtaja Olga Kirillova ja huumepäähallinnon johtaja Andrey Khrapov.

– Kävimme hyviä keskusteluja tänään Venäjän sisäministeriön johdon kanssa ja saimme asioita eteenpäin, toteaa ministeri Risikko tyytyväisenä.

Suomi ja Venäjä allekirjoittivat viime vuonna maahanmuuttoyhteistyötä koskevan yhteistyöpöytäkirjan, jonka tavoitteena on tehostaa maahanmuuttoviranomaisten yhteistoimintaa. Yhteistyötä tiivistetään esimerkiksi laittoman maahantulon ehkäisemisessä. Risikon ja Kolokoltsevin keskusteluissa todettiin yhteistyöpöytäkirjan toimeenpanon olleen aktiivista. Vuoden aikana on järjestetty useampia maahanmuuttoaiheisia seminaareja ja tapaamisia niin Suomessa kuin Venäjällä.

– On erittäin tärkeää, että voimme vaihtaa tietoa muuttoliikkeen tilannekuvasta, maidemme maahanmuuttolainsäädäntöä koskevasta kehityksestä ja muun muassa palauttamiskysymyksistä, Risikko sanoo.

Venäjän ja Suomen alueellinen rikostorjuntayhteistyö perustuu vuoden 1993 rikostorjuntasopimukseen sekä säännöllisesti päivitettäviin yhteistyösuunnitelmiin Murmanskin, Karjalan sekä Pietarin ja Leningradin alueiden kanssa. Vuoteen 2018 voimassa olevat suunnitelmat vahvistettiin kesällä 2017 maiden välisen rikostorjuntakomitean kokouksessa Murmanskissa. Ministeritapaamisessa todettiin alueellisen yhteistyön aktivoituneen toimintasuunnitelmien allekirjoittamisen myötä.

Lähde: Sisäministeriö

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. 1,8 miljoonaa venäläistä kommunistia lienee saanut Suomesta kutsun tulla perustamaan uutta kommunistista utopiaa, nämä sitten kutsuvat sukulaiset ja kaverit kunnes 62 miljoonaa tulee täyteen…
    Suomi kuuluu kaikille, varsinkin kommunisteille ja muslimeille eikä se ole keneltäkään pois kun rajat ovat auki ja paperit palaa ennen Suomen raja-asemaa?
    Mokutus on rikkautta, vai miten se meni?

  2. Jos Putin olisi niin vittumainen äijä mitä meille halutaan väittää niin se lykkäisi suomen täyteen kehitysmaalaisia. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut -laittomien maahantunkeutujien tulo loppui käytännöllisesti katsoen täysin keväällä 2016. Itärajalla homma pelaa, samaa ei voi sanoa läntisestä naapuristamme ruåtsista joka tarjoaa läpikulun tänne tunkeutuville muukalaisille. Historiaa tuntevat ymmärtävät miten irvokas asetelma on kyseessä…

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.