Jälleen uusi suomalaiskaivos ulkomaalaiseen omistukseen – Raahelainen kultakaivos avataan uudestaan

Kanadalainen Firesteel Resources on ilmoittanut avaavansa Raahen Laivan kultakaivoksen uudestaan. Kaivos suljettiin vuonna 2014 rahoitusvaikeuksien vuoksi vain kolmen vuoden toiminnan jälkeen.

Yritys sijoittaa kaivokseen 20 miljoonaa dollaria ja sillä se saa 60% omistuksen yhteisyrityksestä, joka perustetaan Nordic Mines-yhtiön kanssa. Nordic Mines on kauppalehden mukaan rekisteröity Raaheen ja sen toimitusjohtajaksi on merkitty Rajan Duraiswamy Saradhi.

Firesteelin toimitusjohtaja Michael Hepworth kertoo yrityksen työllistävän tulevaisuudessa noin 120 henkilöä ja että työt aloitetaan marraskuussa.

-”Olemme lakivaiheen loppupäässä. Toimitusjohtaja on nimitetty ja kun rahat ovat saatavilla, aloitamme työt. Menee kuudesta yhdeksään kuukautta, kunnes tuotanto on jälleen käynnissä. Arvioimme työllistävämme runsaat 120 henkeä”

Yhteisyrityssopimukseen Nordic Minesin kanssa sisältyy myöskin optio, jonka nojalla Firesteel voi myöhemmin ostaa loput 40% kaivoksesta. Yhtiö tavoittelee kannattavaa kaivostoimintaa parantamalla toimintamalleja kautta linjan. Kaivoksen ympäristössä on tarkoitus aloittaa myöskin agressiivinen tutkimusohjelma kaivoksen kultavarannon lisäämiseksi.

Lähde: IL

5 thoughts on “Jälleen uusi suomalaiskaivos ulkomaalaiseen omistukseen – Raahelainen kultakaivos avataan uudestaan

  • 26.10.2017 at 22:37
    Permalink

    Tuo kaivos ei tule menestymään ikinä. Kokemusta on.

    Reply
  • 26.10.2017 at 22:51
    Permalink

    ”Dr. D. Saradhi Rajan served as the Managing Director of Nordic Mines AB (publ) from February 29, 2016 to July 7, 2017. Dr. Rajan is the Founder and serves as its Managing Director of Legacy Hill Resources. He served as a Principal of RP Capital Group. He served at Merrill Lynch. Whilst in Hong Kong, he was responsible for the origination of corporate equity derivatives and private equity linked financing in South and South-East Asia. He was an Investment Banker at Lazard and Donaldson, Lufkin & Jenrette. He serves as the Executive Chairman of Ambershaw Metallics Inc. Dr. Rajan served as Permanent Director of Nordic Mines AB (publ) from January 7, 2016 to July 7, 2017. He served as Director of India Blue Mountains Ltd and Atlas Management Company Limited at Atlas Estates Limited. He is Chartered Accountant. Dr. Rajan was educated at The Doon School and has a Bachelors Degree in Commerce from Loyola College, University of Madras.”

    Tästä jää lähinnä mielikuva, että fyrkat vedetään liiveihin ja siivous jätetään suomalaiselle veronmaksajalle.

    Reply
    • 27.10.2017 at 07:59
      Permalink

      Tottakai! Normaali käytäntö meillä!

      Reply
  • 27.10.2017 at 07:50
    Permalink

    Suomi, ehkä maailman tyhmin valtio. Antaa ulkomaalaisten ryöstää mineraalinsa, tuskin maksavat edes mitään veroja. Kuka vaan voi tehdö valtauksia ha alkaa kaivostoiminnan, järjetöntä.

    Reply
    • 27.10.2017 at 20:54
      Permalink

      joo totta puhut. katsoin jotain leo mannermaan videota (taikaluukku.com) missä kaveri kertoi että suomesta oltiin myyty joku kaivos en muista mikä muistaakseni norjaan niin 227miljoonalla eurolla ja siinä leo selitti myös että oikea arvio tälle kaivoksen hinnalle olisi ollut 20MILJARDIA euroa, että tässä voidaan nähdä tämä tyhmyys ja aivottomuus mikä täällä vallitsee suomen ja eu päättäjien keskuudessa.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.