Nainen oletko koskaan tullut ajatelleeksi tätä kaupassa?

Espoon puskaradio FB ryhmässä myymäläturvallisuuden parissa tarinan mukaan työskentelevä mies kertoo kokemuksiaan meikkiosastolta.

Tarina alkaa samalla tavalla minkä jokainen voi rinnastaa omaan alaansa. Jokainen johonkin erikoistunut tietää aina enemmän kun se perus kuluttaja.

”Työskentelen myymäläturvallisuuden parissa ja aattelin vaan kertoo tämmösen mitä osa ihmisistä ei selvästi ajattele mutta mitä me nähdään vähän liikaakin.”

Tarina jatkuu kertomuksella mitä ei välttämättä haluaisi kuulla, eikä varsinkaan silloin, jos on testereitä käyttänyt intiimialueille.

”Kuvitelkaa narkomaani. Eli narkkari eli nisti. Sillä on naama ruvella, huulissa kukkii herpes ja silmissä parin päivän rähmät. Kuolat poskella ja korvien välissä kilisee parin aivosolun flipperi.. sit kuvitelkaa tää sama henkilö myymälän meikkiosastolla meikkaamassa ja rasvaamassa huulensa testereillä.. Tämän jälkeen lähtee kohti uusia seikkailuja.”

”Sit paikalle saapuu lauma teinityttöjä jotka sen enempää ajattelematta rasvaa huulensa samalla huulivoiteella, meikkaa samoilla testereillä ja ovat autuaan tietämättömiä missä ne testerit on aiemmin käyneet. Herpes on kaverina ikuisesti. Valistakaa nuorisoanne, testereillä on tarkoitus sipaista kämmenselkää tai nenäliinaa, ei levittää niillä tauteja pitkin kyliä. Ugh.”

Eli ensi kerralla testereitä käyttäessäsi, muista tämä tarina.

lähde: puskaradio Espoo/ Facebook

8 thoughts on “Nainen oletko koskaan tullut ajatelleeksi tätä kaupassa?

  • 26.10.2017 at 21:51
    Permalink

    Todella hyvä avaus. Tämän päivän älyttömiä vempeleitä käyttävät ihmiset eivät mieti liikoja. Jos se löytyy netistä niin se on totta. Valistuneempi väki ajattelee hieman enemmän.

    Reply
  • 27.10.2017 at 00:08
    Permalink

    Allekirjoitan täysin tämän jutun myös myymälässä vartijana toimineena vuosien saatossa. Testereitä en suosittelisi kasvoihin laitettavaksi missään nimessä.

    Reply
  • 30.10.2017 at 11:35
    Permalink

    Aika törkeästi kirjoitettu. Totta että osa narkkareista on tuollaisia mutta myös osa on ihan ns normi ihmisiä eikä todellakaan kaikki näytä tuolta miten kirjoitettu. Osa huolehtii itsestään aivan samallalailla kun ei narkkarit. On myös olemassa alkoholisteja tai muuten vaikka mm masentuneita jotka eivät itsestään pidä huolta. Tässä on yleistetty vähän liian paljon että kaikki narkkarit ovat samanlaisia. Osa narkomaaneista KÄY TYÖELÄMÄSSÄ, on paljon myös lähihoitajia, sairaalassa työskenteleviä keillä on addiktio. Eli käyttää laittomasti huumeita. Sekin on jännä homma poiketen asiasta. Jos sinulla on ahdistus etkä saa lääkäriltä lääkettä siihen ja joudut hommaamaan ns kadulta rauhoittavat,olet silloin narkkari, huumeita käyttävä. Mutta jos saat reseptille et ole narkkari ja ne eivät ole silloin huumeita. Monilla vääristynyt katse näihin narkkareihin. Ei todellakaan kaikki ole samanlaisia mitä tuosta tekstistä saa kuvitelman päähän.

    Reply
    • 30.10.2017 at 22:26
      Permalink

      Tottakai pitää puhua näin narkkareista. Jos elämä pyörii sen ympärillä että saa seuraavan annoksen ja millään muulla ei ole merkitystä niin kaikki on menetetty. Minua ainakin häiritsee katsoa kun noi nistit tärisee kaduilla ja riehuu. Pohjasakkia.

      Reply
    • 31.10.2017 at 20:59
      Permalink

      Taisi maailmasi kaatua nyt tähän yleistykseen. Näet enemmän tekstistä vaivaa, KUIN väärinkäytetyistä testereistä ja niiden käyttäjistä. Kelaatko yhtää omaa terveyttäs, kun meikkailet testereillä?

      Reply
  • 31.10.2017 at 21:12
    Permalink

    No nyt on kyllä aivan totaalista päihdeongelmaisten ihmisten demonisointia. Minkälainen media suoraan lainaa tuollaista roskatekstiä? Vaikka kyllä, kosmetiikkatestereiden hygieniaa kannattaakin jokaisen testaavan pohtia.

    Reply
  • 1.11.2017 at 18:55
    Permalink

    Ei kukaan halua narkkariksi,aina sen takana on syvempiä ongelmia,he kaikki ovat jonkun lapsia ja samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.pitäisi ison herra vartijan tietää,että niitä narkkareita ei yleensä erota pelkän ulkonäön perusteella.kyllä tuo itsekkin melko homssuiselta näyttää.

    Reply
    • 2.11.2017 at 00:15
      Permalink

      Tässä ei ole kyse siitä käyttäytyvätkö kaikki narkkarit vastuuttomasti (monet käyttäytyvät, eivät kaikki) tai erottaako heidät ulkonäön perusteella tai ovatko he jonkun lapsia vai ei. Ajatella, Hitlerilläkin oli äiti, ja Stalinilla, ja Mobutu Sese Sekolla. Tässä kirjoituksessa on kyse terveydestä ja sen säilyttämisestä. Yksikin tautinen meikkaaja riittää saastuttamaan sen meikkitesterin. Vai vaatiiko narkkarien ihmisarvo jotenkin, että tietämättömien teinien pitää hankkia herpes, koska varoittaminen tuottaa narkkarille pahan mielen?

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.