Rock-legenda Fats Domino on kuollut – Myi pelkästään 1950-luvulla 65 miljoonaa levyä

Blueberry Hill, Blue monday, Ain’t that a shame, I’m walkin’.. Fats Dominon esittämien hittien listaa voisi jatkaa loputtomiin. Boogiewoogien ja rock’n rollin isiin kuulunut muusikko on kuollut keskiviikkona kotonaa New Orleansissa. Oikealta nimeltään Antoine Dominique Domino syntyi 26.2.1928 yhdeksänlapsiseen perheeseen ja hän kiersi jo teini-ikäisenä New Orleansin yökerhoja tienatakseen perheellensä elantoa.

Elvis Presley kutsui Fats Dominoa ”rockin todelliseksi kuninkaaksi” ja jotkut pitävät tätä jopa kaikkien aikojen ensimmäisen rock’n roll-kappaleen tekijänä. Oli mies ensimmäinen tai ei, ”todellinen kuningas” tai ei, myivät hänen levynsä massiivisia määriä. Fats Domino levytti kaiken kaikkiaan 50 täyspitkää albumia joista osa on live-levyjä. Tarkkoja levymyyntilukuja on vaikea löytää, mutta Imperial recordsin tilastojen mukaan hänen levynsä myivät pelkästään 1950-luvulla 65 miljoonaa kappaletta.

Fats Domino kuoli rauhassa ja sukulaisten ympäröimänä.

Lähde: Soundi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.