Ilja Janitskin harkitsee rikosilmoitusta Tuomas Enbuskesta

Tuomas Enbuske sai kovan ryöpytyksen torstain liveshownsa jälkeen sosiaalisissa medioissa. Ohjelmassa Tuomas Enbuske kysyi esimerkiksi Jussi Ahteelta ”miksi Ilja on niin paha?”

Ohjelma muutenkin oli suuren yleisön mukaan ala-arvoisesti toteutettu ja Enbuske keskittyikin enemmän Iljan haukkumiseen, kun ryhdikkääseen haastatteluun. Osa kuulijoista jopa väittää, että haastatteluyhteys, joka pätki ohjelman aikana, pätkiminen olisi toteutettu teknisesti studiosta käsin.

Vastaavanlaisesta ”sensuurista” yle kärähti aikoinaan, kun Sauli Niinistön puheesta hävisi yli minuutin pätkä. Syyksi tällöin kerrottiin kielivalintojen sekoilua. Totuus asiaan jäi selvittämättä.

Ohjelman jälkeen Enbuske jatkoi ala-arvoista kommentointiaan ja kutsui Iljaa rasistiksi sosiaalisessamediassa. Tästä kopin ottaneena Ilja on ollut yhteydessä lakimieheen ja miettii rikosilmoituksen tekoa.

 

Tuomalle sateli rasistisyytöksen johdosta kyselyitä faktoista. Näihin tuomas vastasi lyhyesti ”faktojen perusteella”

Rasisti ja natsi syytöksistä maassa on aikaisemminkin saanut kunnianloukkaus syytteen. Nyt jää nähtäväksi nostaako Ilja syytteen ja mihin se mahdollisesti johtaa.

Lähde: twitter, VK

 

23 thoughts on “Ilja Janitskin harkitsee rikosilmoitusta Tuomas Enbuskesta

  • 27.10.2017 at 21:24
    Permalink

    Pakkomaksatetusta YLEn-annosta on paha löytää ylipäänsä yhtään mitään hyvää.
    Kun tässä itsekin joutuu kokemaan ahdistelua ja ajojahtia mielipiteistäni, harkitsen entistäkin vakavammin rikosilmoitusta kimalaisen toiminnasta.

    Reply
    • 28.10.2017 at 11:57
      Permalink

      Miten YLE tähän liittyy?

      Reply
  • 27.10.2017 at 21:33
    Permalink

    Jussi Ahde!? Kultalusikka P…eessä syntynyt huumerikollinen… 😛

    Reply
  • 27.10.2017 at 22:49
    Permalink

    Olisi jo aika että joku tekee näistä esinahattomista rikosilmoituksen.

    Reply
  • 28.10.2017 at 04:23
    Permalink

    Kuiten kaikki tietävät Enbuske on itse kertonut saaneensa hoitoa nuoruudesta lähtien mielenterveyteensä ja nyt tätä hoidokkia ja sen järjettömiä kommentteja ihaillaan muka rohkeina, vaikka ne yksinkertaisesti ovat tyhmiä.

    Reply
  • 28.10.2017 at 05:37
    Permalink

    Hyvä Ilja, olet rakas ja toivon paranemista syöpää vastaan

    Reply
  • 28.10.2017 at 05:49
    Permalink

    Koulukiusattu narsisti pätee suojatyöpaikastaan käsin.Tehnyt itsestään hahmoa suuremman kun luulee olevansa joku helvetin älykkö. Laukoo idioottimasuuksia ja luulee että tyhjäpäiset möläytykset ovat kaikkien mielestä älykästä. Yrittävät matkia sarasvuon ja rantalaisen ohjelmaa hyvät, pahat ja rumat mutta ovat valovuosien päässä. Veitolan telaketjufemisti on samaa sarjaa ja vakka on löytänyt kantensa.

    Reply
  • 28.10.2017 at 06:21
    Permalink

    Se vaan etteivät syyttäjät ota näitä juttuja hoitaakseen ja syytteen nostaminen on todella harvinaista, jossa kanteen nostaja on ns. isänmaallinen ja vastapuoli suvakki. Toisinpäin onnistuu salamana ja juttu on alta aikayksikön raastuvassa, myös syyte rapasahataa ilman valitusoikeutta varsin nopiaa.Halutaan näyttää kaapin paikka missä Euroopssa mennään ja kaikki isänmaallinen ja kansallismielisyys tukahdutetaan näin. Liittovaltio suunnitelma on jo menossa kovaa vauhtia EU:n pääkallopaikalla.

    Reply
  • 28.10.2017 at 07:09
    Permalink

    Ehkä parempi nimetä Enbuske todistajaksi, niin hänellä on velvollisuus puhua totta.

    Reply
  • 28.10.2017 at 07:10
    Permalink

    Nosta Ilja se syyte, saadaan taas nauraa kun, suvakit kusettaa meitä, eli syyte jää johonkin pöytälaatikkoon siksi aikaa kun rikos vanhenee, näin on monesti käynyt kun kyseessä hyväosaiset.

    Reply
  • 28.10.2017 at 08:57
    Permalink

    ”Rasisti ja natsi syytöksistä maassa on aikaisemminkin saanut kunnianloukkaus syytteen. Nyt jää nähtäväksi nostaako Ilja syytteen ja mihin se mahdollisesti johtaa.”

    Ennen oli ennen! Silloin oikeusvaltiosta oli vielä jotain jäljellä! Nyt ei enää kiveä kiven päällä. Oikeus ja kohtuus ovat kuollut kirjain Suomen länsimaisen demokratian haudalla!

    Reply
  • 28.10.2017 at 09:00
    Permalink

    Toimittajan ja poliitikon ego näyttää karkaavan, kuukuisuuden ja näkyvyyden kasvaessa, omien ominaisuuksien ulottumattomiin, mielikuvitus sfääreihin. Niin Tuomas pojullakin!

    Reply
  • 28.10.2017 at 12:10
    Permalink

    Olisi mielenkiintoista tietää, onko todellakin MTV:n ohjelmapoliittinen kanta ja agenda, että pyritään jahtaamaan ja mollaamaan henkilöitä, joista ei pidetä, oli syy mikä hyvänsä? Ensin Veitola oikein somessa etsi henkilöitä, jotka olisivat voineet kertoa Tomi Metsäkedon edesottamuksista koskien naisten ahdistelua, (onneksi tätä ei toteutettu) ja nyt Enbuske alittaa journalistisen riman heittämällä. Odotellessa mitä Salminen keksii. Kannatais varmaan ohjelman nimeksi muuttaa Loka-tv-faktoista viis.

    Reply
  • 28.10.2017 at 12:53
    Permalink

    Toisaalta ymmärrän Enbusken alemmuuskompleksin. Pyrkii itseään älykkäämpään seuraan ja kuvittelee saavuttavansa jonkinlaisen ”aseman” mollaamalla eri mieltä olevia. Säälittävä risu-ukko.

    Reply
  • 28.10.2017 at 13:04
    Permalink

    Rantaruotsalainen yritti päteä, mutta tietysti epäonnistui ja paljastui rasistinatsiksi.

    Reply
  • 28.10.2017 at 14:24
    Permalink

    Enbuske on reppana. Onko edes saanut pesää ikinä?

    Reply
  • 28.10.2017 at 15:29
    Permalink

    MTV3 on Bonnierinin jutku-mediatalon omistuksessa oleva mediatalo. Bonnier ei ole järin juutalainen sukunimi, mutta Bonnierit ovatkin vaihtaneet alkuperäisen ”selvä” juutalaisen sukumimensä kuulemma ”antiseminismin” vuoksi. Todellisuudessa nämä ”nimenvaihdot” ovat keinoja piilottaa omistajatahojen etninen tausta, joka mahdollistaa piilovaikuttamisen goyimien valtioissa juutalaisia hyödyttävän yhteiskuntapolitiikan eteenpäin ajamista ja aivopesua. Kuten tunnettua on MTV3 yksi kantavista voimista monikulttuurisuuden ja kulttuurimarxistisen politiikan edistämiseksi kansallismielisyyden vastustajana, isänmaallisuuden kriminaloimisella sekä punavihreän helsinkiläisen politiikan propakandatoimisto. MTV3 luonnollisesti asemoituu Suomen valtamedioiden muodostamaan Suomi vihamieliseen blokkiin kuin paita ja perse jo mainitun YLE:n ja Helsingin Sanomien kanssa.
    Bonnier perheyhtymä -blokki omistaa koko pohjoismaissa kaikki varteenotettavat mediat niin sähköiset kuin vielä paperisetkin vastaavat. Mm. MTV3 pamppu Merja Ylä-anttila on asemoitunut heti v. 2015 ”pakolais”vyöryn alkaessa äärisuvakiksi ja suomalaisuuden vihassaan parhaaseen A-luokkaan kuten myöskin suomalaisen alkuaan länsimaalaisen sanavapaus -käsitteen murha -naisena, jonka ”johtama” toimitustalo suoltaa punavihreää kommunistista ja Euroopan islamisoimiseen johtavaa aivopesua neuvostoliittolaisella vapaan sanan ja oikeuteen vastustaa Suomelle haitallista haittamaahanmuuttopolitiikkaa leimaamalla sitä ”rasimiksi”, ”natsistmiksi”, ”äärioikeistolaisuudeksi” yms.
    MTV3 kuuluu sarjaan suvakki paska mediat, jonka tuotantoa ei edes kannata vaivautua seuraamaan jo sen perusteella keitä tämän puljun palkkalistoilla on ”vetämässä” ns. ajankohtaisohjelmia tai muita talk show hosteina olevia kehäraakkeja, jotka ovat kuin tyhjän tynnyrinpohjan raapimista lastalla edes, että jotain saataisiin kasaan. Katsotaan MTV3:n tuotantoa millä mittareilla tahansa on se kriisissä, koska sen täytyy tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen mahdollisimman halvalla.

    Reply
  • 29.10.2017 at 10:07
    Permalink

    Iljahan on rasisti. Tämäkin juttu taas oli väkisin väännetty jonkun MV-fanboyn toimesta. Ainakin foliohattua kannattaa kiristää.

    Reply
  • 29.10.2017 at 14:45
    Permalink

    Vittu mitä paskaa. Ilja ei nosta yhtään mitään syytteitä, koska syyteoikeus on vain Suomen valtion syyttäjillä. Tietenkin Ilja voi tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, mutta se päätyy suoraan roskakoriin koska Iljalla ei ole kunniaa mitä loukata ja toiseksi Ilja halutaan Suomeen raskaista rikoksista epäiltynä. Repikää siitä, tollot.

    Reply
    • 30.10.2017 at 02:33
      Permalink

      RASKAISTA RIKOKSISTA anna mun nauraa idiootti!

      Reply
  • 3.11.2017 at 13:16
    Permalink

    Ammattivalittaja Keskimäki on tehnyt rikosilmoituksen Enbuskesta. Sitten taas ihmettelee, kun ei mene läpi. Kun kunnianloukkaus on asianomistaja rikos, niin vain se, jonka kunniaa on mahdollisesti loukattu, voi rikosilmoituksen tehdä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.