Ministeri Terho päätti kulttuurilaitosten valtionosuuksista

Eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho on päättänyt teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksista. Ne saavat ensi vuonna toimintaansa rahoitusta valtionosuuksina yhteensä noin 104,5 miljoonaa euroa. Valtionosuusjärjestelmän piiriin ehdotetaan yhtä uutta museota.

Valtionosuuksien lisäksi ministeri päätti alustavasti teattereiden ja orkestereiden valtakunnallisen ja alueellisen toiminnan sekä orkestereiden kehittämishankkeiden määrärahoista.

Teatterit saavat valtionosuuksia yhteensä 52,5 miljoonaa euroa. Orkestereille valtionosuutta jaetaan noin 18,4 miljoonaa euroa, ja museoille 33,6 miljoonaa euroa. Edellytyksenä valtionosuuksien maksamiselle päätetyn suuruisina on, että eduskunta hyväksyy vuoden 2018 talousarvioesityksen.

Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuusjärjestelmä on laskennallinen ja perustuu henkilötyövuosiin ja sen yksikköhintaan.

Teatterit

Teatterille osoitettuja henkilötyövuosia on 2 469. Määrä on sama kuin tänä vuonna. Henkilötyövuoden yksikköhinnaksi vahvistettiin 53 639 euroa. Arvonlisäverollinen yksikköhinta on 55 634 euroa. Uusia teattereita ei otettu valtionosuuden piiriin.

Ministeri osoitti alustavassa määrärahan jaossa 3 220 000 euroa harkinnanvaraista määrärahaa alue-, tanssi-, ja lastenteatteritoimintaan, ruotsinkieliseen teatteritoimintaan sekä kiertuetoimintaan.

Orkesterit

Orkestereille osoitettuja henkilötyövuosia on 1 033 eli saman verran kuin tänä vuonna. Henkilötyövuoden arvonlisäveroton yksikköhinta on 49 550 euroa ja arvonlisäverollinen yksikköhinta 51 349 euroa. Valtionosuuden piiriin ei otettu uusia orkestereita.

Lisäksi harkinnanvaraista avustusta orkestereiden valtakunnalliseen ja alueelliseen toimintaan sekä kehittämishankkeisiin osoitettiin alustavasti 668 000 euroa eli saman verran kuin tänä vuonna.

Museot

Museoista valtionosuusjärjestelmän piiriin hyväksyttiin uutena Lapuan kaupungin museot. Uusi museo mukaan lukien valtionosuuden piiriin kuuluisi ensi vuonna 124 museota. Museoille osoitettuja henkilövuosia on 1 183 eli saman verran kuin tänä vuonna. Henkilötyövuoden arvonlisäveroton yksikköhinta on 64 479 euroa ja arvonlisäverollinen yksikköhinta 68 651 euroa.

– Valtionosuusjärjestelmä muodostaa perustan teatterin, tanssin, sirkuksen, museoiden ja orkesterien rahoitukselle. Valtionosuudet ovat auttaneet turvaamaan kulttuurin saavutettavuuden eri puolilla Suomea sekä tuoneet vakautta ja pitkäjänteisyyttä kulttuurin tekemiseen. Kulttuurikenttämme laajuudesta ja monipuolisuudesta tulee huolehtia myös jatkossa, sanoo eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho.

Kulttuurin valtionosuusjärjestelmää uudistetaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti elokuussa 2016 asiantuntijatyöryhmän pohtimaan museoiden, orkestereiden ja teattereiden – mukaan lukien tanssi ja sirkus – rahoitusjärjestelmän uudistamista. Työryhmän tulee laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon.

Tarkoituksena on uudistaa rahoitusjärjestelmää siten, että se ottaisi paremmin huomioon taidekentän ja yhteiskunnan muutokset.

Rahoitusjärjestelmän uudistustyön viimeinen sidosryhmätilaisuus pidetään 21. marraskuuta. Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistamisesta ministeriön verkkosivuilla.

Asiantuntijatyöryhmän ehdotus luovutetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle 31.12.2017 mennessä.

Lähde: OKM

One thought on “Ministeri Terho päätti kulttuurilaitosten valtionosuuksista

  • 30.10.2017 at 18:21
    Permalink

    Katsokaas tämän hemmon silmiä haastatteluissa. Miksi pupillit ovat kuin lautaset lähes aina. Onko unen puutetta vai mitä kummaa…..

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.