Sähkömiesten lakko alkaa keskiviikkona – Työriitaneuvottelut päätyivät umpikujaan

Sähköliiton ja Teknologiateollisuuden väliset työriitaneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina ja siten sähköliiton lakko alkaa keskiviikkoaamuna kello 06:00. Työriidassa on kyse sähköalan työntekijöiden neuvotteluoikeuksista teknologiateollisuuden toimialalla. Kiista on valtakunnansovittelijan mukaan periaatteellinen ja jo lähtökohtaisesti vaikea ratkaista sovittelun keinoin.

Sähköalojen ammattiliitto vaatii Teknologiateollisuutta aloittamaan neuvottelut liittojen välisen sähköalan työntekijöiden työehtosopimuksen jatkamisesta. Sopimus päättyy 31.10.2017. Teknologiateollisuus on taas ilmoittanut, että sähköalan työntekijöiden työehdot sisällytetään alan pääsopimukseen eli ns. metallin sopimukseen, jonka työntekijäsopijapuoli on Teollisuusliitto.

Jo aiemmin oli tiedossa, että mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, alkaa lakko 1.11.2017 ja jatkuu kunnes riita on selvitetty. Valtakunnansovittelijan mukaan tilanne on erittäin vakava ja neuvotteluja jatketaan vasta kunnes siihen on varsinaisia edellytyksiä.

Valtakunnansovittelija Minna Helle ei näe nyt mitään edellytyksiä työriidan ratkaisemiselle.

Lähde: Valtakunnansovittelija

2 thoughts on “Sähkömiesten lakko alkaa keskiviikkona – Työriitaneuvottelut päätyivät umpikujaan

  • 30.10.2017 at 22:35
    Permalink

    Sähkömiehet ovat sellaisessa palkkakuopassa verrattuna raksamiehiin ja LVi-miehiin että tuollainen 20% tuntiliksaan lisää ja 25% yritysten tuntilaskutukseen tekisi terää.

    Reply
  • 31.10.2017 at 05:22
    Permalink

    Viimeinen taisto jolla EK yrittää nujertaa ennen niin vahvan AY-liikkeen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.